Valintoja

Soittelin velkaneuvojalleni kysyäkseni kuinka velkajärjestely-prosessini etenee. Kyselin velkaneuvojalta mm. Voinko vaihtaa paikkakuntaa selvittelyn katkeamatta, jos löytäisin nyt vakituisen työpaikan tämän talous- ja velkaneuvonta alueen ulkopuolelelta? Onko ylivelkaisen mökkini kohtalolle löytynyt ratkaisua? Missä vaiheessa minun on hyvä alkaa miettiä asunnonvaihtoa (kts. Velkajärjestelyyn pääsyä odotellen)? Kannattaako vaihtaa työpaikka mahdollisimman vähän kuormittavaan työhön ennen velkajärjestelyyn pääsemistä? 

Velkaneuvoja myönsi, että tilanteeni ei ole ihan yksinkertainen. Hän alkoi valmistella minua siihen, ettei velkajärjestely mene välttämättä läpi, koska minulla ei ole vakituista työpaikkaa. Ihmettelin asiaa, koska työttömätkin pääsevät velkajärjestelyyn. Hän kertoi, että työttömänä on oltava 18 kk, ennen kuin se on mahdollista. Tuumasin, että onko minun siis jäättäydyttävä työttömäksi? Asia ei menisi tietenkään läpi, koska alallani on töitä eikä työttömyys olisi todennäköinen. Vakituisen työpaikan vaatimus on mielestäni väärin, koska mikä työpaikka nykyisin on varma? Voithan jopa sairastua niin, että joudut jäämään työelämästä pois kokonaan. Tunnen lukuisia alallani olevia, jotka ovat työskennelleet vuosia ilman vakituista paikkaa. Mökkiasiaan taas vastaus oli, että voisin yrittää myydä mökkiä itse. Silläkin uhalla, että velkaannun lisää verojen myötä. Rakennustarkastamatonta keskeneräistä mökkiä ei ole kuitenkaan ihan helppo myydä siihen hintaan, mitä pankki siitä haluaa. Joka tapauksessa mökki menee pankille ilman velkajärjestelyäkin, koska joustovara on pian käytetty enkä pysty lainaa lyhentämään. 

Olen myös realisti jaksamiseni suhteen, enkä halua väsyttää itseäni vielä tässä elämänvaiheessa vuorotyöllä velkajärjestelyn aikana - varsinkaan, kun käteeni jäävä palkka tulisi olemaan asumis- ja lääkekulujen jälkeen 452 euroa. Summa ei oikein motivoi minua kuluttavaan vuorotyöhön yö- ja sunnuntaitöineen. Velkajärjestelyn selvittelyn aikana omaa asemaa ei saa kuitenkaan huonontaa, eli vähemmän kuormittavaa työtä ei kannata nyt havitella. Tosin tilanne katsotaan viimeisen kolmen vuoden verotuksen ajalta, joten kohdallani olisi ehkä sittenkin mahdollista vaihtaa kevyempään työhön. Tavoitteenani on etsiä päivätyö. Jos minua ei tuomita nyt velkajärjestelyyn voin hakea sitä seuraavan kerran vasta kahden vuoden kuluttua. Olen sitten jo viisikymppinen. Olkoon tavoitteeni siis käydä prosessi läpi ennen eläkeikää. 

Juttelin eilen hyvän ystäväni kanssa ja hän kertoi oman kärsimyksensä keskellä mielestäni hyvän neuvon: Voit päättää, millä asenteella menet elämässä eteenpäin. Niinpä. Valitsen joko katkeruuden tai hyväksyn sen, että elämäni on nyt tässä prosessissa. Ei kannata verrata elämää muiden kanssa. Olenkin monesti vaikeukeuksien keskellä topakasti takonut päähäni, että tämä on nyt vain minun elämäni. Luota siihen, että taivaissa tiedetään tilanne. Asiaan voi myös saada perspektiiviä miettimällä, kestäisinkö esim. jatkuvan sairauden ja säryn mielummin kuin velkavankeuden? Kumpi "viitta" sopisi minulle paremmin? Katsoessani linnanjuhlia, mieleeni yritti luikerrella kateus ja itsesääli. Kättelyjonoon saapui menestyviä, onnistuneita ihmisiä, ihmisiä jotka ovat saaneet aikaiseksi jotain. Minusta tuntui, että vaikka minä olen jo kohta 50 en ole saanut aikaan mitään. Kaikki mitä olen aloittanut ja ollut mukana rakentamassa on sortunut. Tunsin tuota kättelyjonoa katsoessani olevani mitättömyys.

Uskon, että tämän elämänvaiheen tarkoitus on paljastaa elämäni todelliset arvot. Mikä on tärkeää, kun jotain sortuu? Mitä jää jäljelle, kun olet sotkenut taloutesi ja omaisuus, ylpeys ja itsetunto poljetaan maahan? Pysyykö perustukseni vakaana? Se, mihin maailman myllerrykset eivät saa lupaa koskea. Miten rakennan elämäni näillä eväillä, mitä minulle jää? Enää en voi kerätä omaisuutta, enkä voi rakentaa mitään materian varaan. On löydettävä jotain arvokkaampaa, mitä rahalla ei saa. Valitsenko katkeruuden vai luotanko, että kaikki on Hänen kädessään? 

Tästä Hilja Karhulan runosta Vaikea risti löytyy lohdutus ja viisaus.

Pitkästyttävä arki

Olen nopeasti pitkästyvä yksilö ja olenkin opetellut kärsivällisyyttä nämä kuukaudet, kun elämässäni ei tapahdu nyt oikein mitään. On haastavaa kirjoittaa tätä blogiakin tämän seesteisyyden keskellä. Omista tunteistaan on niin paljon vaikeampaa kirjoitaa, kuin tapahtumista. Olen miettinyt paljon tulevaisuutta. Elämäni on nyt liikaa turhaa "sitkun-elämää". Sitkun pääsen velkajärjestelyyn, sitkun velkajärjestely on ohi, sitkun tulee kesä, sitkun olen 55-vuotias, sitkun ...sitkun! 

Haaveilen ajasta, kun velkajärestely on ohi ja saan koko palkan käteeni ensimmäistä kertaa. Miltähän se tuntuu? Tunnen varmaankin sinä päivänä olevani miljonääri. Olen yrittänyt motivoida itseäni pysymään paikoillani tämän ajanjakson elämässäni. Koska nyt palkka ei ole motivaattori tehdä työtä, joudun keksimään muita motivaattoreita. Pitäisikö maksimoida minimitoimeentulon ajanjakso opiskellen alaa lisää, jotta kokisin ajanjakson jotenkin merkitykselliseksi? Vai heittäydynkö - niin kuin olen kovasti miettinyt, mahdollisimman vähän kuormittavaan työhön tuoksi ajanjaksoksi? 

Elämäni aikaisempi stressiajanjakso vaikuttaa edelleen. Olen ollut melko hajamielinen, unohtelevainen ja tunnen olevani välillä todella tyhmä, kun en saa ajatuksenpätkästä kiinni. Vaikka väitän toipuneeni uupumisesta ja eläväni nyt stressitöntä elämää ilman suuria huolia, kroppani kyllä muistaa. Pää ei toimi kovin terävästi. Mieheni mielestä olen ollut kyllä hajamielinen aina. No, sen pitäisi kai lohduttaa... 

Edelleenkään en koe olevani siellä, minne Jumala on minut tarkoittanut. Tai kyllähän minä uskon, että tämä välivaihe on taivaissa suunniteltu, mutta toivottavasti tämä ei ole pitkän välin suunnitelma elämässäni. Minä kyllä uskon siihen, että Jumala vaikuttaa ihmisessä tahtomista ja tekemistä. Minut on luotu tällaiseksi, ihmiseksi, joka tarvitsee aina sen seuraavan etaapin joka motivoi arkea. Olen pohtinut levottomuuteni johtuvan siitä, etten ole vielä löytänyt sitä, mihin minut on tarkoitettu. Tai sitten minua ei yksinkertaisesti ole luotu pysymään paikoillaan. Taidan vähän nyt jo panikoida joutuessani tähän satimeen, jossa en voi päättää seuraaviin vuosiin elämäni kulusta, vaan joudun sitoutumaan köyhyyteen ilman muuta mahdollisuutta. Onneksi sentään sitoudun vain materiaaliseen köyhyyteen!  

Kuuntelin joitakin päiviä sitten TV7:stä Jumala puhuu-sarjaa ja siitä jäi mieleeni ajatus: "Rakasta sitä mitä teet ja tee sitä mitä rakastat!" Tämä motto saattaisi olla varsinkin tyydyttävän työelämän punainen lanka. 

