Kipuilua

Minulla on tunne, etten tällä hetkellä hallitse elämääni. Olen nyt toista viikkoa Espanjan auringossa ja sisälläni on liian usein tyhjyys, merkityksettömyys ja pelko. Herään aamulla tympeään toimettomuuden ja tyhjyyden tunteeseen. Pyöriskelen sängyssäni ja heittelen syytöksiä ilmaan epäonnistumisestani – typeryydestäni. Annoin elämäni suistua tähän jamaan. Enää voin hallita vain omia valintojani – jos niitäkään.

Minulla on ikävä kotiin – jota ei enää ole. Tai on se vielä pari viikkoa, mutta sen jälkeen irtolaisuuteni syvenee. Minulla on vahva tunne, että nyt kun kaikki tältä ”pelinappulalta” (pelissä Elämä) on otettu pois, viedään varmaan loputkin. Enkä tarkoita tällä maallista omaisuuttani, se on jo lähes mennyt. Pelkään, että elämäni eräs osa-alue on menossa suuntaan, jota en pysty käsittelemään, ja jonka takia hanska jos toinenkin saattaa lentää tiskiin.

Pari iltaa sitten olin jo tehnyt päätökseni jäädä Suomeen ja hankkia itselleni elämä niistä tarpeista joita minulla vielä on olemassa; aikuiset lapseni, terveys, koulutus, ystävät, ja varmaan jotain muutakin. Sitten ennen nukkumaan menoa avasin netin ja mitäh?! Sähköpostiini oli tullut ensimmäinen työtarjous Espanjan puolelta! Olin juuri ajatellut pyytää Jumalalta merkkiä, että saisin työtajouksen, jos on tarkoitettu, että rantaudun tänne Välimeren rannikolle. No siinä se sitten oli – kylläkin vähän etuajassa. Tästä huolimatta minun on vielä saatava parit muutkin palikat järjestykseen ja se tarkoittaa täydellistä rauhaa omien ”kummitusteni” suhteen. Ilman näitä kummituksia eläisin aivan erilaisissa tunnelmissa.

Tunnustelua

Pitkästä aikaan kohtuullisen hyvin nukuttu yö takana. Mikä siinä onkaan, kun pitää siinä kahden kolmen aikaan yöllä aloittaa asioiden vatvominen ja järjestely. Ajatukset vain vyöryvät mieleen, ensin pieninä lumipalloina, josta ne kasvavat nopeasti aivan järkyttäviin mittasuhteisiin ja sitten huomaat olevasikin jo täysin hereillä. Tosin kyllä tämä minun elämä onkin sellaista, joka pistäisi varmasti vahvemmankin valvomaan.

Olen saanut irtisanottua määräaikaisen asuntoni ilman sakkomaksuja, joka oli määritelty vuokrasopimuksessani. Periaatteessa määräaikainen sopimus on määräaikainen – kuulema tässäkin tapauksessa, jossa vakuudet on ollut koko ajan maksamatta. Eli sopimus koskee molempia osapuolia. Huvittavaa sinäänsä, koska tämänkin asian kanssa olen muutaman yön valvonut viime talvena. Pelkäsin meidän saavan häädön maksamattomien takuuvuokrien takia. Ennen aikaisen vuokrasopimuksen purun mahdollisti meidän mahtava asunnonvälitystoimisto, joka otti inhimilliset olosuhteet huomioon ja alkoi selvittää ja järjestellä asiaamme onnistuen siinä. Pääsemme siis tällä hetkellä meille liian kalliista asunnostamme eroon jo parin viikon sisällä. Niinpä minusta tulee taas asunnoton. Muutan mökille ilman virallista osoitetta, koska mökillähän Suomessa ei saa asua – virallisesti.

Tällä hetkellä olen Espanjassa haistelemassa elinmahdollisuuksia. Mieheni sai jo töitä, mutta minulta ne vielä puuttuvat. Mietinnän alla on toiminimen perustaminen, mutta vähemmän stressaavaa olisi olla vain palkkalainen. Puhelinmyyntiä täällä olisi tarjolla ja monet saavatkin siitä aliarvostetusta työstä hyvän elannon, mutta minun sanallinen valmiuteni ei siihen riitä. Positiivisena viestinä kuulin, että oman alani töitäkin saattaisi olla tarjolla. No, joka tapauksessa, koska olen Suomessa työvoimatoimiston listoilla, pystyn nostamaan kolme kuukautta työttömyyskorvausta täälläkin. Minun pitää vaan ilmottautua paikalliseen työvoimatoimistoon.

