Pankkiasiointia espanjalaisittain

Muistui mieleeni vierailu paikallisessa pankissa pari viikkoa sitten. Satuimme menemään pankkiin juuri oikeaan aikaan. Ketään muita asiakkaita ei ollut paikalla, joten pääsimme ripeästi hoitamaan asiaamme. Muistan ajatelleeni toiveikkaasti, että tämähän hoituu nyt nopeasti.

Pankkitiskin takana istui hymyilevä nuori nainen, joka äänsi englantia vahvasti espanjalaisittain. Avasimme mieheni kanssa 26 avioliittovuoden jälkeen ensimmäisen yhteisen pankkitilin. Monta erilaista vaihetta allekirjoituksineen ja rupatteluineen kesti ainakin tunnin. Pankkivirkailijan kanssa käytiin läpi perheenjäsenet, unelmat, matkusteleminen, ystävät, asuminen, sisustus jne. Tiedän tästä pankkivirkailijasta aika paljon asioita tuon tilinavauksen jälkeen. Toinen virkailija sääti jo ulko-ovea kiinni sulkeutumisajan ollessa käsillä, ja hieman jo katseellaan osoitti tälle meitä palvelevalle neidille, että eiköhän jo olisi pian valmista. Vihjeillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta, vaan rupattelu jatkui aivan samaan tahtiin. Olimme tyytyväisiä palveluun, vaikka jälkeen päin tuli huomattua, että pari asiaa unohtui, esim. tärkeä koodi, jolla pääsisimme maksamaan laskumme netin kautta. Eihän sitä sen rupattelun tiimellyksessä voi nyt ihan kaikkea muistaa! Seuraava käynti olikin onneksi paljon nopeampi.

Tässä on hyvä esimerkki espanjalaisen kulttuurin viipyileväisyydestä, jos tuota sanaa voisi käyttää. Kiireistä hönkäilyä, johon Suomessa ollaan totuttu, ei näe kovin usein. Kassalla rupatellaan asiakkaan kanssa monesti piirun verran liian pitkään, vaikka jono takana kasvaa. Bussissa ensimmäisenä sisään astuva saattaa jäädä tutun kuskin kanssa suustaan kiinni, vaikka muitakin on astumassa autoon. Kerran bussikuski pysäytti auton, kun näki jonkun tuttavansa jalkakäytävällä ja hoiti jonkun ilmeisen tärkeän asian hänen kanssaan kätevästi ajoreittinsä varrella. Mutta siinä vaiheessa, kun espanjalainen saa auton allensa, kärsivällisyys monilta unohtuu. Sen verran ahkerasti töötti laulaa tien päällä.

Pakko tähän loppuun mainita, että nyt täällä on aivanihana sää. Aurinko paistaa lämpöisesti vähän pilven rakosesta ja on aivan tyyntä. Ihanaa, kun ei ole enää sitä paahtavaa hellettä! Suloinen, lempeä lämpö hellii mieltä ja kehoa.

Väistämätön pitkästyminen

Illalla alkoi paikallisten viljelijöiden kovasti odottama sade ja ukkosmyräkkä. Yön aikana vettä tuli melkoiset määrät. Kuulosti aivan kuin vesi virtaisi parvekkeellakin valtoimenaan. Välillä oli noustava verhon rakosesta varmistamaan, että siellä ei oikeasti lainehdi. Aamulla sitten huonosti nukutun yön jälkeen, naapurin muppe huolehti jälleen talon asukkaiden herätyksestä.

Kuvittelin sateen jäljiltä ulkona olevan ihanan raikasta, kuin aina sateen jälkeen Suomessa, mutta sade olikin saanut kaikki märät koirien jätökset ja muut maa-ainekset valumaan jalkakäytävälle pääovemme läheisyyteen. Kadulla ei todellakaan ollut raikas tuoksu, vaan siellä haisi suoraan sanottuna koiran paska! Nyt on tähän yhteyteen pakko laittaa, että en ole todellakaan mikään koiravihaaja, vaikka koirista on tullut kirjoitettua negatiiviseen sävyyn. Enemmänkin ongelmana useimmiten on koirien välinpitämättömät omistajat, kuin itse koiruudet.

Ei tästä ole montaa päivää, kun hehkutin blogissani, ettei yksinolo ole minulle mikään ongelma. Yksinäisyys on minulle sentään vain väliaikaista. Olen onneksi päässyt keskustelemaan suomalaisten kanssa erinäisissä yhteyksissä, mutta nyt on kyllä pakko myöntää, että yksinäisyys painaa. Varsinkin, kun on viikonloppu ja ulkona ravintoloissa näkee suuria pöytäseurueita kokoontuneena yhteen ja nauttimaan yhdessäolosta ja hyvästä ruuasta. Tänä aamuna väsyneenä ja ikävöiden miestäni, kyseenalaistin jopa koko täällä asumisen mielekkyyttä. Olin totaalisen pitkästynyt. Tätä hetkeä olin jo etukäteen jännittänyt. Tiesin pitkästymisen väistämättä iskevän, mutta silti se vähän yllätyksenä kolahti näinkin nopeasti.

Hieman alakuloisena kävelin ensin aamupäivästä Skandinaviseen kirkkoon ja illasta menin vielä Seurakuntakodin messuun. Harvoin muuten luterilainen kirkko on tavan jumalanpalveluksessa viimeistä penkkiä myöten täynnä. Mutta täällä Fuengirolassa on! Tunnelma oli lämmin ja kaikin puolin viihtyisä. Ja niin oli mukava kävellä kotiin seurakuntakodilta bongaamani porukan kanssa ja jutella niitä näitä. Sitä on vaan itse sitkeästi osallistuttava mieleisiin tapahtumiin ja lähdettävä ulos neljän seinän sisältä. Kukaan ei tule sinua kotoa hakemaan. Hutera sosiaalinen verkostoni kasvoi taas neljällä hengellä. Olen niin iloinen! 

Arjen pieniä eroja

Kun uutena asukkaana asettuu erilaiseen kulttuuriin, tulee väkisinkin vastaan pieniä ja suuria eroavaisuuksia oman ja vieraan kulttuurin välillä. Varsinkaan näitä pieniä arkipäivän eroavaisuuksia ei hetken päästä edes huomaa. Tähän olen listannut joitakin omia havaintoja näistä pienistä eroista joita suomalainen kohtaa Espanjan arjessa.

