Yksi alku muiden alkujen joukossa

Silloin tällöin kadun päivää, kun päätin lopettaa "tylsän" työni sosiaalialalla. Vapaus tehdä asioita oman pääni mukaan vietteli mieltä jatkuvasti. Vuorotyön sekoittama pää valvottuine öineen teki ajatuksesta aina vaan houkuttelevamman. Kukaan ei määräisi, milloin tulla töihin ja miten työn tekisin. Ratkaisut teen nopeasti ja tunteella, joten ei ollut mikään yllätys, että riuhtaisin itseni lähes varmasta, mukavasta tulonlähteestä ja aloin yrittäjäksi. Huh, jos olisin tiennyt mitä siitä seuraisi - olisin miettinyt kaksi kertaa.

Ennen yrittäjyyttäni, valmistuin sosionomiksi ja ehdin työskennellä kehitysvammaisten parissa jonkun vuoden. Opiskelu oli ihanaa aikaa kaikkine haasteineen, lukuunottamatta sitä, kun avioliitto alkoi pahemman kerran rakoilla. Erään raskaan episodin myötä kävin viimein allekirjoittamassa lopulliset avioeropaperit harkinta-ajan ollessa loppusuoralla. Siinä opiskelun, avioeron ja arkielämän pyörteissä kroppa kehitteli järkyttävän kutisevan ihottuman ja astman. Pää kesti kroppa ei.

Kolme lasta oli elätettävänä ja tiukka talouskuri paperille tarkasti suunniteltuna, salli neljän hengen käyttää seitsemän euroa päivässä elämiseen. Kaikki laskut tuli kuitenkin maksettua. Itsevalmistettua pitsaa syötiin aina (pitsa)perjantaina ja itse leivotut sämpylät oli kovaa valuuttaa. Vanhempani kantoivat pakastimen täyteen hirvenlihaa. Välillä kaupassa itketti, kun katselin muiden täyttävän ostoskärryjään hedelmillä, leikkeleillä, ihanillä leivillä yms. Eräänä jouluna jouduin soskun kupongeilla ostamaan jouluruuat perheelle. Nöyryyttävää! Silloin kassalla kuponkia käyttäessäni ajattelin ilkeästi kassatyöntekijästä, että: "Kohta hankin enemmän kuin sinä!" Jo helpotti!

Parisuhdetta ei enää ollut. Päätös yksinelämisestä helpottui siinä vaiheessa, kun kaikki seksuaaliset tarpeet tuntuivat katoavan. Kestorukous eron jälkeen oli, että kun et kerta Herra sallinut tämän avioliiton toimivan, niin vie minulta edes kaikki halut. Niin tapahtui. Satunnainen deitti-ilmoitusten selaus loppui siihen ja tilalle tuli pelkkä yökötys ajatuksesta uudesta suhteesta. Ihmeellistä! Olin aina miettinyt avioerouhan ollessa päällä, että miten voi elää ilman seksiä. Näköjään hyvin. Kaksi vuotta oli säädetty aika erossa nuoruuden rakastetustani – lasteni isästä, aviomiehestäni.

Kahden vuoden avioeron jälkeen elämässäni alkoi versoa jotain uutta, jotain hyvää. Tämän versomisen myötä menimme uudelleen naimisiin aprillipäivänä. Tein päätöksen uskaltaa yrittää uudelleen. Siitä on aikaa jo yhdeksän vuotta ja yhteiselomme on kaikkien taloudellisten vaikeuksien keskellä parempaa kuin koskaan ennen. Ehkäpä olemme molemmat kasvaneet kolhujen myötä ihmisenä ja päättäneet rakastaa...

Varjoselfie

Uusin harrastukseni - varjoselfie

Ihanan rentouttavan viikonlopun tynkä takanapäin! Sunnuntaina oli aivan mahtava auringonpaiste, vaikka säätiedotuksessa pilvisempää keliä lupailtiinkin. Eli extraa oli tarjolla! 

Aurinko, tuo niin ihana voimaannuttava taivaankappale! Kun päivät olen töissä maan alla, jonne päivänvalo ei paista, auringon säteet ovat sitäkin arvokkaammat. Heti kun aamut yhtään talvikuukausien jälkeen valoistuivat, otin tavaksi kävellä töihin pitkän kaavan mukaan. Aamuisella työmatkalla sain edes vähän valoa väsyneeseen ruotooni. Taisi siinä nelisen kuukautta mennä, että päivänvaloa näin vain sunnuntaina! Ei ihme, että väsymys oli välillä aivan järkyttävää.