Velkajärjestelyyn pääsyä odotellessa

Olen toteuttanut viime aikoina velkaneuvojan ohjeita ja käyttänyt rahaa sellaiseen, mihin raha ei enää riitä velkajärjestelyssä ollessani. Velkajärjestelyssä käteeni jäävä summa tulee olemaan muutaman satasen pienempi kuin nyt ulosotossa. Olen ostanut itselleni hyvän sängyn, espanjankielen oppikirjoja, käynyt hammaslääkärissä jne. Lisäksi pitäisi ostaa kunnon ulkoiluasu ja lenkkarit ja ehkäpä käydä vielä silmälääkärissä. 

Nyt kun minulla menee rahaa melko vähän elämiseen, olen onnistunut jopa säästämään pientä vararahastoa mm. mahdolliseen tulevaan takuuvuokraan. Minun pitäisi vaihtaa kalliimpaan asuntoon, mutta näin ulosotossa ollessani on ehdottomasti hyötyä asua edullisemmin. Asuntoni vuokra on niin halpa, että jos vaihdan vaikka paikkakuntaa töiden perässä, asumisen kustannukset nousevat joka tapauksessa todennäköisesti jonkun satasen. Maksusuunnitelman muuttaminen esimerkiksi asumiskulujen nousemisen takia kesken velkajärjestelyn on mahdollista, mutta ei itsestään selvää. Pelaan varman päälle ja etsin uuden asunnon vasta, kun saan varmuuden velkajärjestelyyn pääsystä.

Palkastani ulosmitataan aina sama kolmasosa hankinpa enemmän tai vähemmän. Velkajärjestelyssä taas palkasta jäävää maksuvaraa laskettaessa huomioidaan kohdallani mm. asumiskulut ja lääkekulut sekä tähän lisätään välttämättömät elinkustannukset jotka riippuvat mm. perheen koosta. Minulle jäisi varmaankin noin 800-900 euroa palkasta käteen kuukausittain velkajärjestelyn ajan. 

Asia, jota olen myös välillä väsyneenä miettinyt on päivätyön etsiminen. Olen ymmärtänyt, että velkajärjestelyssä ollessani minulle ei ole mitään hyötyä hankkia ylimääräistä tuloa mm. yö- eikä sunnuntaivuoroista. En tiedä, miten vuorotyöläisen kuukausittain muuttuva nettopalkka huomioidaan maksuvaraa laskettaessa, mutta todennäköisesti palkaksi jää vain väsymystä ja sosiaalisen elämän kapenemista. Olenko oikeassa?

Onneksi voi välillä paeta muistelemaan viime talvea Espanjassa.

Haluan nukkua! Vuorotyön kirous

Olen taas jostain saanut kehiteltyä itselleni flunssan. Tämä on jo toinen flunssa tänä syksynä. Useinkaan en sairasta yhtään flunssaa koko vuoden aikana, mutta vastustuskykyni lieneen nyt heikentynyt valvomisen ja huonoon suuntaan menneiden kilpirauhas- ja hemoglobiiniarvojen takia.

Viikko sitten olin ystäväni luona yökylässä pitkästä aikaa. Pikkukylän kuviot kun alkavat välillä tuntua pikkukylän kuvioilta ja on vaan pakko päästä välillä sivilisaation pariin. Vuorotyöläisen viikonloppuvapaat eivät ole itsestään selvyyksiä ja kun sellainen tulee vastaan, se kannattaa hyödyntää sukulaisten ja kavereiden tapaamiseen, jos vain mahdollista. 

Rautakuuri tuntuu kovettavan vatsani ja illalla kotiin palattuani yritin kahvikupillisella saada helpotusta olooni. Olen jättänyt kahvin juomisen pois kokonaan, mutta "hätätapauksessa" olen nyt yhteensä kaksi kupillista lopettamisen jälkeen juonut. Tämä kupillinen oli suuri virhe. Seuraavana yönä, kun olisi pitänyt nukkua, olin täysin pirteä eikä tietoakaan nukkumisesta. Valvoin sitten koko yön täysikuun kanssa. 

Toivoin edes aamulla vihdoin vaipuvani armahtavaan uneen, mutta ei. Uni ei vain tullut. Kahdeksan aikaan aamulla, vieläkin täysin virkeänä vetäsin lenkkarit jalkaan ja lähdin kävelylle toivoen, että sen jälkeen vihdoin alkaisi ramaista, mutta ei! Pikku hiljaa alkoi iskeä paniikki, koska olen kerran valvonut parikin vuorokautta putkeen. Miten jaksan yövuoroon, jos en nyt nuku? 

Siinä vaiheessa kun 30 tuntia valvomista lähestyi, soitin terveyskeskukseen saadakseni nukahtamislääkettä. Ei onnistunut - olihan sunnuntai ja kylässäni ei ole lääkäripäivystystä pyhänä. Minun olisi pitänyt lähteä toiseen kaupunkiin hakemaan reseptiä päivystyksestä. Siihen olisi mennyt liikaa aikaa, joten olisin ollut työvuorossa vielä ihan lääketokkurassa. Nukahtamislääke piti saada heti! Sitten muistin, että äidilläni saattaa olla jemmassa jotain. Niinpä sovimme, että ajetaan toisiamme vastaan, että saan lääkkeen mahdollisimman nopeasti. Pian vanhentunut lääkepakkaus olikin kädessäni, mutta jospa siinä olisi vielä vaikuttavia aineita jäljellä. Nappasin vähän ennen kotipihaan tuloa pillerin ja menin toiveekkaana peiton alle odottamaan unta. Odotin armahtavaa nukahtamista, mutta ei! Vanhentunut lääke ei tehonut! Sanoin miehelleni, että pistä vaan nyt se kana uuniin ja käy ostamassa minulle siideri nukahtamislääkkeeksi. Tuumasta toimeen. Soitin myös pomolleni, mitä ihmettä tässä nyt tehdään, koska en pysy jaloillani, jos en saa nukuttua ennen yövuoroa? Sovimme järjestelyjä yövuoron varalle ja nappasin toisen Imovanen syötyäni. Vihdoinkin sain aivojen kierrokset mukautumaan kroppani väsymystilaan. Mikä ihanuus, heräsin tuntia ennen yövuoroa hieman tokkuraisena huojuen, mutta olin sentään nukkunut! 

Tulipa taas todistettua, että en ole luotu vuorotyöntekijäksi - enkä kahvin juojaksi. Ehkäpä se yksi ainoa kahvikupillinen aiheutti minulle ylikierroksilla käyvän tilan eikä uni vain tullut. 
Olin jo päättänyt, etten enää koskaan nukahtamiseen käytä mitään pillereitä, enkä niitä vuosiin ole tarvinnutkaan, mutta niin vain nyt vuorotyönkurimus sai minut päihitettyä. 

Niinpä tämä sairastaminen taas sattui sopivasti vapaapäiviksi. Nenä vuotaen ja köhien olen järjestellyt mappejani ja opiskellut espanjaa. Enköhän huomiseksi ole jo täysin työkunnossa. Ihmeellinen tämä ihmisen kroppa. Välillä se tilttaa täysin ja välillä taas onnistuu säätelemään jopa sairastamiset vapaapäiviksi. Huoh...

Espanjan kielen itsenäistä opiskelua. Me gusta mucho! 

Vahvasti keski-ikäinen

Mistä voi tietää tulleensa oikeasti aikuiseksi? Siis siten, että huomaa, ettei paluuta enää ole. Keski-iäksi on määritelty nykysuomessa miehille 40,7 -vuotta ja naisille 43,4 vuotta. Olen siis pian 48-vuotta täyttävänä vahvasti keski-ikäinen. Aikuiseksi itsensä tunteminen ei varmaankaan ole luvuista kiinni. Sanotaanhan joistakin persoonista, "...ettei hän aikuistu koskaan..." Heitänkö siis leppoisasti hyvästit ikuisen nuoruuden säälittävälle tavoittelulle ja hyväksyn olevani vihdoin aikuinen? Saanhan olla vahvasti keski-ikäinen roikkuvine poskineen ja silmäkulman harakanvarpaineen?

Samalla kuin armollisuus ulkoista vanhenemistani kohtaan lisääntyy, ajatusmaailmani alkaa muuttua myös. Olen aina ollut ajatuksiltani melko konservatiivinen enkä mielipiteistäni ole herkästi antanut periksi, ainakaan jos kyse on ollut minulle tärkeistä asioista mm. uskostani. Kuitenkin iän myötä ajatusmaailmankin musta-valkoiset värit sekottautuvat muuhun värimaailmaan ja itsestäänselvyydet laimenevat. Oma minä muokkautuu elämänkokemuksen myötä pikkuhiljaa. Vanhenen. 

