Malagaan

Maanantaiaamuna heräsimme mökillä viiden aikoihin, keittelimme puurot ja starttasimme auton kohti Tamperetta. Hieman haikeana pusersin pakastepussista viimeiset mustikat puuroon pitkiin aikoihin. Olin nukkunut yön huonosti – jännitys taisi saada sen aikaan. Olen käynyt parisennkymmentä kertaa Espanjassa, mutta tämä kerta olisi erilainen, koska tarkoituksena olisi jäädä sinne useammaksi kuukaudeksi.

Ajelimme verkkaisesti joitakin tunteja Tampereelle ja en montaakaan ajatusta suonut tulevalle lennolle, joka lentoyhtiöstä johtuen ei tulisi olemaan mitenkään miellyttävä kokemus. Ei minkään kummemman syyn takia, mutta tämän lentoyhtiön tuoleja ei saa käännettyä taaksepäin joten ristiselkä ja häntäluu tulisi olemaan kovilla ja saman syyn takia nukkumisesta ei tulisi mitään. On vaan niin vaikea nukkua pystyistuvassa asennossa.

Ajomatkalla soittelin rahoitusyhtiöön, jonka kanssa olimme sopineet auton palautuksesta. Ilmoitin virkailijalle, että auto löytyy Pirkkalan lentokentän autoparkista kohdasta P1. Virkailija neuvoi, minne jätän auton avaimet ja toivotti hyvää päivän jatkoa. Sanoin Bemarille heipat ja kerroin olevani pahoillani, että joudun sen hylkäämään. Enpä sen enenpää jäänyt auton perään itkemään.

Lentokentällä jännättiin, sattuuko laukun paino natsaamaan tilatun kilomäärän kanssa. Mökillä sitä mittailtiin, mutta siitä puuttui vielä meikit ja kengät. Harmikseni virkailija joutui toteamaan, että ylipainoa on. "Olkaa hyvä ja maksakaa lisää tai keventäkää laukkua." Niin siinä sitten siirryttiin sivuun siirtämäään painoa laukusta A laukkuun B ja pitkä jono vieressämme jatkoi etenemistään. Mielessäni manasin kiinalaista laukkuvaakaa jolla edellisenä iltana laukut punnittiin, kun taas mieheni mielestä meikit painaa ihmeen paljon! Höpö, höpö!

Vihdoin oli aika palata pelottavan lentokenttävirkailijan tuomittavaksi ja RAKS! Laukun sauma ratkesi niin reilusti, että kaikki vaatteeni sai repeilevästä saumasta tuuletusta aivan liikaa. Näin jo kauhuskenaarion, jossa katselisin koneen ikkunasta miten Malagan kentällä, purettaesssa konetta, riepuni lentelisivät ympäri kenttää! Olin siis onnekas, että laukku ratkesi lähtöselvityksessä. No siitä kehittyi sitten uusi ongelma: Mistä löytyisi ilmastointiteippiä? Mieheni kiersi koko kentän putiikit ja huoltopisteet, josta ei löydy muovipakkaamoa saatikka teippiä. Pitäisihän jokaisella kentällä olla ilmastoinitteippiä! Hätäiset matkustajat maksaisivat siitä mitä vaan, että saisivat laukkunsa, kenkänsä, yms korjattua. No erkkaria muistuttava teippi löytyi, mistäs muualta, kun ulkona odottavasta taksista! Ihana taksisetä pelasti meidät katastrofilta! Laukku saatiin teipattua ja matka sai jatkua. Pian olimme Malagassa – uusien seikkailuiden alkupisteellä. Alaselkä ja häntäluu kipeänä.