Tosin saattoihan siihen väsymykseen vaikuttaa valonpuutteen ja stressin lisäksi myös se, että lounaan syöminen oli melko minimaalista - ja on edelleen. Yrittäjänä en pysty lähtemään minnekään ruokatunnille nauttimaan täysipainoista lounasta, niin kuin "normaalit" ihmiset tekevät, vaan syön tässä tiskin takana nopeasti mahdollisimman vatsankestävää, täyttävää ruokaa. Siinä sitä olikin keksimistä tällaiselle stressivatsalle edulliset ruoka-aineet, jotka eivät kupli suolenmutkassa - tai muuten vaan koske vatsaan. Ja kyllähän ne kokeilemalla löytyi:

- 1 avokado
- valmispakkaus raejuusto-hasselpähkinä sekoitusta
- 1-2 banaania
- vettä niin paljon, kun vain vessassa kehtaa juosta

Näitäkään ei kannata syödä yhdellä kertaa hotkien, vaan noin kahden tunnin välein. Näin syöden ei yleensä ala vatsaan koskea, eikä tule nälkä. Mutta poikkeus vahvistaa säännön tässäkin - ei valitettavasti toimi aina!

Palaan vielä tuohon auringon-paisteiseen sunnuntaipäivään. Siinä kuvailin laiskasti kevään merkkejä kännykkäkamerallani ja hoksasin oman varjoni, joka siihen päivän aikaan ja siinä valossa oli hyvin tarkkarajainen. Napsin pari kuvaa ja kävin näyttämässä tuotostani äidilleni, joka oli möyrimässä kasvimaata. Ja siitä se sitten lähti..! Kaksi naista poseraamassa varjoselfietä mitä kummallisimmissa asennoissa. Oli miehillä hauskaa! Eipä pienet - eikä suuretkaan kauneuspulmat näkyneet tästä keski-ikäisten ja sen ylittäneiden naisten selfiehullutuksessa! Hurraa!

Munapää

Viime yönä näin unta, että hiuksistani oli jäljellä enää ohuet vauvanhaituvat. Katselin unessa  päätäni kylppärin peilistä ja aloin kuumeisesti suunnitella kaljun peittävää huiviviritelmää. Etsin huivia, jonka saisin taiteltua tyylikkäästi päähäni, jotta voisin mennä töihin. Liian pienen ja liukkaan huivin viritys ei ollutkaan ihan helppoa ja minun oli pakko luovuttaa. Yllättävä jatko unelle oli, että katselin paljasta vauvahiuksen peittämää päätäni ja ajattelin, että VAU! Minullahan on kauniin muotoinen kallo! En minä mitään huivia tarvitse!

Huvittavaa tässä on (tai sitten ei ole) se, että todellakin - hiukset on nähtävästi stressin takia harventuneet. Entisestä paksusta tukastani on jäljellä enää puolet. Ohimot kuultaa kaljua ja päälakikin näyttäisi harventuneen uhkaavasti. Ja todellakaan - minun kallon muoto ei ole ollenkaan kaunis! Enemmänkin se on muotoutunut melkoiseksi lättänäksi. Lapsena kaverini nimitteli minua joskus "munapääksi" 70-luvun suippomallista hattua pitäessäni. Epäilen vahvasti, että äitini nukutti minua vauvana aina selällään...

Pitkiä hiuksia löytyy joka paikasta. Villasukkien pohjat on oivallinen hiusten keräysväline,  kylppärin lattia on kuin hiuksilla vuorattu aina ennen siivouspäivää, samoin tietenkin lattiakaivo, kaikki paidat...  Minun hiuksia on joka paikassa! Kaikkein oudoin juttu on se, että jostain kumman syystä näitä hiusten pätkiä löytyy minun ja mieheni peppuvälistä!?!

Liekkö kohtaloni on peittää "munapääni" huivilla tai peruukilla, olkoon sitten niin! Mutta on tässä maailmassa tärkeämpiäkin asioita kuin minun hiukset (yritän tässä järkeillä...). Aamulla kerroin miehelleni unestani, jotka ovat joskus melkoisen värikkäitä, ja sain niin lohdullisen vastauksen: "Minä rakastan sinua vaikka olisit kalju..." Niin, se on tärkeintä - RAKKAUS. 

Kärvistelyä

Eilen se saapui. Kirje jota olin pelännyt. Kun on liian kauan yrittänyt selvitä tästä kassakriisistä, niin olihan se selvää, ettei auton lyhennyksiäkään ollut maksettu. En vaan uskaltanut kysyä siitä autolyhennysten tilasta mieheltäni varjellakseni yöuniani. Mies parka joutuu päivät pitkät pähkäilemään kenelle eurot jakaa. Mahdoton tilanne, kun laskuja tulee monta kertaa enemmän kun on tuloja. Siinä pelätyssä kirjeessä oli autolainan irtisanomisilmoitus: Maksakaa tämä 7 vrk:n kuluessa tai auto täytyy palauttaa paikkaan X tai se tullaan noutamaan blää, blää, blää. Summa on ”vaivaiset” 1650€ tai jotain...