Vanhenemisen huomaan myös siitä, ettei televisiosta enää löydy montaakaan katsottavaa ohjelmaa. Ohjelmatarjonta täyttyy paratiisihotelleista, bimboista, hottiksista yms. Tuntuu kuin katsojia aliarvioitaisiin. Säälin sekainen ärsytys on usein tuntemani tunne kanavapujotellessa etsiessäni jotain ajantuhlausohjelmaa. Samoin radiokanavat kääntyvät puheohjelmiin tai nettilehtiä lukiessani klikkaamatta jää otsikot: kuuma, rinnat tai x:n rintsikat jäi kotiin? Ja mitä ihmettä!? Tyyliin Matti ja Teppo alkavat kuulostaa korvaani mukavalta! 

Pohdin nykyisin usein tämän elämänvaiheen mukanaan 
tuomia muutoksia. Haasteet tulleevat esiin viimeistään siinä 
vaiheessa, kun alan etsiä uutta työtä. Vieläkö saisin 

vakituuisen työpaikan? Työnantaja pohtinee onko viittäkymmentä lähestyvällä, kohta kuumien aaltojen kanssa kamppailevalla naisella tarpeeksi terveitä vuosia jäljellä. Onko riski kustannusten noususta, jos ja kun remppoja kroppaan alkaa tulla? Tässä iässä miettii usein ajan rajallisuutta ja sitä onko vielä liian myöhäistä tehdä sitä tai tätä. Vieläkö ehtii toteuttamaan unelmiaan?

Mihin kaikki aika katosi? Kymmenen vuotta sitten en miettinyt näitä asioita, vaikka en parikymppinen enää ollutkaan. Silloin peilistä sentään katsoi vielä parhaassa työiässä oleva nuori nainen. Työnantajan näkökulmasta potentiaalisin työntekijä. Nyt tässä iässä joutuu todistelmaan henkistä ja fyysistä jaksamistaan. Tyhmältähän se tuntuu, kun en itse koe muuttuneeni (kilpirauhaslääkityksen ollessa kohdallaan) tältä osin. Väitän jopa olevani paremmassa kunnossa, kuin moni parikymppinen. 

Alallani on onneksi hyvä työllisyystilanne, varsinkin jos tyytyy sosionomina lähihoitajan palkoille. Ja tyydynhän minä. Sama työ, sama palkka. Viiden vuoden tauon jälkeen alan pikkuhiljaa päästä taas jyvälle perustyöstä. Vanhat työkaverit ovat jo rautaisia ammattilaisia, kun minä taas joudun uudelleen muokkautumaan ohjaajan identiteettiin ja nousemaan takaisin edes sen osaamisen tasolle minkä jätin taakseni tavoitellakseni unelmiani. 

Vajaalla toimivan kilpirauhasen varjossa

Se tunne, kun olet ollut töissä 13 päivää putkeen yhdellä vapaapäivällä ja viimein pyyhällät pyörällä kotiin viettämään viikonloppuvapaata... Edellinen kirjoitukseni oli väsyneen ihmisen tuotosta. Vaikka olinkin väsynyt työstä, sain myös labrakokeiden tulokset, jotka paljastivat kilpirauhasarvojeni huonontuneen tilan. Kun kilpirauhasarvot alkavat heittää, iskee väsymys, ahdistus, kiukku, ajatuksen hitaus, alakulo ja lukemattomat muut oireet. Lisäksi hemoglobiiniarvoni olivat laskeneet anemiatasolle. Tiedossa on siis lääkenosto ja rautatankkausta.

Olen ollut nyt kilpirauhaslääkityksellä puolisentoista vuotta. Heitin kylläkin lääkärilleni villejä arvauksia diagnoosista joitakin vuosia aiemmin ennen diagnoosia. Kaiken kaikkiaan varmaankin kymmenisen vuotta kuvittelin sairastavani mm. ms-tautia oireideni perusteella, kun tunsin olevani voimaton, väsynyt, masentuntut, tyhmä, ja laiska. Verikokeissa arvot olivat aina viitteissä, joten työterveyslääkärit eivät koskaan tarttuneet  oireisiini. Pahin ja työtäkin haittaavin oire oli ns. "aamusumut" jolloin ajatuksen juoksu tahmoi, en nähnyt kunnolla ja pää oli aivan kuin sumussa. Jos töissä oli joku palaveri tiedossa ja päällä oli nämä oireet, yritin ravistella sitä tunnetta pois hyppimällä, hakkaamalla ohimoita, yrittämällä tarkentaa katsetta ja hengittämällä syvään. Ei siihen silti auttanut muu, kuin odottaa iltapäivää. Suurin osa, jotka kärsivät tästä hormoonivajauksesta tietävät mistä puhun. 

Ennen kuin sain koelääkityksen olin jo niin väsynyt, että nukuin aina päiväunet ja laahustin lenkillä puuskuttaen mieheni perässä. Tuntui, kuin jaloissani olisi ollut painot. Mieliala oli maassa ja ajatuksen juoksu äärimmäisen negatiivista. Välillä en ymmärtänyt mistään mitään. Olin jatkuvasti vihainen ja ahdistunut jostakin. Käteni tärisivät niin, etten voinut piirtää suoraa viivaa ja olin jatkuvasti syväjäässä. Syy miksi vihdoin menin lääkärille vaatimaan labroja oli hiusten tippuminen. Entinen paksu kiiltävä tukka oli muuttunut ohueksi ja elottomaksi. Hiusklipsit, johon ennen juuri ja juuri hiukseni mahtuivat, eivät hiusten puuttumisen takia enää pysyneet päässä. Olin varautunut jo peruukin ostoon. 

Onneksi viimein terveyskeskuslääkäri antoi minulle koelääkityksen arvojeni oltua niukasti viitteiden alapuolella. Piristyminen alkoi melko nopeasti. Ensin huomasin, etten enää tarvinnut päiväunia ja pian huomasin ajatuksieni olevan paljon optimistisempia. Mieheni huomasi nopeasti positiivisen muutoksen - enää ei aamulla peiton alta noussut valmiiksi vihainen ja valittava nainen. Meni joitakin kuukausia, että en ollut enää väsynyt. Mikä tunne!

Epäilen, että moni masennuspotilas on diagnosoitu väärin. Lääkärit määräävät masennuspotilaille heittämällä masennuslääkkeitä, vaikka taustalla saattaa olla vain kilpirauhassairaus.  On käsittämätöntä, mikä siinä testaamissa ja varsinkin oireiden mukaisessa lääkityksessä voi olla niin vaikeaa. Monissa muissa maissa viitearvot ovat huomattavasti matalampia kuin Suomessa. Olen eräässä some-ryhmässä kuullut niin paljon tarinoita siitä, miten monet joutuvat vuosia kärsimään lukuisista oireista jopa työkyvyttömyyteen asti, kunnes vihdoin kilpirauhaslääkitys tuo uuden elämän ja työkyky palaa. 

Tämän hormoonivajauksen kanssa joudun elämään loppuelämäni. Olen muuttanut ruokavalioni tukemaan kilpirauhastani ja siitä onkin ollut apua. Vatsa voi paremmin ja väsymys pysyy paremmin loitolla. Epäilen, että tällä hetkellä huonontuneet arvoni johtuvat vuorotyöstä, varsinkin yövuorot vievät elimistön helposti stressitilaan. Tilanne on nyt mikä on ja näillä mennään eteen päin. Ehkäpä sopeudun - tai sitten en. 

http://kaisajaakkola.com/2013/09/haastatteluni-kilpirauhasen-vajaatoiminnasta-mtv3n-sivuilla/

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/12/11/kilpirauhasen-vajaatoiminta-ei-nay-aina-testeissa

Menetetyn vapaa-ajan minimikorvaus

Elämä täyttyy työstä ja sen mukana tuomasta väsymyksestä. Vuorotyö ei sovi minulle ollenkaan, mutta on vain sopeuduttava. Osasyynä väsymykseeni on varmasti tämä syksyn harmaus ja valon vähenemisen mukana laskevat ongelmalliset kilpirauhasarvoni. Ehkäpä kroppani tottuu tähän pian, mutta faktaa on, että pimeys tulee pikkuhiljaa vain syvenemään. Eipä viime syksynä ollut tätä ongelmaa, kun paistattelin jatkuvassa auringonpaisteessa. 

Väsymyksen myötä mielialakin alkaa laskea, eikä pääkoppa toimi niin kuin pitäisi. Alan miettiä asioita enenevissä määrin negatiivisesta näkökulmasta. Kelaan elämääni ja sitä mitä valintoja on tullut tehtyä. Miten olisi asiat nyt, jos en olisi koskaan hairahtanut yrittäjäksi? Ainakin olisin monta kokemusta köyhempi - yritän järkeillä. Helppo on olla jälkiviisas. Olisinhan voinut vaikka onnistua. 