Asuntojen äänieristys:
• Palauta mieleesi joku huonosti äänieristetty kerrostalokolmio jostain Pieksämäen keskustasta ja kerro se äänimaailma kymmenellä (voi olla vähän liioiteltu). Kaikki kolinat, vessan vetäisyt yms. kuuluvat joskus kuin omasta asunnosta. Yöllä naapurista kantautuvat äänet aiheuttavat alkuun muutamia sydämmentykytyksä, kunnes niihin tottuu. Usein ainoat juhlijat talossa ovat suomalaisia tai muita ulkomaalaisia turisteja. Paikallisiin känniöykkäreihin en ole vielä törmännyt. Kovaääniset roska-autot liikennöivät myös myöhään illalla ja joskus jopa aamuyöllä. Olenkin opetellut valvomaan mahdollisimman myöhään, että kaikki kolinat ja pölinät loppuvat. 
    
  Koti:
• Hannoista tulee todella kuumaa vettä, jota saa suihkuun mennessä varoa.
• Alapesusuihkut puuttuvat, mutta vessoista löytyy pesulaari joka ajaa saman asian. Miten espanjalaiset eivät ole omaksuneet bideesuihkua? Se veisi tilaakin paljon vähemmän! 
• Asunnot ovat usein pitkulaisia ja kapeita ja hieman hankalasti sisustettavia.
• Lattioissa käytetään usein marmoria tms. laattaa, joka on talvella jäätävän kylmä, mutta kesällä miellyttävän viileä
• Imuri ei ole vakiovaruste. Usein asunnoissa on vain pehmeäharjaksinen harja ja rikkalapio. 
• Tiskiharja ei ole itsestään selvyys, vaan sen tilalta löytyy kummallinen pesusieni. Tiskiharja kuuluukin usein suomalaisen ensimmäisiin ostoksiin 
  
  
  .Koirat:

• Koirien määrä on täällä melkoinen. Ensin muppe numero yksi aloittaa keskustelun, jonka jälkeen kaikki parvekkeilla päivystävät kaverit liittyvät tähän pulinakerhoon. Tämä koira-asia on sellainen johon on vaan pakko tottua. Mutta kyllä se kieltämättä ärsyttää, kun kesken sikeimpien yöunien, joku muppe saa omistajaltaan luvan herättää koko tienoon.
  Vielä jokin vuosi sitten kaduilla piti jatkuvasti koiran kasoja väistellä, mutta onneksi kadut ovat nyt jonkin verran siistiytyneet. Suurin osa koiranomistajista kerää jo tunnollisesti koiransa jätökset. Siitä työstä laistaessaan taitaakin koiranomistaja kiinni jäädessään saada jonkin sanktion. Ja vielä: En lakkaa koskaan ihmettelemästä, miten espanjalaiset koirat kulkevat rennosti irrallaan omistajansa perässä tekemättä numeroa vastaan tulevasta puudelista.  
  
  
  Reviiri: 
  Poskisuudelmia olen jo muutaman joutunut (suomalainen näkökulma) vaihtamaan, jonka jälkeen olo oli kuin Euroopan omistajalla. Kynnys oli ylitetty! Suomalaisella on tottuminen reviirinsä supistumiseen. Ennen rannallakin jäimme rantavarjoineen ja pyyhkeineen kauemmaksi muista, mutta pikku hiljaa sitä huomaa tunkevansa paikallisten tavoin mahdollisimman lähelle rantaviivaa. Heinäkuussa pyyhkeiden väliin ei kovin suurta tilaa jäänyt, eikä ollenkaan ahdistanut. Ei olisi joitakin vuosia sitten tullut kuuloonkaan!
     
  Kaupassa käynti:  

• Täällä pystyt käteisellä maksamaan ostoksesi viimeistä senttiä myöten. Kassa saattaa kysyä, setelillä maksaessa, että löytyisikö teiltä vielä 4 senttiä? 
• Kätevästi kuljetan mukanani mummokärryä kaupassa käydessäni, varsinkin jos tiedän tekeväni suuremmat ostokset. Eipä Suomessa tulisi mieleenkään vetää perässäni tätä huippukätevää vetolaukkua. Joissakin kaupoissa on jopa oma lukollinen parkki mummokärryjä varten!
• Kaupan kassalla saattaa jono pysähtyä suomalaisittain pitkäksi aikaa, kun myyjä pakkaa vanhan rouvan tavarat pussiin tai odottaa, että vanha rouva pakkaa tavarat ja verkkaisesti kaivaa lompakkonsa esille, vaihtaa kuulumiset ja maksaa ostoksensa. Suomalainen on jo ehtinyt pari kertaa vaihtaa painoaan jalalta toiselle ja pyöritellä päätään. Espanjalainen ei ole moksiskaan. Kaupan kassalla ei ole kiireistä meininkiä niinkuin monesti Suomessa. Vastahan tällä viikolla, joku kassatyöntekijä luetteli iltapäivälehdessä kuinka asiakkaan tulisi toimia, että jono liikkuisi mahdollisimman tehokkaasti!
• Kaupat saattavat olla auki myöhään, mutta sunnuntaina kaupat ovat yleensä kiinni. Ja se kuuluisa siesta on täällä oikeasti olemassa. Monet liikkeet sulkevat puotinsa muutamaksi tunniksi päivällä. 
    
  Liikenne:
• Täällä Fuengirolassa en voi olla hämmästelemättä autoilijoiden tunnollisuutta pysähtyä suojatien eteen. Vaikka auto lähestyy sinua reippaanlaisesti, se yleensä pysähtyy renkaat vinkuen, jotta voit ylittää suojatien.
• Parkkisakot saadessasi, voit vielä paikanpäällä mitätöidä sakon, maksamalla parilla eurolla pysäköintimaksua ja laittamalla maksukuitin parkkisakon mukana olevaan kirjekuoreen ja jättämällä kirjekuoren parkkimittarissa olevaan laatikkoon. Kätevää!
• Älä harmittele pieniä kolhuja joita alkaa ilmestyä autoosi. Se on turhaa.
  
  

Kyllähän näitä pieniä eroja on paljonkin. Toiset viehättää ja toiset ärsyttää. Ajan myötä niitä ei edes huomaa. Niin pitääkin käydäkin, jos haluaa espanjalaiseen kulttuuriin sopeutua. 

Ruokaprobleemia - Sin lactosa, por favor!

Nyt on viikko vierähtänyt yksin uudessa kodissani mieheni ollessa hankkeessa. Asunnon vuokraaminen takuuvuokrineen ja välityspalkkioineen tyhjensi melkoisesti työllä ja vaivalla kerättyä kassaa. Onneksi päivittäinen rahanmeno ei täällä ole kovinkaan suurta, jos yhtään miettii mitä ostelee ja mistä ostelee. Ruoka on suomalaisen mittapuun mukaan halpaa, samoin käyttötarvikkeet ja joukkoliikenne.

