Totuttelua

Ensimmäinen yksinäinen yöni Espanjassa mieheni lähdettyä hankkeeseen. Oli vähän vaikea saada unen päästä kiinni, kun koirien haukunta oli kohtuullisen häiritsevää. Kaukaisessa naapurissa ulisi koira tai lapsi – en ole aivan varma. Tai sitten siellä ulisivat molemmat. Ja sitten oli kuuma, vaikka olin antanut läpivedon tulettaa asuntoa koko illan. Olin sulkenut kaikki ikkunat ja ovet, ensinnäkin juuri tuon äänimaailman takia, ja ettei mielikuvitukselle jäisi liikaa tilaa murtomiehien muodossa. Ja en voi unohtaa pari vuotta sitten näkemääni rottaa, joka muina rottina hengaili siistin kerrostalon kivimuurin päällä. Siinä katselimme toisiamme silmiin aidan välistä. Vieläkin tämä kohtaaminen puistattaa! Aina kun kävelen tämän talon kiviaidan ohi, kylmät väreet vihlaisevat selkäpiissä. Eli todellakin, kuvittelin jo mielessäni rotankuonon pilkistävän käytävässä sijaitsevan keittiön raollaan olevasta ikkunasta sisään. Aivan samanlaisia ikkunoita oli tämän rottahirviön kotikulmilla.

Siinä aikani kieriskelin sängyssä ja levottomat jalkani pyörittivät minua yksinäisessä parisängyssä laidalta toiselle. Melkein jo käynnistin ilmanlämpöpumpun hurisemaan ja viilentämään ilmaa, mutta lopulta avasin makkarin oven parvekkeelle. Ei kai ne murtovarkaat ja cityrotat parvekkeelle kiipeä! Sitten nukahdin viileän ilman unettavaan vaikutukseen.

Selvästi nyt on viileämpää, kun viime viikolla, jolloin illallakin mittarin lukemat näyttivät 30 astetta. Silloin on mielestäni mukava keli ulkoilla, kun voin laittaa lenkkarit jalkaan eikä ne tunnu liian kuumilta. Reippailin tänä aamuna läheiselle kukkulalle ja ihailin maisemia. Kunhan kelit vähän viilenevät haluaisin tutustua täällä oleviin lähimetsiin ja luontokohteisiin. Siitä saisi hyvää vastapainoa liikenteen jatkuvalle melulle, johon edelleenkin on tottuminen. Jospa jo ensi yönä osaan nukkua...