Jos pääsen velkajärjestelyyn, ns. normaalielämäni alkaa päälle viisikymppisenä. Olen päättänyt, että jos velkajärjestelyyn tulisi joku probleema ja palkkani ulosmittaus jatkuisi, alan etsiä työtä jossa hankkisin juuri sen ulosmittauksen alle jäävän rajan. Ai miksi tekisin niin? Siksi, että käteeni nyt jäävä raha on karkeasti laskettuna vain noin 400 euroa enemmän, kuin se olisi siinä tapauksessa, että saisin palkkaa alle ulosottorajan. Pienemmällä palkalla ja vähemmällä työmäärällä saisin asumistuen, mahdollisesti tarvittaessa toimeentulotukea ja vakuutuksen, koska sosiaalitoimi myöntäisi minulle tässä tapauksessa maksusitoumuksen, jolloin eräs vakuutusyhtiö myöntäisi minulle kotivakuutuksen. Jos kohtaloni olisi olla ulosmittauksen vaikutuspiirissä loppuelämäni, rakentaisin elämäni uudenlaiseen muottiin. Se muotti ei sopisi yhteiskuntamme normeihin, mutta silti siihen monet ajautuvat, koska järjestelmämme mahdollistaa sen. En koe mitään mielekkyyttä siinä, että palkastani napsaistaan kaikkine kuluineen ja ulosmittauksineen puolet pois tällä työmäärällä. Jos velkani lyhenisi, maksaisin sen  enemmän kuin mielelläni. Toivottavasti asiat loksahtavat paikoilleen, että motivoituisin jatkamaan normien mukaista työntekoa ja maksamaan velkojani sekä veroni yhteiskunnalle. 

Tietenkin, jos ajattelisi toisenlaisesta näkökulmasta, niin minulle kertyisi kokopäivätyöstä enemmän eläkettä (mistä voi ulosmitata sitten vielä viimeisetkin roposet). Tosin henkilökohtaisesti en usko eläkejärjestelmän kannattavan tuonne saakka tässä maailman ajassa. Työssäkäynti sinäänsä on palkitsevaa kaikkine sosiaalisine kuvioineen ja työsuhde-etuineen. Silti faktaa on, että kyllähän ihmisen suurin motivaattori tehdä työtä on rahallinen korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Olen hehkuttanut blogissani usein sitä, miten pienellä rahalla tulen toimeen - niin kuin edelleen tulenkin, mutta minua pännii eniten juuri se menetetty vapaa-aika pienellä korvauksella. 

Kävin pari viikkoa sitten mökillä toistamiseen jättämässä hyvästit. Jätinkö hyvästit tulevan talven takia vai sen takia, että mökki ei ole enää kohta minun hallinnassani? Tässä myllerryksessä monet asiat alkavat konkretisoitua ja menetyksistä tulee todellisempaa. Välillä fiilikset ovat niin korkealla, että menetykset ja muutokset eivät koske, mutta kun mieliala on maassa, asiat saavat valitettavan negatiivisen sävyn. En haluaisi vaipua epätoivoon, koska se ei auta mitään, ja olenkin kiitollinen paljosta. Eiköhän tämä tästä taas iloksi muutu... 

Mökkilaiturilla

Kotivakuutus luottotiedottomalle

Käydessäni velkaneuvonnassa virkailija ihmetteli vakuutusyhtiön irtisanomia vakuutuksiani. Hän kertoi, ettei hänelle ole koskaan tullut eteen näillä perusteilla irtisanottuja vakuutuksia. Tältä herttaiselta virkailijalta sain taas virtaa kysellä vakuutusta vakuutusyhtiöiltä joista en ollut vielä aikaisemmin kysellyt. Aloitin vakuutusyhtiö Turvasta. Sähköpostiin tuli kieltävä vastaus, mutta sitten sain yllättäen Turvasta soiton ja minulle kerrottiin, että on mahdollista hakea sosiaalitoimistolta maksusitoumusta kotivakuutusta varten. Sitä vastaan he voivat myöntää  minulle kotivakuutuksen. Ei auta, vaikka tarjouduin maksamaan 1-2 vuoden kotivakuutuksen etukäteen. Eli on siis otettava luuri käteen ja nöyrryttävä sosiaalitoimiston asiakkaaksi. Tämä on taas sitä "sarjassamme luottotiedottomien nöyryytystä." Noh, sitä vartenhan minä veroja makselen, että saan palvelua. Ylpeyden rippeet on heitettävä romukoppaan, siis jos niitä enää olisi jäljellä. Alan olla jo melko turtunut tähän. Ja mistä sitä tietää, jos pian joudun useamminkin soskussa asioimaan. Katsotaan mitä sieltä vastataan, kun huomenna sinne soittelen... 

Seuraavana päivänä: Soskusta sanottiin, etteivät voi myöntää maksusitoumusta, jos laskelmien mukaan en ole oikeutettu toimeentulotukeen. Antoivat vinkin sieltä, että vakuutusyhtiö Pohjan Tähti on myöntänyt luottotiedottomille kotivakuutuksen maksamalla vuoden vakuutusmaksut etukäteen. Selvitetään...

Parin tunnin kuluttua: Vastaus oli niin tuttu lause, jonka olen lähes jo kaikilta vakuutusyhtiöiltä kuullut: "Emme voi myöntää vapaaehtoisia vakuutuksia, jos luottotiedoissa on merkintä."

Se siitä sitten. Eli, jos minulta vaadittaisiin nyt kotivakuutusta, minun täytyisi lopettaa työnteko ja alkaa sosiaalitoimen asiakkaaksi, jos aikoisin pitää asuntoni. Saisin maksusitoumuksen kotivakuutukseen, asumistukea ja nähtävästi myös toimeentulotukea eikä ulosottovelkani lyhenisi euroakaan. Tämäkö olisi tarkoitus? Pärjäisin yhteiskunnan tuella kyllä aivan mainiosti, mutta ei se minun elämänlaatua - eikä halua, parantaisi pätkääkään. Tätä se on elää vakuutusyhtiöiden vallan alla Suomessa. Eli edelleenkin olen sitä mieltä, että kotivakuutuksen olisi kuuluttava lakisääteisiin vakuutuksiin liikennevakuutuksen tavoin. Tästä lisää blogikirjoituksessani "Yhdenvertaisuuslaki ei koske luottotiedottomia". Jos kotivakuutus olisi lakisääteinen, olisi meille epäonnistuneille  työssäkäyville luottotiedottomillekin yhdenvertainen mahdollisuus asumiseen. Vai onko luottotiedottomat tarkoitus ajaa sosiaalitoimen luukuille ilman työssäkäynnin ja siten velkojentakaisinmaksun mahdollisuutta?

Vinkit: : http://www.sinunturvaksi.fi/424727607 
(lisätty 3.10.2016)

http://www.hs.fi/kotimaa/a1476066723433 
(lisätty 10.10.2016)

Velkajärjestely

Viikko sitten torstaina, suuntasin jo toista kertaa elämässäni velkaneuvojan puheille. Huomasin jännittäväni kovasti, koska edellisellä kerralla tuli täysityrmäys velkajärjestelyyn pääsylle. Olin tuolloin juuri lopettanut yritystoimintani enkä ollut töissä. Olin silloin umpiväsynyt ja ahdistunut kaiken menettämisestä. Nyt on toisin, mutta valehtelisin, jos väittäisin ettei välillä ota päähän (ja rankasti), että olen sotkenut elämäni veloilla.

Velkaneuvojen tapaamiseen minulla oli mukanani viimeiset maksukehoitukset, ulosottolista, pankin sivu mökkilainastani, vuokrasopimus ja viimeinen palkkakuitti. Lisää papereita joudun vielä lähettelemään. Suurin ongelmani velkajärjestelyyn pääsemisesä on vakituisen työn puuttuminen ja mökkivelka. Vakituinen työpaikkakaan ei tänään ole varma, mutta alallani pätkätyöläinenkin saa suhteellisen helposti töitä. Luulisi, että se huomioitaisiin. Mökin kohtalo on ensimmäinen velkaneuvojan haaste. Velkaneuvojan mukaan voisin jättää jo pankkivelan maksamatta. Huh... tuntuisi kyllä hurjalta. Juuri maksoin yli 700 euroa lainoja pois. Siinä ei kyllä ollut mitään järkeä, koska rahaa ei paljonkaan jäänyt enää jäljelle. Aion kyllä maksella ne korot niin pitkään, kun kuulen miten velkaneuvojan neuvottelut pankin kanssa menee. Kuinka mökki myydään jne. Velkaneuvoja kertoi, että muut hoitavat mökin myynnin, eikä minun tarvitse siihen itse osallistua. 

Velkajärjestelyyn kuukausittain menevä summa olisi suurempi, kuin tällä hetkellä ulosottoon menevä summa. Ohjeeksi sain etsiä itselleni kalliimman asunnon (huomioidaan maksuvaraan) ja tehdä kalliimmat hankinnat ennen velkajärjestelyyn pääsemistä, koska joudun kuulema tiukille. Tämän hetkinen vuokrani on niin pieni (270 euroa), että se on ongelma, jos joudun vaihtamaan asuntoa kesken järjestelyn. Todennäköisesti tuolla summalla en saisi kaksiota, saatikka muutakaan asuntoa. 