Olen joutunut miettimään syömisiäni tänne muuttaessani, koska kärsin ärtyneestä suolesta ja laktoosi-intoleranssista. Usein olen matkoilla ollessani vatsa kipeänä ensimmäiset päivät, koska sietämiäni ruoka-aineita ei viitsi heti etsiskellä. Ensimmäinen ruoka-aine jonka täältä etsin oli kaurahiutaleet. Toki suomikaupoista saa tuttuja puurohiutaleita, mutta paikalliset hiutaleet ovat paljon edullisempia. Kaurapuuroa voisin syödä aamusta iltaan ja vatsa tykkäisi. Totuttelua vaatii, kun olen syönyt aamupuuroni mustikoilla ja maustamattomalla jugurtilla. Mustikoita en aio täältä etsiä, mutta jugurttia löysin laktoosittomana. Mutta en ole vieläkään löytänyt täältä maustamatonta jugurttia, jota ei ole sokeroitu. 

Laktoositonta maitoa on sen sijaan valikoimissa monenlaista, mutta testimaitojeni koostumus on ollut sitä imelää litkua, jota en Suomessakaan pysty juomaan. Kalkin saannin takia yritän siihen silti totutella. En ole vielä löytänyt meille suomalaisille laktoosi-intoleraatikoille tuttua laktoositonta maitojuomaa, joka ei maistu imelältä. Uskon kyllä löytäväni oikean tuotteen, kunhan pääsen testailuissani pidemmälle. Kuulen usein siitä, että monet laktoosi-intoleranssista kärsivät sietävät täällä ollessaan tavallisia maitotuotteita. Olen itsekin ennen melko hyvin sietänyt, mutta nyt olen ollut vähän varovaisempi ongelmavatsani kanssa.

Leivän olen joutunut jättämään kokonaan pois jo Suomessa. Leivän korvaaminen onkin ollut haastavaa, koska se on niin kätevä ja täyttävä välipala missä vain. Korvaankin leivän esim. banaaneilla ja avokadolla. Ja totta kai, välillä on vaan mussutettava jotain oikein hyvää leipää ja kärsiä seuraukset.

Vatsaystävällisiä hedelmiä olen yrittänyt löytää niitä testailemalla. Täällä on niin suuret hedelmävalikoimat, etten edes tunnista kaikkia. Kiivejä olen napsinut melkoiset määrät. Onneksi ne ovat täällä edullisia ja maksavat tällä hetkellä siinä 2,99€/kilo. Eli eurolla saa noin 4-5 kiiviä. Ja banaani, jota myös käytän paljon välipaloina, maksaa vain alle euron/kilo. Mangosta taisin eilen saada pieniä vatsan väänteitä, mutta yritän siihen vielä totutella. Olen melkoisen huono kokki ja varsinkin nyt, kun olen ollut viikon yksin, en ole vaivautunut väsäämään itselleni kunnon ruokia. Sopivien ruoka-aineiden etsiminen on siis vasta alkuvaiheessa.

Juomaveden olen toistaiseksi ostanut kaupasta. Olen löytänyt täällä käymieni vuosien aikana lempiveteni, joka on aivan saman makuista kuin entisessä kotikaupungissani. On näissä pullovesien mauissa eroja! Täällä vesijohtovesi on juotavaa, mutta ei kovin hyvää. Ja kuivan kesän jäljiltä veden laatukin epäilyttää. Kahvi- ja ruokaveden olen kyllä hanasta ottanut. Olen harkinnut suodatinkannun hankkimista, ettei aiheuttamani muovikuorma kasvaisi liian suureksi. Onneksi täällä sentään muovipullojen keräys on hyvin järjestetty, kuten muukin jätteen lajittelu. Jokaisen talon nurkilla on jätesäiliöitä, jotka on pääosin maan alle meneviä putkiloita. Ennen oli sääntö, ettei ennen ilta yhdeksää jätteitä saanut viedä kaduille haisemaan. Taitaa nykyisin näiden maanalaisten säiliöiden myötä olla sallittua viedä roskia myös päiväsaikaan. Ainakin monet vievät. En tiedä, mikä on virallinen systeemi nykyisin. Itse vien edelleen roskat iltaisin.

Sosiaalinen verkostoni on vielä mitätön, enkä tutustu ihmisiin kovin helposti. Jos viihtyisin oluttuoppi edessäni, tutustuminen voisi olla paljon helpompaa. Mielummin kuitenkin suosin toisenlaisia tutustumiskeinoja ja jätän ne oluset ottamatta. Ei väliaikainen yksinolo ole minulle mikään ongelma. En ole vielä sentään itsekseni alkanut höpisemään. Voin kyllä uskoa, että täällä on paljon yksinäisiä ”muuttolintuja” varsinkin, jos ei ole mahdollista osallistua harrastuksiin ja muihin rientoihin. Paikalliset ilmaislehdet informoi melko kattavasti erilaisista tapahtumista ja niistä voi jokainen poimia omien mieltymyksiensä mukaan menemisensä. Kovasti odotan, että kaikki aktiviteetit pikkuhiljaa alkavat. Tänään tutustuin ensimmäistä kertaa pieneen kodikkaaseen seurakuntaan. Jäi hyvä fiilis!

Maanalaiset jätesäiliöt.

Vatsankestävä runsas aamupala.

Kouluunvientirumbaa espanjalaisittain

Kävelin aamulla parin kilometrin päässä olevaan määränpäähäni samoihin aikoihin, kun pienet koululaiset parveilivat vanhempineen kaduilla. Pari poliisia oli ohjaamassa liikennettä ahtailla kulkuväylillä, jotta lapset pääsisivät turvallisesti saattajineen koulun portille. Kadun varteen olikin kehittynyt melkoinen sumppu, kun saattajien autot täyttivät kapeiden teiden varsia.

Vaikka olen usein täällä aikaisemminkin vieraillut, en ole koskaan nähnyt tätä kouluunvientirumbaa lähietäisyydeltä. Täällä aikuisen on saatettava lapsi kouluun sekä haettava koulusta pois. Aamuisin koulun portit suljetaan määräaikaan mennessä, jonka jälkeen on enää turha pyrkiä sisälle. Minulle on kerrottu, että jos taas lapsen hausta myöhästyy - oliko se nyt vain 15 minuuttia, joutuvat vanhemmat hakemaan lapsensa sosiaalihuollon puolelta. Luulisi, että täällä ryhmäpaine ja vallalla olevat normit vaikuttavat positiivisesti ainakin lapsen turvallisuuden tunteeseen. Olen myös pistänyt merkille, että kun vanhemmat hakevat lapsiaan koulusta, syntyy luontaisesti jokapäiväinen kontakti vanhempien kesken. Melkoinen puheensorina täyttääkin koulunporttien edustat päivittäin. Olettaisin, että vertaistuki toimii melko mukavasti.