Käytännön asiat tänne muuttamisessa alkavat jokseenkin hahmottua. Mieheni on tällä hetkellä alakerran kahvilassa selaamassa erinäisiä asuntovaihtoehtoja, jotta saan tätä kirjoitella rauhassa. Tästä päivästä taitaa tullakin asunnonetsintäpäivä.

Tämä kaikki elämässäni tapahtuva puhuri on enimmäkseen positiivista ja ”elämäni on pilalla” - huokailut laimenevat pikku hiljaa. Ennen kaikkea kaipaan muutosta. Mutta vielä joudun tekemään kovasti töitä oman pääni sisällä olevien kummitusten nujertamiseksi. Nämä kummitukset uhkaavat viedä ilon tästä muutoksesta. Saa nähdä, voitanko taisteluni?

Millaisiahan askeleita näillä kengillä on kävelty?

Lähtölaukaus?

Kun eilen kävelin ulos velkaneuvojan huoneesta olin pettynyt. Olin kuvitellut asioiden menevän eteenpäin. Olin kerännyt kaikki laskuni pinoon, pyytänyt ulosotosta listan sen hetkisistä ulosottomerkinnöistäni, tulostanut tiliotteeni, hakeutunut työvoimatoimiston asiakkaaksi ja lopettanut firmani. Tein kaiken mitä kehoitettiin tekemään jotta pääsen velkajärjestelyyn. Ei se riittänytkään. Velkajärjestelyyn päästäkseni minun pitää saada töitä pidemmäksi aikaa. Syksyllä palaamme asiaan, neuvoja tokaisi vaivautuneen oloisesti ja ojensi käyntikorttinsa.

Siispä asiat jäivät roikkumaan. Ei velkaneuvonnasta ollut mitään hyötyä. Työntekijä oli eri henkilö jolle aiemmin soitettiin ja tuntui, kuin hänellä olisi ollut kiire lomalle. Asiani oli hänelle läpihuutojuttu, josta piti päästä äkkiä eroon. Olin niin turta keskustelun jälkeen, että päässä pyöri vain yksi ajatus: Nyt kyllä lähden sinne, missä pippuri kasvaa! Olen sotkenut loppuelämäni totaalisesti talouden osalta, minä, joka olen aikaisemmin maksanut joka ikisen laskun eräpäivänä. 

Nyt on varmaankin hetki, jolloin teen taas jotain typerää. Ehkä riuhtaisen itseni irti tästä tilanteesta, jonka koen "pallona jalassa". Mitään muuta en laskuilleni voi tehdä tällä hetkellä, kun murehtia niitä, ja se tie ei saa olla ainoa vaihtoehto. Niin kuin se velkaneuvoja ilmaisi, että ne laskut ulosotossa ei muuta tilannetta suuntaan eikä toiseen. Silloin ajattelin, että todellakin! Eli ihan sama, vaikka nyt lähtisin kokeilemaan siipiäni maailmalle. Velkajärjestelyä voi valmistella uudelleen sitten, kun palaan ja olen valmis sitoutumaan pitkäaikaiseen työpaikkaan.

Joku voi ihmetellä miten puhun yksikössä päätöksistäni, vaikka olen tiukasti naimisissa. Toki päätökset tehdään yhdessä mieheni kanssa. Hänellä ei ole sitoumuksia Suomeen ja seikkailunhalu on samalla tasolla kanssani. Olemme aina halunneet jossain vaiheessa kokea maailmaa muuallakin kuin Suomessa. Nyt kaikki lapsemme ovat aikuisia ja he pärjäävät kyllä omillaan.

Eilen mökille ajaessani tokaisin miehelleni ääneen, että en kyllä taas ymmärrä tätä! Missä on Jumalan johdatus kohdallani? Jumala on minut luonut ja Hän tietää, että olen malttamaton, tuulella käyvä ja impulsiivinen joissakin asioissa. Tiedän, että teen seuraavan siirtoni taas luontevasti suin päin. Vieläkö uskallan toivoa johdatusta elämääni?  Tällä hetkellä en ole aivan varma.

Hyvä viikko

Tänään sain kutsun työhaastatteluun! Ensimmäinen ajatus oli se, että ehkä minun työpanosta vielä tarvitaankin, eikä se, että ehkä saankin toimeentulon jostain muualta kuin luukulta. Olen tainut kaivata vanhaan työhöni.