Yritän ajatella positiivisesti. Olen kiitollinen, että enää minun ei tarvitse yksin selvittää sotkujani, vaan saan apua. Velkajärjestely kestäisi kohdallani 3 - 5 vuotta, jonka jälkeen voisin aloittaa puhtaalta pöydältä. Ulosotto taas kestäisi eläkeikääni saakka. Velkajärjestelyn riski on terveyden tai töiden loppuminen ja sen mukana maksukyvyn loppuminen. En enää koskaan saisi uutta tilaisuutta. Ulosotton riski olisi taas epätoivo, koska velanmaksu ei tuntuisi koskaan loppuvan.

Pienemmät tarpeet, suurempi ilo

Se tunne, kun saa upottaa varpaat kuumaan hiekkaan, kuulla tutut äänet ja haistaa tutut tuoksut! Minireissu Espanjaan on nyt heitetty. Merivesi oli hyväilevän lämmintä ja yöt kuumia. Vilukissakin pystyi pulahtamaan suoraan lämpöisiin aaltoihin ja illan pimetessä oli kiva etsiä ruokapaikkaa, kun ei tarvinnut villatakkia kuljetella mukana. Kyllä, kyllä minä nautin! 

Yllätyksekseni kuitenkin neljä päivää ja neljä yötä oli minulle juuri sopivan pituinen rentoutusmatka tällä kertaa. Oli vapauttavaa huomata, että en enää suuremmissa määrin suunnitellut muuttoa Espanjaan ja tulevaisuuttani siellä. Espanjan koti oli lähes ennallaan, mutta omat tärkeät jutut oli poissa. Asunto joka viime talven oli minulle koti, oli enää vain kämppä. Eroahdistusta helpotti myös se, etteivät tutut kasvot olleet vielä palanneet Espanjaan. Ei minulla muutenkaan ollut mitään järkevää tekemistä, ellei auringonottoa lueta siksi. Tietenkin omassa mitta-asteikossani luen rannalla loikoilun järkeväksi tekemiseksi. En tunne montaa muuta yhtä rentouttavaa tapaa, kuin kellahtaa varjon alle kuumaan rantahietikkoon kuuntelemaan taustalla kuuluvaa aaltojen pauhua ja espanjalaisten kiihkeää keskustelua. 

Tuossa joitakin päiviä sitten, kun lähdin töiden jälkeen kävelylle uuden kotikyläni kaduille, sisimpäni täyttyi yllättäen siitä samasta kiitollisuudesta ja ilosta, mitä sain kokea Espanjan talven aikana. Olin onnellinen siitä, että minulla on töitä ja asunto. Onnellinen siitä, että sain piipahtaa Espanjassa, onnellinen siitä, että parisuhde voi paremmin, onnellinen siitä, että tililläni on vielä rahaa jäljellä palkan ulosmittauksesta huolimatta, vaikka toinen palkkapäiväkin jo lähestyy!

Tämän kuukauden perusteella näyttäisi siltä, että pärjään näinkin vähällä rahalla, kunhan en vain yritä maksella vanhoja jälkiperintälaskuja joita postiluukustani tipahtelee tasaisin väliajoin. Kolmasosa palkastani ulosottoon riittää. Tarpeeni ovat tällä hetkellä pieniä. Työ täyttää suurimman osan ajastani, eikä minulla ole aikaa eikä halua hamstrata pieneen asuntooni mitään. Olen tottunut vuosia elämään pikkurahalla yrittäjyyteni aikana, jolloin suurin osa tuloistani meni lainojen ja laskujen maksuun. Omaan hyvinvointiin ei jäänyt senttiäkään, joten tottumus minimikulutukseen syöpyi syvälle. Nyt tuosta tottumuksesta on hyötyä. Tosin nyt aioin keskittyä paremmin omaan hyvinvointiin. 

Rento Cubana beach löytyy Carvajalista aivan Paseo Martimon päästä 

hieman syrjemmästä. Siisti ranta, hyvää ruokaa ja vähemmän väkeä.

Ehdottomasti Fuengirolan paras rantsu!

Ehkäpä tämä tästä

Flunssa jyllää kropassani jo kuudetta päivää. Olen harvoin kipeänä, mutta silloin kun flunssa iskee, minulta lähes poikkeuksetta häviää ääni. Puhua ei pitäisi, mutta vaikka kuinka töissä yritän välttää puhumista, niin tuleehan niitä tilanteita, että on vain pakko aukaista suu. Onneksi minulla oli yksi hiljainen vapaapäivä, joka meni kuumeillessa ja nukkuessa. Aamulla olin taas iskussa - ei kuumetta, eikä ylenmääräistä heikotusta. Buranaa naamariin ja ei kun iltavuoroon. Seitsemän päivän työputkikaan ei haittaa, koska työputken päätteeksi suuntaan lentokentälle ehtiäkseni iltakoneella Malagaan. Ehdin olla perillä vain neljä aurinkoista päivää, mutta siinä ehtii hyvin jo vaikka mitä. Matkavakuutuksen kanssa olin hetken jo pulassa, vakuutusyhtiöni irtisanottua vakuutukseni. Mutta onneksi hoksasin, että matkavakuutus (ja tapaturmavakuutus) hoituu kätevästi liiton kautta. Siellä ei kysellä luottotietoja. Toisaalta eurooppalaisella sairaanhoitokortilla asiointi paikallisessa terveyskeskuksessa hoituu kuulemani mukaan hyvin. 

Vuokrasopimukseni päättyy elokuun loppuun, mutta eilen soittelin vuokranantajalleni ja sovimme vuokrasopimuksen jatkosta. Hänelle sopii, vaikka asuisin tässä miniasunnossa pitkäänkin. Ajattelin aluksi, että hankin suuremman asunnon, mutta tämä taloyhtiö on osoittautunut niin rauhalliseksi ja vuokra edulliseksi, etten haluakaan vaihtaa. Pienet tilat ei ainakaan vielä ahdista. 

Elämäni luottotiedottomana ulosottoineen alkaa pikkuhiljaa löytää uomansa. Ensimmäinen palkkani tuli, mutta ei onneksi sentään vielä lähellekään mennyt. Onneksi työpaikallani on esimerkkiruokailu, joka kuuluu luontaisetuihin, joten rahaa ruokaan ei mene paljoakaan. Minulla ei ole autokuluja, ei vakuutuskuluja eikä oikein muitakaan suuria kiinteitä kuluja. Tilanne muuttuu sitten, kun mökkilainaa taas täytyy lyhentää. Tällä hetkellä makselen vain korkoja. Jospa ihme tapahtuisi ja joku ostaisi mökin sopivaan hintaan. Ehkäpä tämä tästä. Ainakin tänään katson luottavaisesti eteenpäin! 

Intrum justitia - tehokas verenimijä

En tiedä, mikä idea tänään postilaatikosta tippuneella jälkiperintälaskulla on, mutta minunkin pienet ja hitaasti syttyvät aivonystyrät ymmärtävät, ettei tämän laskun logiikka ole ihan kohdallaan. Jos pääomaa on jäljellä 0,00 euroa, niin miten korko voi olla 1,10 euroa? Kaiken lisäksi Intrum justitia laskee tälle 1,10 euron laskulle perintäkuluja 31,00 euroa! Kohtuullistako? Tämän puskista ilmestyneen jälkiperinnän tarkoituksena on lienee varmistaa, ettei reilun euron suuruinen velkani pääse vanhenemaan. Eipä minulla tällä kertaa muuta...

Tässä vielä pätkä jälkiperinnästä Intrum justitian sivuilta: 

"Jälkiperinnän tavoite on vapaaehtoisen perinnän tulosten jatkuva, määrätietoinen parantaminen. Tähän päästään säännöllisellä yhteydenpidolla perinnän kohteena oleviin asiakkaisiin. Vapaaehtoista perintää tukee jatkuva ja järjestelmällinen ulosoton hyödyntäminen."

Laskun kääntöpuolella sama nollalinja jatkuu.