Valitettavasti Suomessa jo pienet lapset joutuvat usein menemään kouluun yksin, sekä palaamaan koulun jälkeen tyhjään kotiin, koska yhteiskunnalla ei ole tarjota mitään pysyvää tukea tilanteeseen. Luin jostain, että iltapäiväkerhoja supistetaan säästöjen toivossa jossain päin Suomea. Joskus tuntuu siltä, että suomalaisen lapsen hyve on olla itsenäinen ja omatoiminen. Kuuluuko lapsen edes olla itsenäinen jo ala-asteella? Olen kuullut, että täällä Espanjassa alle 12-vuotiaan lapsen kotiin yksin jättäminen olisi jo heitteillejättö. Pitäneekö paikkaansa?

Por favor - kielen harjoittelua pienin askelin

Aamulla huomasin, että nettitikun megat alkoivat olla finaalissa. Sen verran hitaasti iltapäivälehtien sivut avautuivat hörppiessäni aamukahvia. Mieheni opasti minua ennen lähtöänsä, kuinka käyn ostamassa lisää dataa tähän lähes elintärkeään tikkuun. Olen aina jättänyt kaikki tällaiset omituiset asiat mieheni hoidettavaksi. En ole megoilla ja gigoilla paljon päätäni vaivannut. Mutta nytpähän tiedän, kuinka monta Emmerdalea voi Tv-kaistalta katsoa kahdella megalla, kun klikkaa katselulaadun kilotavuiksi.

Päätin hoitaa asiani espanjaksi paikallisessa liikkeessä. Katsoin googlekääntäjästä lauseen: ”Tarvitsen lisää megoja 15 eurolla” ja toistelin lausetta mielessäni liikkeeseen mennessäni. Sisään astuessani sanoin iloisesti ”hola!” ja loput sanat samantien unohtuikin. Tuumasin hymyilevälle miehelle, joka odotti asiaani kärsivällisesti, ”momento” ja kaivoin muistilappusen taskusta ja aloitin: ”Necesito màs mega quince euro..” Myyjää huvitti yritykseni, joka ei tainnut mennä kieliopillisesti ihan nappiin, mutta ymmärsi kyllä asiani. Tarkentavat kysymykset muuttuivat väkisinkin englanniksi, koska sanavarastoni loppui siihen. Pääasia, että nyt minulla on megoja käytössäni ja pysyn mukana emmerdalen juonenkäänteissä ja vähän muussakin.

Jatkoin vielä kielenharjoittelua ja menin syömään suosikkipaikkaamme, josta saa todella maukkaan ja täyttävän keiton vain eurolla. Sieltä espanjalainen, olisiko itse yrittäjä, huikkasi minulle iloisesti: Terve! Ja huomasin tilaavani yhden sopan sujuvasti suomeksi. Korjasin tilanteen nopeasti: ”Una sopa y agua sin gas, por favor!” Ja eurolla pöytään saapui korillinen patonkia ja suuri keittolautanen. Vinkkinä vaan, että kun siinä kolmen tienoilla menee tähän paikkaan syömään saatat vielä löytää vapaita pöytiä - ja ehkä vielä soppaakin. On sen verran suosittu paikka. 

Soppa kahdelle ja suuri vesipullo vain 3 euroa.

Koska vieläkään tämän päivän asiointini ei mennyt ihan putkeen, menin vielä jälkiruokakahville toiseen paikkaan. Onnistuin sentään tilaaman kahvin ilman ongelmia, mutta lausetta ”un cafe con leche, por favor” onkin tullut harjoiteltua jo monta kertaa. On ollut työn takana oppia sanomaan tilatessa ”por favor” tai ”please”. Suomalaisen kuulemma tunnistaakin viimeistään siitä, jos hän ei käytä näitä sanoja. Eräs britti opasti kerran miestäni, että kuulostat todella epäkohteliaalta, jos unohdat tuon pienen sanan tilauksen päätteeksi.

Kyllä minulla on vielä pitkä matka edes välttävään kielen oppimiseen, varsinkaan kun luontaista kielipäätä ei ole. Toivon kovasti, että kieliympäristö ja motivaatio joka ainakin nyt on suuri, helpottaa oppimistani. Kun vielä pääsisin tästä arkuudesta käyttää kieltä. Luulen, että se on suurin este oppimiselle. Olen arka puhumaan englantiakin, mutta nyt englanti tuntuu helpolta espanjaan verrattuna. Kunpa kielikurssi pian alkaisi!

Mennään bussilla

Olen kyllä mielestäni ennen osannut Fuengirolassa linja-autoa käyttää, mutta tänään kaikki ei mennyt ihan nappiin. Aamupäivällä seisoskelin pysäkillä odotellen bussia, joka veisi minut paikallisen kauppakeskuksen eteen. Mietin pysäkillä odotellessani, että onkohan bussilippujen hinnat nousseet viime kerran jälkeen. No oli nousseet, mutta eipä tuo parin sentin nousu tuntunut miltään, kun matkan hinnaksi jäi vain 1,15€.

Siinä bussissa istuessani seurasin elämänmenoa ja kuuntelin paikallisten puheen sorinaa. Bussiin astui mm. vanha iloisesti jutusteleva pappa rollaattorinsa kanssa, tyylikäs harmaahapsinen mummeli, kauniita nuoria naisia ja toki turisteja perheineen ja ilman. Vanhuksille löytyi nopeasti tilaa, kun nuoremmat nousivat penkeistään antaakseen paikkansa. Rollaattori-papan painaessa summeria, löytyi heti auttaja rollaattorin ulos nostamiseen autosta.

Huvittuneena seurasin kuskin äänimerkin käyttöä, joka poikkeaa suomalaisten autoilijoiden tyylistä, mutta on ihan tyypillistä liikennekäyttäytymistä täällä päin. Kapeilla kaduilla autoa joutuu välillä kääntämään risteyksissä kieli keskellä suuta, varsinkin jos joku on jättänyt kulkuneuvonsa tien tukoksi. Ja silloinkos töötti alkaa soida, ja se soi niin kauan, että ongelman aiheuttaja on poistettu. Myös tientukoksi jääneet, liikenneympyrään yrittävät arat autoilijat saavat osansa tööttäilystä. Näytti aivan siltä, että bussi yritti puskea pientä autoa edestään tööttäilyn voimalla. Kaikesta huolimatta matka eteni määrätietoisen verkkaisesti, jättäen tasaisin välein matkustajia kadun varteen. Suomalaisten tuntemia bussipysäkkilevikkeitä ei ole. Kauppakeskuksen kulmilla, vähän ennen määränpäätäni olevalla pysäkillä, kuski ilmoitti jotain kovalla äänellä, mutta en puheensorinan läpi kuullut mitä. Koska kukaan matkustajista ei reagoinut mitenkään, ajattelin, ettei varmaan ollut mitään erikoisen tärkeää. Kunhan lämpimikseen huutelee.