Tällä viikolla on tapahtunut muitakin hyviä asioita. Poikani sai hakemansa opiskelupaikan, raha on riittänyt ruokaan, olen mökillä nauttimassa kesästä, sain uudet silmälasit ja optikkokäynnin vaihtokauppana ilman, että rahaa tarvittiin, sain tänään paistettuja muikkuja Savonlinnan torilla ja päätin, että lähden Espanjaan marraskuussa kokeilemaan siipiäni. Sen jälkeen alan etsimään vakituista työpaikkaa Suomesta, jos Espanja ei tunnukaan mukavalle paikalle.

Keskiviikkona minulla on aika velkaneuvojalle. Sen jälkeen olen paljon viisaampi - toivottavasti. Siellä tehdään paperit velkajärjestelyä varten ja sitten varmaankin vaan odottelen päätöstä. En tiedä, kauanko käsittelyssä ja päätöksessä menee, mutta toivottavasti kaikki tapahtuu ennen marraskuuta. Marraskuu, se on aikaraja suunnan muutokselle. Se on syntymäkuukauteni ja siitä 3-5 vuotta niin luottotietoni on puhtaat ja hallitsen taas elämääni. En uskalla edes ajatella mitä tapahtuu, jos en pääse velkajärjestelyyn. Ei - sitä ei kannata edes miettiä. Päivä kerrallaan.

Huolenpito

Heinäkuun ensimmäinen päivä. Taivas on aivan pilvessä ja ulkona olevat lätäköt kertovat siitä, että vettä on ropissut taivaalta viime päivinä. Eipä ole aurinkoa, tuota kesän suloisuttajaa, näkynyt. Lämpötilakin on pysynyt alhaisena, eikä ilman takkia ole ulos ollut asiaa. Sää on ollut yhtä apea kun minun ajatukset. 

 

Se vähäinenkin rahan tulo on nyt sitten loppunut. Tänään ilmottaudun työkkäriin, jonka kai voi tehdä netissä nykyisin. Tilanne on tässä kaupungissa erilainen kuin entisessä kotikaupungissani, jossa alan töitä sai yhdellä puhelinsoitolla. Toki maan taloustilanne lomautuksineen on muuttanut asetelman toisenlaiseksi, eikä töitä ole niin paljon tarjolla kuin pari vuotta sitten. En olekaan vielä kovin aktiivisesti hakenut töitä, koska haluan levätä vähän. Tarvitsen palautumista rankasta vuodesta - tai vuosista. Tiedän kyllä, että kohdallani liian pitkä lepo on myrkkyä, koska silloin kun aktiivisuustasoni laskee, niin tietyn rajan yli mentäessä pääni alkaa "kiehua" liian intensiivisestä pohtimisesta ja sitä vatvomista on vaikea katkaista.

Ruokarahat on todennäköisesti tänään hankittu fb-kirppismyynnillä. Toivotaan, että ostaja pääsee tänään noutamaan varauksensa. Toisaalta on melkoisen mielenkiintoista kokea konkreettisesti Jumalan huolenpito, miten se toimii ja toimiiko se kohdallani? Yksi esimerkki, jonka koin huolenpitona oli se, kun tyhjentelin myymälääni, niin naapurikauppias hihkasi minulle: "...olis kassillinen vaatteita, jotka on menossa ties minne, mutta kun tulit mieleeni, että nämä voisi sopia sinulle, että jos kiinnostaa..." No kiinnostihan minua! En ole vaatteita ostellut ties miten pitkään aikaan. Kassi oli pullollaan täysin minun tyylisiä kesävaatteita, joiden koko oli juuri minulle sopiva! Siinä se ilta sitten vierähti, kun esittelin uudet luomukset miehelleni, joka jalkapallon tuijotuksen lomassa joutui makutuomariksi. 

Viikonloppuna kävin pitkästä aikaa seurakunnalla. Pastorin puhe alkoi näin: "Tunnetko olevasi epäonnistunut? Raamatun lehdet ovat täynä epäonnistuneita ihmisiä..." Siitä alkoi saarna, joka pureutui syvälle lohduttaen sen hetkistä tilaani. Tämän epäonnistumisen tunteen kanssa joudun tekemään töitä vielä jonkun aikaa. Elämä on täynnä valintoja ja minusta tuntuu, että jokunen valinta elämässäni ei ole mennyt ihan nappiin. Valinnat jatkuvat tästä eteenpäinkin joka päivä, enkä voi niistäkään tietää osuvatko ne oikeaan. Melkoista arpapeliä. Vai onko sittenkään?

Parin päivän päästä on luvassa säätiedotusten mukaan vihdoin aurinkoa ja lämpöä. Olen onnekas - aurinko paistaa köyhillekin!