Perintäkirjeiden paluu

Pitkästä aikaa ensimmäinen palkkapäiväni lähestyy. Jännityksellä odotan, mikä on se summa, jolla yritän tulla toimeen seuraavan kuukauden. En epäile, etteikö se raha riitä niihin menoihin joita minulla nyt on. Enemmänkin minua mietityttää ne perintäkirjeet, joita olen nyt taas alkanut saada käsiini pitkän tauon jälkeen. Siellä ne nyt pöydälläni odottavat ja minun pitäisi ratkaista annanko niiden mennä ulosottorimpsun jatkoksi. Olen pyytänyt joitakin perintätoimistoja keskeyttämään perinnän ja laittamaan laskut ulosottoon, mutta tämä ei onnistu esim. tilanteessa, jossa velka ei ole vielä kokonaisuudessaan erääntynyt. Todennäköisesti tulen sopimaan joidenkin maksujen kohdalla maksusuunnitelmasta. Täysin oma moka, että annoin vaipua itseni "maksutyhjiöön" Espanjan talven aikana. Jossain vaiheessa vain en kestänyt katsella postiani tai olla missään tekemisissa laskujeni kanssa. Ulkoistin laskunmaksun. Tämä ns.normaali elämä on saanut minut ajattelemaan selkeämmin.

Olen edelleen tuulella käyvä riskien ottaja. Välillä tiukasti huolien ja taakkojen alla, mutta välillä turhan huoleton vailla järjen häivää. Niin nytkin, kun varasin lennot Espanjaan viiden vapaapäivän innoittamana. Minulla on niin ikävä sinne, että on pakko päästä aurinkoon ja lämpöön edes hetkeksi. Sänky jää ostamatta, mutta lattialla nukuttaa oikein hyvin. Siirsin velkaneuvonnan aikaa kolmella viikolla eteen päin. Velkaneuvonnan herttainen täti kyllä kummasteli kovasti ajan muutosta, mutta tuumasin, ettei viikko sinne tai tänne muuta tilannettani suuntaan eikä toiseen. Ei minulla ollut tosin pokkaa kertoa ajan muutoksen syytä, mutta eipä minulla olekaan velvoitetta raportoida asiasta. 

Minulla on hyvä fiilis siitä, että koen nyt hoitavani velkaani ulosoton napatessa ostuutensa palkastani. Tätä pikkuosuutta maksamalla en kuitenkaan veloistani tämän elämän aikana selviä, ellei lottovoitto osu kohdalleni. Yritän kuitenkin tehdä sen mitä voin. Tällä hetkellä maksaminen ulosoton kautta on helpompi kestää, kuin postilaatikosta tippuvat perintäkirjeet. 

Nyt olen ehkäpä viimeistä kertaa mökillä tänä kesänä. Vettä tulee kuin saavista kaataen, mutta kylläpä nukutti makeasti sateen ropistessa kattoon. Yritän näinä vapaapäivinä nauttia  nyt jokaisesta sadepisarasta, koska vapaiden jälkeen alkaa melkoinen työputki. 

Sadepäivän mökkikokkailua.

Vakuutus- ja perintäyhtiön diili

Vakuutusyhtiön kanssa sanailu jatkuu. Edellisessä kirjoituksessani ihmettelin liikennevakuutuksen bonussiirtojen yhteydessä virkailijalta huomaamatta jääneitä maksamattomia laskujani. Tuolloin olin täysin tietämätön, että minulla oli vielä jotain rästissä. Vakuutusyhtiön vastaus oli, että maksamaton lasku ei vaikuta liikennevakuutuksen bonussiirtoihin. Toinen ihmetykseni aihe oli, miksi vakuutusyhtiö ei ilmoita perintätoimistoilleen asiakkaan uutta osoitetta, vaan perintätoimistot saavat rauhassa lähetellä karhukirjeitään vanhoihin osoitteisiin. No eivät kuulema ilmoita. Eli muista muuttaessasi käydä kaikki peritätoimistot läpi, jos on pieninkin epäilys, että laskuja on niihin livahtanut. Korot ehtivät karata pilviin sillä aikaa, kun kirje yrittää löytää oikean kohteen. Huonolla tuurilla laskut ovat voineet jäädä kuukausiksi lojumaan vaikkapa edellisen osoitteesi eteisen lattialle. Tuottoisa koronkasvattamiskeino perintäyhtiöille. On selvää, että perintäyhtiöille tämän yhteisen diilin yksi pieni hyödyllinen yksityiskohta on asiakkaan muuttuvat osoitetiedot.

Olen tasan tarkkaan maksellut kaikki laskuni yritystoimintani lopettamisen jälkeen, ettei perintään enää pääsisi mitään henkilökohtaisia laskujani. Pyysin vakuutusyhtiötäni lähettämään minulle alkuperäiset laskut tilanteeseeni vedoten. Kerroin, että olen hakeutumassa velkajärjestelyyn, enkä aio enää penniäkään työntää perintötoimistojen pohjattomiin korkojen ja käsittelykulujen kaivoihin. Kerroin, että maksan mielelläni alkuperäiset summat, mutta jos ei käy, menkööt ulosottoon muiden jatkoksi. Surkea tilanteeni ei muutu miksikään, koska vakuutuksenihan jo katkaistiin ja maksuhäiriömerkintä minulla jo on. Vakuutusyhtiön vastaus oli: "Emme voi perua perintään lähteneitä laskuja, koska järjestelmämme lähettää ne sinne automaattisesti." Tietotekniikka hoitaa kaiken. On hienot automatisoidut laskunlähetyssysteemit perintäyhtiöille, mutta sitten tavan virkailija ei pöytänsä takaa omalta koneeltaan näe tietojani, jotta olisin saanut tiedon näistä yhtä äkkiä ilmenneistä maksamattomista laskuistani, joista en ainuttakaan ole nähnyt.

Näyttää siltä, että olen puun ja kuoren välissä. Minun olisi maksettava perintälaskua laskuista, joista en ole saanut alkuperäistäkään laskua. Toinen vaihtoehto on, että heitän menemään viimeisetkin toivonrippeet siitä, että saisin kiinteistölleni vakuutuksen. On tämä niin väärin! Eli helpotusta ei ole tulossa, vaikka vasta eräs vakuutusvirkailija sieltä pöytänsä takaa epäili vakuutuksieni irtisanomisen perusteita ja ehdin olla jo toiveikas.

Posti tunaroi, asiakas maksaa

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon posti hävittää matkan varrella postia tai kuinka paljon lähettäjäkohde kuvittelee lähettäneensä postia? Tätä pohdiskelin nyt aamulla, kun selvittelin yhden perintälaskun alkulähdettä. Ainoatakaan alkuperäistä laskua en ole saanut ja ensimmäinen lasku on perintälasku. Toimeksiantajana, kukas muu, kuin "ystäväni" vakuutusyhtiö. 

On se niin väärin, että minulle jää todistustaakka suurta vakuutusyhtiötä vastaan. Luottotiedottomana minua pidetään tietenkin valehtelijana. Oletetaan suoraan, että yritän vain keksiä syitä laskujen maksamattomuuteen. Yritä siinä sitten selitellä! Posti varmaankin vain levittelee käsiään, kun kyse on kuitenkin viime talven aikaisista laskusta, jonka ajankohta koski joulu-tammikuuta. Mielenkiintoista sinäänsä, koska juuri viime viikolla ystävällinen vakuutusvirkailija alkoi selvitellä vakuutuksiemme irtisanomisen perusteita ja heti pukkaa "todistusaineistoa" eli perintäkirjettä uuteen osoitteeseeni.

Yhteydenotto vakuutusyhtiöön, ja vastaus oli, että toinen lasku on jäännöslaskua irtisanotuista vakuutuksista ja toinen on keskeytyneestä autovakuutuksesta. Erikoista, koska olemme saaneet vasta siirrettyä bonuksia uuteen autoon (jonka ei pitäisi olla mahdollista, jos vakuutusyhtiölle on maksamattomia laskuja) ja lisäksi saimme viime talvena autovakuutuksesta takaisin kyseiseltä vakuutusyhtiöltä liikaa maksettuja vakuutuksia! Kyllä köyhää taas kusetetaan!

Vielä sen lisäksi, että alkuperäiset laskut menevät ties minne, perintäkirjeet menevät todennäköisesti vanhaan osoitteeseeni. Onko se minun asia tehdä muuttaessani selvitys perintäyhtiölle osoitteistani? Eiköhän se ole alkuperäisen laskunlähettäjän asia varmistaa, että perintätoimistolla on oikea osoite. Vakuutusyhtiöllä ja perintätoimistoilla on selvästikin diili, jossa molemmat voittavat. Ja köyhä kärsii. 

Sopeutumista

Olen pikkuhiljaa sopeutumassa Suomeen Espanjan talven jälkeen. Enää en itkeskele joka päivä Espanjan ikävääni. Olen kiitollinen tuosta ajanjaksosta, jonka sain siellä elää ja kokea. Jos on tarkoitettu, että sieltä taas löydän itseni, niin se sopii kyllä minulle. 