Bussin nytkähtäessä liikkeelle ja kaartaessa liikenneympyrässä reippaasti ohi kauppakeskuksen, ymmärsin, että kuskin ilmoitus oli sittenkin koskenut juuri minua. Matka jatkui samantien moottortielle pitkin merenrantaa aivan väärään suuntaan. Ihaillaan sitten maisemia, ajattelin. Eihän minulla ole mitään kiirettä (espanjalainen matkustaja olisi jo kädet heiluen mennyt kuskin luokse ja vaatinut jättämään juuri siihen kohtaan, suomalainen on hiljaa ja miettii, että mitäs nyt..?).

Kuski pysäytti auton vielä kerran, ennen kuin jatkaisi etenemistään. Hän varmaankin ajatteli kauppakeskukseen menevien turistien (minun) ymmärtävän hypätä viimeistään nyt ulos autosta. Jalassani oli huonot kengät ylimääräiseen kävelylenkkiin, enkä halunnut vaivautua tietäessäni, että pienen lenkin jälkeen ajetaan takaisin päin. Ja sitä paitsi pelkäsin eksyväni, jos nyt tässä kohtaa irrottaudun autosta. Huomasin peilistä, että nuori kuski ravisteli turhautuneena päätään. Ajatteli varmaan kiroillen, että siinähän istuu koko kierroksen. Typerät turistit! No olin olevinaan matkustaja, joka tiesi minne oli menossa, ja yritin sulautua massaan. Mutta silti taisin paljastua kokemattomaksi ulkomaalaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun takaisin kyläkierrokselta tultaessa istuin edelleen bussissa toisten jäädessä kylään.

Tutuille kulmille saapuessa jäin kauppakeskuksen nurkilla vaivihkaa pois kyydistä. Hetken kadulla harhailtuani ja onnettoman suuntavaiston kanssa hikisenä suunnistaessani, kävelin pian kauppakeskukseen vievää tuttua tietä pitkin helpottuneena. Ja siinähän se tutunnäköinen bussikuski ajeli huvittuneena ohitseni kuljetettuaan muut kylästä saapuneet matkustajat turvallisesti kauppakeskuksen ovelle saakka. Olisihan minun pitänyt se tietää! Nolotti.

Mitä opin:

• On hyvä katsoa bussipysäkillä olevasta kartasta, millä autolla pääsee kätevimmin (ei ylimääräisen lenkin kautta) kauppakeskuksen ovelle saakka ja millä ei. Minä kun aina olen luullut, että kaikilla busseilla pääsee!
• Kuskit eivät huvikseen huutele kesken matkan, vaan niillä on oikeasti asiaa – yleensä kai turisteille.

Kanavapujottelu - kielenoppimisen väline

Ihanaa! Heräsin pirteänä hyvin nukutun yön jälkeen. Joko koirat ja kaksijalkaiset ymmärtävät hiljentää volyymiä viikonvaihteessa tai osaan jo pikkuhiljaa olla noteraamatta kuulokeskukseen saapuvia yöllisiä ääniä. Toki herkkäunisena korvatulpat ovat olleet uniapunani, niin kuin jo vuosia ennen tätäkin seikkailua.

Kävelin sunnuntaiaamuna ylös kukkulalle katsomaan näkemättä hylkäämämme asuntovaihtoehdon sijaintia. Hylkäämisen syyksi riitti, että asunnon katselupäivät olivat todella kuumia, joten mäkeä pitkin kiipeäminen tuntui astmaatikosta liian tuskaiselta siinä helteessä. Ja koska emme jaksaneet sitä asuntoa käydä jalkaisin katsomassa, vedimme johtopäätöksen, että ilman autoa siellä asuminen olisi ollut hankalaa - ainakin helteellä. Viileämpänä päivänä, kun lämpöä on kymmenen astetta vähemmän, sinne kävelee kyllä ongelmitta. Ja voih, se oli aivan ihanalla ja ennen kaikkea rauhallisella paikalla! Taloa ympäröi aivan mahtava puutarha! Vähän kyllä kirpaisi, mutta ehkä se asunto olisi siltikin ollut liian kaukana autottomalle pariskunnalle.

Olen harrastanut nyt parin päivän aikana espanjalaisten tv-ohjelmien katselua, ymmärtämättä niistä yhtään mitään. No, ehkä sana sieltä toinen täältä ja välillä jopa lähes kokonaisia perusfraaseja tarttuu korviin. Televisiota katsomalla ja nopeaa puhetempoa kuuntelemalla oppii pikkuhiljaa kuulemaan kieltä ja välillä sieltä sanojen välistä onnistuu poimimaan nopean posmituksen seasta kokonaisia sanoja. Loppujen lopuksi ainakin komediasarjoja voi johtopäätöksiä tekemällä seurata melko mukavasti. Tosin niiden johtopäätöksien oikeaan osuminen jääneen arvoitukseksi.

On harmi, ettei tästä taloyhtiöstä löydy englanninkielisiä kanavia, joita välttävän englannin tason kielipäällä voisi jotenkin seurata. Päälle dupatut ohjelmat ovat todella ärsyttäviä! On espanjankielinen James Bond, Mikki Hiiri, Brad Pitt jne. Ja näyttelijöiden suut liikkuvat eri tahtiin kuin puhe. Vaatii kyllä totuttelua. Mutta lauantaisen kanavapujottelun ansiosta osuin ohjelmaan, joka herätti mielenkiintoni. Sieltä tuli joku hengellinen tilaisuus ihanalla ylistysmusiikilla jossa britti tulkkasi espanjankielisen puhujan puheen. Ja mikä parasta, minä ymmärsin aivan kaiken! Kylläpä tuli siunattu olo. Sunnuntaina kävin siitä rohkaistuneena tutustumassa englanninkieliseen jumalanpalvelukseen. Enpäs olekaan ennen veisannut virsiä englanniksi!