Nyt puskee laskuja ovista ja ikkunoista. Kaikki haluavat rahaa! Tätä on pienyrittäjän persaukinen arki. Kun ei saa enää lainaa pankista, niin rahaa on pitänyt vipata ostoihin. Nyt ei selviä vipeistä, koska ei riitä asiakkaita. Oravanpyörä on valmis. Selviytymistä, selviytymistä laskusta toiseen, yrittäen välttää maksuhäiriömerkintää viimeiseen asti.

Ei onnistu enää. Nyt on pakko jättää laskuja ulosottoon, että voin jatkaa yritykseni toimintaa. Minun täytyy saada lainanlyhennykset maksettua ja asunnon vuokra maksettua, josta ei edelleenkään ole maksettu vakuutta. Eli kohta tulee se päivä, kun vuokrasoppari sanotaan irti. Sitä pelkään nyt. Ei ole ollut ylimääräistä vielä kertaakaan maksella takuuvuokraa. Nyt kun luottotietojen menetys on enää päivien kysymys voi uuden vuokra-asunnon saaminen osottautua hankalaksi, jos ei mahdottomaksi.

Ei tämä yrittäjän elämä nykysuomessa ole kyllä mitään ruusuilla tanssimista, eikä edes liejussa tanssimista, vaan enemmänkin siinä ryömimistä. Vaatimuksia vaan. Yrittäjä maksaa veroja veron päälle, kuluja kulun päälle ja vielä kaiken lisäksi riskeeraa omaisuutensa ja maineensa.

Jos tilanne olisi niin kuin ennen lamaa, ei olisi luultavasti mitään hätää. Tai jos tilanne olisi ennen tuhottua verkkokauppaa, asiat olisivat loistavasti! Tai jos tilanne olisi ennen asunto-, mökki- ja yrityslainan ottoa, leijailisin varmaan ilmassa! Jälkiviisaana ymmärrän, että kaikki tähän tilanteeseen johtaneet tapahtumat ovat lähtöisin omasta ahneudesta. Halusin jotain, mitä suurin osa suomalaisista haluaa; oman asunnon, mökin, auton jne. Nyt olisin onnellinen nainen, jos en olisi niitä koskaan saanut!

Nyt vaan räpiköidään ja tehdään uusia päätöksiä päivä kerrallaan ja kuukausi kerrallaan. Myymälän vuokrasoppari on nyt tekeillä jouluun saakka, koska sain vuokran puolitettua sattuneista syistä. Muuten olisin laittanut ”pillit pussiin” jo paljon aikaisemmin. Nyt pitää vaan yrittää sinnitellä, toivoa ja rukoilla, että tieto asunnon puuttuvista vakuuksista olisi haihtunut bittiavaruuteen. Olen siis suunnitellut itselleni melko huterasti toimivan systeemin jouluun saakka. Välillä uskon taas, että suunnittelija onkin paljon korkeampi taho kuin minä, ja silloin tämä silmillä nähty show ei enää ollenkaan niin hutera.

Kaikki se materia mitä halusin, on pala palalta otettu pois. Viimeisin ja rakkain – mökki, on vielä jäljellä. Sitä ei olisi varaa pitää. Tiedän! Ei kenelläkään köyhällä ole varaa pitää mökkiä. Lainaa mökistä on jäljellä reilusti, joten sen myynnillä en saisi edes lainaa maksettua takaisin pankille, saati veroja verottajalle. Jos asuntojieni myyntivoitto olis jäänyt itselle, eikä yrityslainojen takaisin maksuun, olisin nyt onnellinen rikas – ehkä. Mutta, kun asiat alkavat mennä pieleen, ne vaan menevät pieleen. Ihme, ettei Suomessa joudu vankilaan, kun jää velkaloukkuun. Varmaan sekin kohta kriminalisoidaan! Saahan sitä tosin helposti hieman toisen laatuisen 3-15 vuoden tuomion, jolloin et voi toimia normien mukaan, koska luottokelpoisuus liukenee pois.

Autoa ei viedä. Vielä. Armon aikaa vielä hetki. Maksua 500 eur tässä kuussa ja seuraavat kuukaudet heinäkuuhun asti 800 eur/kk. Nähtäväksi jää onnistuuko.