Tämän hetkinen elämäni on vastakohta elämälleni Espanjassa. Nyt teen vain työtä. En tunne tästä kylästä ketään.  En ole ehtinyt edes tutustumaan muihin kuin työkavereihini - eikä itseasiassa edes nyt kiinnosta. Työhön perehtyminen vie vielä kaiken energiani. Asuntoni on onneksi rauhallinen. Tyypillinen suomalainen kerrostalo, jossa et näe naapureitasi koskaan. Yhden papparaisen kanssa vaihdan sanasen silloin tällöin. Seurakuntaan en ole ehtinyt vielä tutustumaan, mutta todella toivon, että löytäisin sieltä edes yhden ystävän! Voi olla, että tämä pikkukylä alkaa ahdistamaan jossain vaiheessa ja rankasti, mutta mennään nyt päivä kerrallaan.

Minulla on nyt minivuokra-asunto. Luottotiedottamana jouduin maksamaan kahden kuukauden vuokran etukäteen. Sähkösopimusta tehdessäni törmäsin taas luottotiedottoman arkeen, kun minulta vaadittiin ilman mitään selityksiä sähkönsiirtomaksuja puolivuotta ennakkoon. Maksuaikaa oli peräti viikko! Onneksi maksu ei ollut kuin 150€. 

Jotain mielenkiintoista tapahtui tässä alkuviikosta, kun mieheni reksisteröi autonkotteroa ja makseli vuoden liikennevakuutusmaksut etukäteen. Vakuutusvirkailijan kysellessä ja tutkaillessa tietojamme, hän päivitteli niitä perusteita, jolla kaikki vakuutuksemme irtisanottiin (lue lisää). Virkailija lupasi alkaa selvittämään asiaa. Saa nähdä miten käy. Toivottavasti mökkiin ei iske salama, ennen kuin asia järjestyy. Jos järjestyy.

Velkajärjestely - ainoa poispääsy velkahelvetistä

Nyt on talven "pilvilinnat" Espanjassa mennyttä aikaa ja aloitan arkiset työt ja sen myötä ulosottovelan maksun, niin kuin pitääkin. Jään mielenkiinnolla odottamaan millainen taistelu minulla alkaa toimeentuloni riittävyydestä. Vai alkaako ollenkaan? Olenhan tottunut elämään vähällä rahalla.  Peruspalkkani tulee olemaan hieman yli 2000 eur + lisät ja loppuvuosi mennään pienellä veroprosentilla, koska minulla ei ole ollut tuloja tänä vuonna. Nettotulostani napsaistaan suuri summa palkastani kuukausittain ulosottoon, joten minulle jää käytettäväksi noin 1200-1300 eur/kk. Tätä olen laskeskellut maksukieltolaskurilla ahkerasti viime aikoina. 

Tämä tilanne minulla olisi elettävänä loppuelämäni aina hamaan hautaan saakka, ellen pääse velkajärjestelyyn. Olen vankina systeemissä senkin jälkeen, kun pääomat on maksettu, koska korot pitävät huolen siitä, että maksettavaa riittää. Normielämää minulle ei siis enää ole tiedossa. Tiedän, että näissä tilanteissa monet lähtevät Suomesta, koska eivät koe ulospääsyä mahdottomasta tilanteesta. Niin minäkin ensin lähdin, mutta sitten ymmärsin, että nyt on aika pedata elämäni niin, että voin yrittää saada lopun tälle helvetille.

Onneksi lapseni ovat jo aikuisia, joten heidän huolehtimiseen ei mene enää rahaa. Mieheni asuu Espanjassa ja hoitaa oman elämänsä kulut siellä ja minä omani täällä. Minulla ei ole käytössä autoa, en maksele vakuutuksia, en polta enkä juopottele, joten ehkä elämäni Suomessa muodostuu aivan siedettäväksi toimeentulon suhteen. Olen onnekas, kun olen saanut töitä. Kahden kuukauden pesti on nyt pidentynyt vuoden pituiseksi, joten enää en ole riippuvainen mieheni palkasta.

Olen nopeasti pitkästyvää tyyppiä ja minulla on hyvä fiilis silloin, kun elämässäni on joku päämäärä mitä havitella. Tämän takia varmaankin rakentelen jatkuvasti ajatuksissani kaikenlaisia pilvilinnoja. Seuraava etappini on kuitenkin realistisimmasta päästä, eli pääsy velkajärjestelyyn. Jos se ei onnistu, lähden ja rakennan loppuelämäni muualle. Tosiasiassa tiedän eläväni johdatuksessa ja uskon siihen, että tapahtuipa mitä tahansa, elämäni on Taivaan isän käsissä. On mahtavaa, kun saan luottaa siihen!

PS. Luin tänään Kari Rosenlöfin osuvan blogikirjoituksen Laillisesti ryöstetyt liittyen minun ja monen muun suomalaisen velkahelvetin arkeen. Kirjoituksessa tuodaan ilmi se julma tosiasia, miten hyvä bisnes me velkahelvetissä elävät olemme.

Yhdenvertaisuuslaki ei koske luottotiedotonta

Eilen mieheni huokaisi kaupasta tultuaan, että on rouvan ruokavalio muuttunut niin terveelliseksi Espanjan talven jälkeen, että kalliiksi tulee. Niin, todellakin Suomessa terveellisesti syöminen on kallista. Hedelmät, kasvikset, kala, pähkinät, yms. ovat niin kalliita, etten yhtään ihmettele, ettei köyhillä ole varaa syödä terveellisesti. Ruokien halpuuttaminen näyttää koskevan enimmäkseen kaikkea epäterveellistä, joten näin köyhien sairauskulut nousevat ja valtionmenot kasvavat. Lue lisää tästä.

Yhdenvertaisuus ei toteudu terveellisen ravinnon saannissa, mutta ei myöskään asunnon vuokraamisessa. Esimerkiksi vuokra-asuntomarkkinoilla kaikilla ei ole samanarvoista oikeutta asuntoon nykysuomessa, koska asunnon vuokraajat vaativat useimmiten kotivakuutusta, jota luottotiedottomalle ei myönnetä. Ymmärrän sen, että vakuutusyhtiöt ovat yrityksiä, jotka voivat valita asiakkaansa, mutta sitä on vaikea ymmärtää, että vaikka maksaisin vuoden vakuutusmaksut etukäteen, vakuutusta ei tipu vain siksi, että minulla on maksuhäiriömerkintä. Mielestäni tämä on laillista syrjintää. Muistan kuinka 2000-luvun alussa kotivakuutusta ei myönnetty myöskään kehitysvammaisille, koska oletettiin, että kaikki kehitysvammaiset rikkovat paikkoja. Liekkö vielä sama epäkohta vakuutusyhtiöiden politiikassa? 

Ihan vain näin maalaisjärjellä ajateltuna sosiaali- ja terveysministeriö suosinee kaupallisia vakuutusyhtiöitä ja antaa siunauksensa niiden syrjivälle toiminnalle. Valtio säästää kuluja näiden vapaaehtoisten vakuutusten takia, mikä on tietenkin hyvä, mutta eriarvoisen kohtelun hyväksyminen sosiaali- ja terveysministeriöltä ei ole oikein. Tässä oppaassa mahdollisuus vapaaehtoisiin vakuutuksiin esitellään sulassa sovussa lakisääteisten vakuutusten kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriön opus ei huomioi tässä niitä tuhansia, jotka eivät näitä etuuksia voi saada.

Koen vakuutusyhtiöiden syrjivän minua, koska ilman kotivakuutusta en ole yhdenvertainen muiden asunnonhakijoiden kanssa. Olemmeko me luottotiedottomat yhdenvertaisuuslain ulkopuolella? Jotta olisimme yhdenvertaisia muiden asunnonhakijoiden kanssa, pitäisi säätää laki kotivakutuksen lakisääteisyydestä. Esim. asunnottoman on vaikea saada töitä ja mahdoton saada mm. pankkitiliä ilman osoitetta. Laki tukisi tältä osin luottotiedottomien asemaa. Koti on sentään jokaisen perusoikeuksiin kuuluva asia sivistysvaltiossa. Täytyyhän meillä suomalaisilla olla lain mukaan kotikuntakin. 

Meitä luottotiedottomia on Suomessa nyt jo sellainen määrä, että luulisi olevan selvää, että nämä massat eivät voi kaikki olla maksukyvytöntä epäluotettavaa ainesta, mihin meidät automaattisesti niputetaan. Suuri osa on maksukykyistä työssäkäyvää väkeä, jotka eivät halua sotkea  asioitaan enää yhtään enempää. Joskus joutuminen luottotiedottomaksi on tapahtunut mm. toisen osapuolen takia, konkurssin tai avioeron takia, joten mielestäni "listalle" joutuminen kaikkine liitännäisvaikutuksineen on todellakin kohtuutonta yksilön elämässä. 