Totuttelua

Ensimmäinen yksinäinen yöni Espanjassa mieheni lähdettyä hankkeeseen. Oli vähän vaikea saada unen päästä kiinni, kun koirien haukunta oli kohtuullisen häiritsevää. Kaukaisessa naapurissa ulisi koira tai lapsi – en ole aivan varma. Tai sitten siellä ulisivat molemmat. Ja sitten oli kuuma, vaikka olin antanut läpivedon tulettaa asuntoa koko illan. Olin sulkenut kaikki ikkunat ja ovet, ensinnäkin juuri tuon äänimaailman takia, ja ettei mielikuvitukselle jäisi liikaa tilaa murtomiehien muodossa. Ja en voi unohtaa pari vuotta sitten näkemääni rottaa, joka muina rottina hengaili siistin kerrostalon kivimuurin päällä. Siinä katselimme toisiamme silmiin aidan välistä. Vieläkin tämä kohtaaminen puistattaa! Aina kun kävelen tämän talon kiviaidan ohi, kylmät väreet vihlaisevat selkäpiissä. Eli todellakin, kuvittelin jo mielessäni rotankuonon pilkistävän käytävässä sijaitsevan keittiön raollaan olevasta ikkunasta sisään. Aivan samanlaisia ikkunoita oli tämän rottahirviön kotikulmilla.

Siinä aikani kieriskelin sängyssä ja levottomat jalkani pyörittivät minua yksinäisessä parisängyssä laidalta toiselle. Melkein jo käynnistin ilmanlämpöpumpun hurisemaan ja viilentämään ilmaa, mutta lopulta avasin makkarin oven parvekkeelle. Ei kai ne murtovarkaat ja cityrotat parvekkeelle kiipeä! Sitten nukahdin viileän ilman unettavaan vaikutukseen.

Selvästi nyt on viileämpää, kun viime viikolla, jolloin illallakin mittarin lukemat näyttivät 30 astetta. Silloin on mielestäni mukava keli ulkoilla, kun voin laittaa lenkkarit jalkaan eikä ne tunnu liian kuumilta. Reippailin tänä aamuna läheiselle kukkulalle ja ihailin maisemia. Kunhan kelit vähän viilenevät haluaisin tutustua täällä oleviin lähimetsiin ja luontokohteisiin. Siitä saisi hyvää vastapainoa liikenteen jatkuvalle melulle, johon edelleenkin on tottuminen. Jospa jo ensi yönä osaan nukkua...

Ex-yrittäjä, väliinputoaja Kelan järjestelmässä?

Soitin Kelalle ja kysäisin missä vaiheessa työttömyyskorvaushakemukseni on. Sieltä kerrottiin, että tarvitaan vielä lisäselvityksiä mm. viimeisen tilikauden tuloslaskelma ja tase ja mahdollisen myyntivoiton selvitys. Lomakkeet odottavat minua postilaatikossa Suomessa. Olen nyt heinäkuun alusta asti odotellut jonkinlaista päätöstä työttömyysturvastani. Olen myynyt omaisuuttani rahoittaakseni elämiseni tähän saakka, ja mieheni tämän hetkiset tulot ovat mahdollistaneet Espanjaan muuton.

Kerroin virkailijalle, että olen nyt Espanjassa ja tarkoituksena on jopa keksiä jotain rahanlähdettä täältä. No sain tietenkin noottia siitä, etten ole ilmoittanut Kelalle oleskelevani Espanjassa. No en tietenkään ole vielä parin viikon oleskelun jälkeen ilmoitellut minnekään. Kai sen nyt ehtii. Virkailija kysyi minulta, missä olen kirjoilla? Kerroin olevani kirjoilla entisessä kotikaupungissa nimikkeellä ”vailla vakituista osoitetta”, mutta asuvani mökillä jonne postini tulee. En ole vielä siirtänyt osoitettani Espanjaan, koska uusi osoite minulla on ollut vasta 5 päivää. Kerroin, että kun jäin työttämäksi, minulla ei ollut paljon muita vaihtoehtoja kuin muuttaa mökille, koska en ollut aivan varma minne lopullisesti asetun. No sain kuulla, että työttömyyskorvauksen voi mahdollisesti evätä jo sillä perusteella, ettei minulla ole vakituista osoitetta. No tuumasin, että kai nyt siltä ajalta, kun olen asunut vakituisessa osoitteessa minulla on oikeus korvauksiin? Korvauksiahan voi hakea takautuvasti kolmelta kuukaudelta. Vastaus oli, että ei välttämättä.

Eli ratkaisu olisi se, että minun täytyisi nyt jättää vasta perustettu kotini Espanjaan, mennä Suomeen ja suoraan sieltä soskuun ruinaamaan itselleni vuokra- ja takuuvuokrarahat, yms. vain sen takia, että saisin työttömyyskorvauksen niiltä parilta kuukaudelta, kun olen ollut työttömänä ja oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Ymmärsinkö oikein? Se on faktaa, että olen työttömänä ollut heinäkuun alusta saakka, ja TE-keskuksen vitkuttelun takia olen vasta nyt Kelan byrokratian rattaissa. Elokuun puoleen väliin asti minulla oli vakituinen osoite. Eli minun olisi täytynyt pitää kallista vuokra-asuntoa, jonka vuokra oli suurempi, kun kahden kuukauden työttömyyskorvaus ja odotella, että arvon Te-keskus (käsittely aika 2kk) ja Kela (käsittely aika 3 viikkoa) saavat päätöksensä valmiiksi. Niinkö?

No on tässä muitakin esteitä matkalla: Kela vaatii minua lähettämään sinne viimeisen tuloslaskelman ja taseen lopettamastani yrityksestä, johon en halua enkä pysty tässä elämäntilanteessa sitä yli tonnia kirjanpitäjälle maksamaan, varsinkaan kun taetta, että se edesauttaisi korvauksen saamista ei ole. Minulla ei ole henkilökohtaisesti sitä summaa - ja juuri sen takia, koska yritystoiminta ei kannattanut ja kaikki meni pieleen! Kelasta tuumattiin ykskantaan, ettei vaihtoehtoja ole. Mitähän sosku tuumaisi, jos hakisin avustusta kirjanpitäjän kuluihin?

Taidan olla esimerkki väliinputojajasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Jos olisin yksineläjä, tässä tilanteessa olisin todellakin pulassa. Minulla ei olisi varaa tehdä Kelalle tarvittavia selvityksiä, ei varaa hankkia uutta kotia, ulosmitattua mökkiä en voisi myydä saadakseni rahaa ja kaikki omaisuus olisi jo myyty. No, yksineläjänä olisin saattanut saada soskusta edes jonkun verran tukea.

Mitä tästä opin? No ainakin sen, että jos liiketoiminta ei onnistu, sitä ei kannata lopettaa, vaan sen on ehdottomasti annettava mennä konkursiin. Sen jälkeen minä en hoitaisi asioita. Mutta jos liiketoiminta on jouduttu lopettamaan kannattamattomana, ja henkilökohtainen kassa on tyhjä – olet työttömänä omillasi.

Faktaa on, ettei minulle tule mistään rahaa, mutta mieheni pystyy pitämään meidät juuri ja juuri "pinnalla". Ja kyllä: Olen nauttinut ajasta, että olen voinut monen vuoden kesälomattoman kesän jälkeen palautua ja hengähtää. Ja ei! En todellakaan ole etsinyt töitä aktiivisesti, mutta olen ollut kyllä valmiudessa koko kesän työhönosoitusta varten. Mutta faktaa on myös se, että olen ollut heinäkuusta asti työtön. En vaan mitenkään ymmärrä sitä, miten eri tavalla ex-yrittäjä on työtön, kun palkansaaja? Yksinkertaisesti: koska olen työtön katson olevani oikeutettu työttömyyskorvaukseen ja järjestelmän mukaan myös kolmen kuukauden ajalta Espanjassa, jos hakeutuisin paikallisen työvoimatoimiston asiakkaaksi.

Koska määränpääni ei todellakaan ole jäädä työttömäksi, tulin siihen lopputulokseen, että koska ex-yrittäjän on kerran näin vaikeaa saada maksamilleen veroilleen vastinetta, niin antaa olla! Parin kuukauden työttömyyskorvaus tulisi minulle liian kalliiksi. On selvittävä omin avuin, niin kuin tähänkin asti. Minusta ei tule työtöntä. En jatka prosessia. Ja tämä kai oli Kelan tarkoituskin.

Kotiutumisen alkupiste

Ensimmäinen yö takana uudessa kodissa. Ilokseni huomasin, ettei ilta-aurinko yltä makkarin ikkunaan asti parvekkeen pitkän lipan ansiosta. Illalla tuntui mukavan viileältä sisällä ja urhoollisesti kävimmekin nukkumaan ilman ilmanlämpöpumpun viilennystä. Se oli ihan siinä ja siinä, ettemme yöllä käynnistäeet sitä sittenkin, kun kuumuus alkoi taas uhkaavasti häiritä unta. Viikko hotellissa ilmanlämpöpumpun kuivattamassa huoneilmassa aiheutti sen, että silmiä ja kurkkua kuivaa ikävästi.

Hiljaisten mökkiöiden jälkeen tuli taas todettua, että öinen äänimaailma espanjalaisessa kerrostalossa vaatii totuttelua. Seinät on kuin pahvia ja kaikki äänet kuuluvat naapurista aivan kuin samasta huoneistosta. Kun naapuri käy vessassa se kuulostaa aivan siltä, kun se olisi eksynyt meidän vessaan. Eikä yhtään kolinoita vaimenna marmorilattia, jonka välityksellä kaikki askelet kuuluvat kovaäänisesti huoneistosta toiseen, varsinkin, kun espanjalaiset käyttävät sisälläkin kenkiä. Liikenteen meluun tottuu, sen tiedän, koska olen asunut ennenkin vilkkailla paikoilla. Mutta se mihin ei koskaan totu, on yölliset ihmisten huutamiset ja örinät. Sitä kun ei korvatulpatkaan vaimenna.

Pitkä puutoslista on pikkuhiljaa muodostumassa. Asunnostamme puuttuu vähän sitä ja tätä. Näin vajaasti varustetussa asunnossa emme ole täällä ennen oltukaan. Mutta toisaalta hyvä, koska ei sekään ole mukavaa, että kaikkea on liikaa ja kaapit pursuilee välineitä jota ei osaa edes käyttää. Esimerkiksi täältä löytyy kapselikeitin, josta minulla ole mitään hajua kuinka sitä käytetään – kun taas kahvinkeitin puuttuu. Joissakin täältä vuokratuissa asunnoissa meillä on ollut rikkinäisiä kattiloita ja paistinpannuja kaapit täynnä. Yök!

Mutta tästä se lähtee. Nyt on vuokrasopimukset allekirjoitettu, pankkitilit avattu, puhelinliittymä vaihdettu paikalliseen ja nettiyhteys toimii. Eli kaikki pakolliset kuviot on nyt hoidettu. Huomenna käyn ilmottautumassa espanjan kursseille, hoidetaan sovittuja asioita ja käydään suuressa ruotsalaisessa "palapelikaupassa". Illalla ystävämme tulevatkin sitten piipahtamaan uudessa kodissamme. En voi valittaa. Aikas mukava fiilis!

 

Vuokra-asunnon etsintää aurinkorannikolla

Etsimme kolme päivää itsellemme kotia, jossa viihtyisimme useamman kuukauden. Kriteerit asunnolle olivat, että siitä löytyy ilmanlämpöpumppu, kaksi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, suuri terassi tai parveke ja vuokra 750 euron alapuolella. Tärkeintä kuitenkin on se, ettei asunnosta löydy homeeseen viittaavia vaurioita, jotka täällä päin on melkoisen yleisiä.

Olin jo ennakkoon ottanut yhteyttä muutamiin kiinteisövälittäjiin. Eräs heistä esitteli meille kauniin asunnon Pueblo Blancossa, Torreblancassa. Pieni kylä kylän sisällä. Aitoa andalusialaista tunnelmaa, luki lupausten mukaisesti esittelytekstissäkin. Ihanat pikkukujat olivat aivan ainutlaatuiset runsaine kasveineen ja näköala oli aivan huikea! Turkoosi meri kimmelsi kauniina makuuhuoneen ikkunasta ja suurelta parvekkeelta näki joka puolelle. Lähes täydellinen. Talviasujan kannalta asunnon puutteet olisivat saattaneet kuitenkin tulla nopeasti ilmi parin kuukauden kuluttua. Asunnosta puuttui ilmanlämpöpumppu, joka mukavasti lämmittää tai viilentää asuntoa. Toinen huolenaiheeni oli vapaa pääsy alueelle, eikä ikkunoissa ollut ikkunarautoja. Olen sen verran paljon yksin tulevina kuukausina, joten turvallisuuden tunteesta en halua tinkiä. Liian paljon kuulee täällä siitä, että asuntoihin on murtauduttu. Milloin parvekkeiden, milloin ovien kautta.

Kävimme katsomassa yhden asunnon myös Fuengirolan keskustassa (espanjalainen välittäjä). Uudehko kerrostalo, ulospäin viimeisen päälle hieno. Sisällä oli kaunis raikkailla väreillä juuri maalattu asunto ja aivan uusi keittiö. Uusi maali ja uusi keittiö uudessa asunnossa – silloin pitäisi hälytyskellojen näillä leveysasteilla alkaa soida. Ehdin olla asunnossa 10 minuuttia ja keuhkoon alkoi koskea ja tuli kipeä olo. Jälkeen päin tuli mieleen, että kaikki ikkunat olivat auki joka huoneessa. Häivytettiinkö tuuletuksella jotain? Vai sattuiko vain sillä hetkellä joku muu pöly käymään astmaiseen keuhkooni. Ei voi tietää. 