Varovaisuus - luottotiedottoman ainoa vakuutus

Minulla oli pankkiaika toissapäivänä vakuutusasiaa varten. Vakuutusyhtiöni katkaisi vakuutukseni Espanjan talven aikana. Mieheni hoiti maksut tuolloin ja erään vakuutusmaksun kohdalla sattui oikein emämoka, jonka seurauksena luottotiedottomana olen nyt pulassa vakuutuksien osalta. Pankin lainoittama kesämökki on nyt ilman vakuutuksia. Toivoin pankin voivan myöntää minulle vakuutuksen mökin varalle ja kuvittelin, että vaihtoehtona ovat joko pankin omat vakuutukset tai lainan irtisanominen. 

Hyvä puoli on se, ettei pankki irtisano lainaani.  Pankkivirkailija vielä viime viikolla uskoi, etta asia hoituu, mutta eipä vaan hoidukaan. Pankilla ei ole enää omia vakuutuksia ja muut vakuutusyhtiöt eivät myönnä vakuutusta luottotiedottomalle. Ehkäpä luottotietomerkintäni ovat liian suuria. Kuulun luokkaan epäluotettava, epäonnistunut, leväperäinen jne. Olen pahinta mahdollista laatua oleva luottohäiriöinen yksilö. Ohjeet pankilta oli, että ole varovainen. Jep. Toivotaan, että se riittää.

No joku sentään onnistui luottotiedottomaltakin! Kävin eilen tekemässä vuokrasopimuksen tulevassa kotikaupungissani. Ehtona oli, että maksan kahden kuukauden vuokran etukäteen. Niinpä nyt 24 neliön miniasunto odottaa siivoamistaan. Muutan kesäkuun viimeisinä päivinä. Suunnittelen kovasti kuinka sisustaa pikkukämppä kodikkaaksi ja käytännölliseksi. Melko haasteellista.

Muutosta pukkaa taas melkoisesti. Paikkakunnan vaihdos, uusi työpaikka, yksin asuminen ja luopuminen Espanjan unelmasta. Ikävä Espanjaan ei ota laantuakseen ja aina kun menen jonnekin tai teen jotain, vertailen miten Espanjassa asiat ovat. Tällä hetkellä harmaa ja kylmä keli on suurin koettelemukseni - onneksi ei sen vakavampaa!

Paluu ruotuun

Pari päivää sitten itkin taas Espanjan ikävääni. En usko, että potisin näin järetöntä eroahdistusta, jos tietäisin, että palaan syksyllä takaisin. Nyt olen saanut ajatukseni selkiintymään ja tiedän, että olen Suomessa tiiviisti siihen saakka, kunnes saan haettua velkajärjestelyyn ja saan siitä toivottavasti puoltavan päätöksen. Tavoitteeni on nyt saada pidempiaikainen kokopäivätyö, että pääsen jossain vaiheessa edes yrittämään velkajärjestelyä. Se olisi ainoa tae siihen, lottovoiton ohella, ettei velkavankeus jatkuisi elämäni loppuun saakka. 

No mutta siinä vollottaessani, sain yllättäen puhelun johon vastatessani pyyhin vielä nenääni tunteenpurkauksen jälkeen. Pomoni soitti ja kysyi olenko kiinnostunut äitiysloman sijaisuudesta kesäpestini jälkeen? Ajatukseni heitti melkoista häränpyllyä. Vasta olin ryntäämässä takaisin Espanjaan tunteen kuljettamana ja nyt saisin tuottoisan jarrun tälle ryntäyksen tarpeelleni. Järki peliin! Vastasin tyynesti, että kiinnostaa kyllä. Työni tuossa pikkukylässä jatkuisi siis pidemmän aikaa. Olen iloinen ja hämmentynyt yhtä aikaa. Hyvä ja ei hyvä. Järki vastaan tunteet. Järki saa mennä nyt tunteen edelle, koska olen ymmärtänyt, että nyt on maksun aika. Sain levätä ja nauttia huolettomasta elämästä Espanjassa viime talven. Nyt palaan ruotuun. Koen kyllä taas melkoista Jumalan johdatusta tässä pelissä nimeltä elämä. 

Tällä viikolla käyn kirjoittamassa vuokrasopimuksen pikkuasuntooni ja lisäksi minulla on aika myös pankkiin vakuutusasiaa varten. Lue lisää kirjoituksestani Paluu luottotiedottoman ahdinkoon. Varmaan mietimme pankkitädin kanssa myös maksukykyäni mökkilainan suhteen. Se on selvää, ettei palkan ulosmittauksen jälkeen sitä kykyä kovin paljon ole. Asia ei minua huoleta. Katsotaan mitä vaihtoehtoja pankilla on minulle tarjota ylivelkaisen mökin kohtalolle.

Asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Tässä on vielä kesäkuun loppuun asti aikaa lomailla palellen Suomen kesässä uunia lämmitellen, jonka jälkeen astun työelämään pitkästä aikaa. Mielenkiinnolla odotan, mitä uusi elämänvaihe tuo tullessaan. Pääasia, että muutosta on tiedossa.

Ulosottoselvitys

Tänä aamuna ajelin mökiltä ulosottoselvitykseen. Kävellessäni virkailijan perässä huoneeseen, ehdin mielessäni ajatella, että tähänkö jamaan eletty elämäni on minut tuonut. Yritän pitää yllä positiivista virettä. Olenpahan ainakin saanut kokea paljon asioita, joskaan ei aina kovin onnistuneita. Jokaisesta askeleestani olen aina ollut innostunut ja uskonut hankkeisiini.

Ensimmäisenä sain eteeni asialuettelon johon kaikki velkani oli listattu. Suurin osa merkinnöistä on arvolisäveroja joita en kyennyt maksamaan yritystoimintaa pyörittäessäni. Summa oli  puolet suurempi mitä olin ajatellut. Tosin ilmeenikään ei värähtänyt, kun listaa katsoin. Sen verran olen tätä tilannetta varten yrittänyt itseäni kovettaa. Olen oppinut siihen, että kun alkaa tulla vettä niskaan, niin sitä myös tulee. Olen elämäni aikana ollut niin tiukoissa paikoissa, että velka sinne tai tänne on pientä niihin verrattuna. Onneksi lapset ovat jo isoja. Itse selviän pikkurahalla oikein hyvin. Luulen ainakin. Sitä paitsi yrittäjänä minulle ei jäänyt yhtään ylimääräistä rahaa mihinkään. Nyt palkan ja ulosoton jälkeen minulle jää näppiin enemmän rahaa kuin silloin. 

Ulosotossa tuli selväksi, että mökkiä ei pysty nyt myymään. Ylivelkainen mökki, jonka lainan jatkeeksi on laittettu muut lainat, on mahdoton myydä tässä lamamaailmassa. Vaikka saisin pankkivelan ja välityspalkkion verran rahaa mökistä, olisin myyntivoittoveron verran enemmän taas velkaa. Toivoton tilanne. Eli makselen korkoja niin kauan, kun pankki siihen suostuu. Sitten kun pankki haluaa lyhennyksiä, saavat tehdä mökille mitä tahtovat. Siihen asti yritän nauttia tästä piilopirtistä. 

Pikkuhiljaa asiat joita tulin Suomeen selvittämään, alkavat järjestyä. Asuntoasia on jo hoitumassa. Enää vuokrasopimuksen allekirjoitus puuttuu. Pieni asunnon rähjä on minulle varattu heinä-elokuuksi. Valitsin kahdesta asunnosta rähjäisemmän sillä perusteella, että se tuoksui paremmalle. Minulla on supernenä joka haistaa kaiken homeen ja jos saan olla ainakin 15 minuttia tilassa, keuhkot paljastavat loput. Kätevää. Voisin perustaa yrityksen homeasuntojen tunnistamiseksi.

Olen ikävöinyt Espanjaan todella paljon. En nyt keksi mikä asia täällä olisi paremmin kuin siellä. Vaikka olen saanut viettää aikaa ihanien ystävieni seurassa, väännän itkua tämän muutoksen syövereissä ja vatsani on kipeä ahdistuksesta. Taitaa tämä kylmä ja sateinen keli tehdä nyt osansa. Täältä puuttuu ilo. Ihmiset eivät puhu ääneen vaan sipittämällä, täällä ei tervehditä toisia vaan kuljemme toistemme ohitse pää painuksissa hartiat kyyryssä. Jokainen haluaa olla omissa oloissaan - minäkin.  Kohta olen sama zombie kun ennenkin.

Ulosottoselvityksessä kysyttiin paljon kysymyksiä joihin piti vastata tietenkin rehellisesti. Yritin olla niin rehellinen kuin vain pystyin. Sen seurauksena jo ensimmäinen palkkani ulosmitataan. Tästä alkaa matka, elämäni ulosmittauksessa. Olen päättänyt, että etsin työn jotta velkani maksaminen on mahdollista. Toivon, että jonain päivänä pääsen velkajärjestelyyn jolloin velanmaksulle tulisi loppupiste. Nyt sitä ei ole.