Puhelias, oikein mukava, toinen espanjalainen kiinteistövälittäjä esitteli meille kolme asuntoa Pacosista. Yhdestä puuttui parveke, toisesta löysin (mukamas) luteen, joka saattoi olla ihan mikä vaan koppakuoriainen, ja kolmas oli muuten vaan kamala. Mutta kaikki tämän välittäjän asunnot olivat reilun kokoisia, siistejä ja ennen kaikkea satasen-kaksi halvempia, kun suomalaisten välittäjien. Voin kyllä suositella, jos tykkää tummapuisista vanhahkoista kalusteista.

Suomalainen kiinteistövälittäjä, jolla on oma toimisto Pacosissa, esitteli meille kolme asuntoa. Toinen niistä oli pikkuruinen koti valtavalla kattoterassilla. Hieman tuli kiusaus ottaa tämä asunto, koska sinne olisi voinut perustaa reilun kokoisen puutarhan, josta olen pitkään haaveillut, mutta järki voitti. Sisätilat olisivat olleet meille liian ahtaat – varsinkin, kun haluamme silloin tällöin majoittaa ystäviämme ja sukulaisiamme. Seuraavaksi esiteltiin aivan mahtava asunto, joka oli sisustettu kuin viimeisimmän trendilehden sisustusnumerossa. Se olikin liian hyvää ollakseen totta. Asunnon omistaja olikin ehtinyt vuokrata sen ystävilleen. Täällä kun on tapana, että asunnolla saattaa olla useampi välittäjä – yksinoikeutta ei kai tunneta. No, kaikella on tarkoituksensa. Se olisikin ollut ehkä liian meluisalla ja pölyisellä paikalla. Mutta heti seuraavana päivänä tältä nuorelta suomalaisvälittäjältä löytyi meille kuitenkin vaihtoehto tälle ”menetetylle” asunnolle. Uudessa talossa, siisti huoneisto, suurella parvekkeella. Huonekalut oli hieman ohi minun makumieltymyksen, mutta ne olivat uudet eikä niitä karseita tummapuisia mummokalusteita.

Teimme päätöksen jo pari päivää sitten. Tämä asunnonetsimisrumba jatkuu muuten ihan niin pitkään kuin haluaa. Asuntoja riittää monen tasoisia ja monen hintaisia pilvin pimein, ja meillä on oltava asunto muuttoa vaille valmis jo huomenna. Yksi löytyi ylitse muiden. Uudesta talosta, siisti asunto suurella parvekkeella. Plussaa on myös se, että vuokrasopimus yltää ensi kesän yli. Monet asunnon omistajat haluavat itse käyttää asuntoa kesäkuukausina. Me arvostamme sitä, ettei tavaroita tarvitse raahata minnekään kesäsäilöön. Toivon, että tästä tulee meille koti, jossa saan vähän niinkuin aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä. Vaikka ei se entinenkään kai mikään likainen ollut! Vaikea vain.

Malagaan

Maanantaiaamuna heräsimme mökillä viiden aikoihin, keittelimme puurot ja starttasimme auton kohti Tamperetta. Hieman haikeana pusersin pakastepussista viimeiset mustikat puuroon pitkiin aikoihin. Olin nukkunut yön huonosti – jännitys taisi saada sen aikaan. Olen käynyt parisennkymmentä kertaa Espanjassa, mutta tämä kerta olisi erilainen, koska tarkoituksena olisi jäädä sinne useammaksi kuukaudeksi.

Ajelimme verkkaisesti joitakin tunteja Tampereelle ja en montaakaan ajatusta suonut tulevalle lennolle, joka lentoyhtiöstä johtuen ei tulisi olemaan mitenkään miellyttävä kokemus. Ei minkään kummemman syyn takia, mutta tämän lentoyhtiön tuoleja ei saa käännettyä taaksepäin joten ristiselkä ja häntäluu tulisi olemaan kovilla ja saman syyn takia nukkumisesta ei tulisi mitään. On vaan niin vaikea nukkua pystyistuvassa asennossa.

Ajomatkalla soittelin rahoitusyhtiöön, jonka kanssa olimme sopineet auton palautuksesta. Ilmoitin virkailijalle, että auto löytyy Pirkkalan lentokentän autoparkista kohdasta P1. Virkailija neuvoi, minne jätän auton avaimet ja toivotti hyvää päivän jatkoa. Sanoin Bemarille heipat ja kerroin olevani pahoillani, että joudun sen hylkäämään. Enpä sen enenpää jäänyt auton perään itkemään.

Lentokentällä jännättiin, sattuuko laukun paino natsaamaan tilatun kilomäärän kanssa. Mökillä sitä mittailtiin, mutta siitä puuttui vielä meikit ja kengät. Harmikseni virkailija joutui toteamaan, että ylipainoa on. "Olkaa hyvä ja maksakaa lisää tai keventäkää laukkua." Niin siinä sitten siirryttiin sivuun siirtämäään painoa laukusta A laukkuun B ja pitkä jono vieressämme jatkoi etenemistään. Mielessäni manasin kiinalaista laukkuvaakaa jolla edellisenä iltana laukut punnittiin, kun taas mieheni mielestä meikit painaa ihmeen paljon! Höpö, höpö!

Vihdoin oli aika palata pelottavan lentokenttävirkailijan tuomittavaksi ja RAKS! Laukun sauma ratkesi niin reilusti, että kaikki vaatteeni sai repeilevästä saumasta tuuletusta aivan liikaa. Näin jo kauhuskenaarion, jossa katselisin koneen ikkunasta miten Malagan kentällä, purettaesssa konetta, riepuni lentelisivät ympäri kenttää! Olin siis onnekas, että laukku ratkesi lähtöselvityksessä. No siitä kehittyi sitten uusi ongelma: Mistä löytyisi ilmastointiteippiä? Mieheni kiersi koko kentän putiikit ja huoltopisteet, josta ei löydy muovipakkaamoa saatikka teippiä. Pitäisihän jokaisella kentällä olla ilmastoinitteippiä! Hätäiset matkustajat maksaisivat siitä mitä vaan, että saisivat laukkunsa, kenkänsä, yms korjattua. No erkkaria muistuttava teippi löytyi, mistäs muualta, kun ulkona odottavasta taksista! Ihana taksisetä pelasti meidät katastrofilta! Laukku saatiin teipattua ja matka sai jatkua. Pian olimme Malagassa – uusien seikkailuiden alkupisteellä. Alaselkä ja häntäluu kipeänä.