Mikä ihmeen itseoikaisu?

Viikko sitten sunnuntaina ei voinut kadulla kävellä varpaitaan kastelematta taukoamattoman sateen vuoksi. Tänä sunnuntaina taas ihana auringonpaiste ja helle hemmoittelevat meitä. Yli viikon sateiden jälkeen on tullut taas kesä! Luonto on vehreää, niittykukat kukoistavat ja huumaava tuoksu täyttää tienoon. 

Perjantaina sain sähköpostiini mielenkiintoisen viestin. En edes täysin ymmärrä mitä viesti tarkoittaa, mutta varmaankin jotain sellaista, jota en uskalla ääneen edes toivoa. Odotan vastausta kyselyyni ko. viestin osalta. Mutta näin viesti meni:

"...Kesämökin ulosmittauksen osalta on suoritettu itseoikaisu. Päätös tulee postitse ja avaimet voi käydä noutamassa...."

Jos olet  aikaisemmin lukenut blogiani olet saattanut törmätä vuodatukseeni mökin ulosmittauksesta. Olen tämän menetyksen suhteen tehnyt hienoista surutyötä koko talven ja olen ollut jo valmis luopumaan pakopakastani. Ei minulle tullut edes mieleeni, että ulosmittaus on voitu tehdä virheellisesti. Toki asian suhteen olen rukoillut, että ulosmittaus toteutuisi kivuttomasti. Muuta en ole osannut edes toivoa. Ajattelin, että olen ansainnut kaiken menetyksen, eikä tästä voi neuvotella tai valittaa. 

Nähtävästi jostain syystä ulosottoviranomainen on oikaissut asian jotenkin. Miten? Sitä en vielä tiedä. Päätös menee Suomeen annettuun osoitteeseen. Mielenkiinnolla odotan mitä on päätetty. 

Ensimmäinen reaktio asian suhteen oli kiitollisuus. Minusta pidetään huolta. Uskon tämäkin olevan selkeää Jumalan johdatusta. Seuraavana ajattelin, että nyt voin laittaa mökin myyntiin itse. Sillä jos tilanteeseeni ei tule selkeää muutosta, minulla ei ole varaa mökkilainoja maksella. Mutta olipahan yllättävä muutos tilanteeseeni. Tämähän alkaa käydä mielenkiintoiseksi...

Kesämökkini ulosmittauksesta voit lukea vaikkapa seuraavista kirjoituksistani Maksuhäiriömerkintää odotellessa ja Turha murehtia.

Johdatusta?

Edellisen blogini "Keski-ikäisen pohdiskelua" kirjoituspäivänä mieheni oli tietämättäni   neuvottelemassa mahdollisista tulevista työkuvioistaan, jotka toteutuisivat Belgiassa. Sinäänsä erikoinen sattuma, kun ko. blogissani pohdin juuri sitä, että olen valmis lähtemään sinne, minne minua johdatetaan. Illalla mieheni kertoi päivän palaverista, josta minulla ei siis ollut mitään hajua. Kehoitin häntä lukemaan, mitä tuona päivänä tänne kirjoitin. Sattumaako?

Nämä kuviot ovat vasta mietinnässä. En ole tällä hetkella ollenkaan vakuuttunut siitä, onko minulla kutsua lähteä jonnekin Belgiaan. Tämä tuli aivan puskista! Jäisinkö minä sitten yksin Espanjaan tai Suomeen? Eihän me tälläkään hetkellä mieheni kanssa nähdä kuin joka toinen kuukausi. Täytyy silti myöntää, että aina jonkun uuden suunittelu saa minut innostumaan. Ennen suunnittelin ja remontoin ostamiani asuntoja itselleni mieluisaksi, suunnittelin bisneksiä ja laittelin mökkiä. Nyt paljon mielummin odotan uusia seikkailuja, - kokemuksia ja sitä, mitä voisin tehdä vielä pimennossa olevalla kutsullani.

Johdatus elämässä on jännittävää ja mielenkiintoista. Uskon, kun elän johdatuksessa asiat menevät juuri kuin niiden täytyykin. Ei aina helposti, ei aina  mahtavasti, eikä läheskään aina oman tahdon        mukaisesti. Kuitenkin voin täydellisesti luottaa siihen, että kun elän Jumalan johdatuksessa ja kuljen rukoillen, saan kaiken mitä tarvitsen ja paljon enemmän! 

Keski-ikäisen pohdiskelua

On niin harmaa ja sateinen sunnuntaipäivä kun olla voi. Hyvä vaan, sillä maa saa kosteutta ja pölyt huuhtoutuvat hetkeksi. Monelle siitepölyallergikolle tämä on vaikeaa aikaa. Kuulemani mukaan jasmiini kukkii ja sen voin hyvin uskoa, kun parvekkeeltani lakaisen päivittäin keltaista pölyä. Astmani on onneksi pysynyt hyvässä tasapainossa toistaiseksi. 

Joskus mietiskelen miten on mahdollista, että nämä vuodet kuluvat tällaista vauhtia. Nuorena aika suorastaan mateli. Nyt keski-ikäisenä huomaa miettivänsä mitä on tehnyt, miten on elänyt ja mitä on jäljellä. Sitä ikään kuin analysoi tehtyjä valintoja. Harmistuneena käyn toisinaan läpi sitä, miten sakkokierroksilla on tullut tuhlattua elämää. Kunpa en enää niitä kierroksia tekisi! Mutta olen vain ihminen. Sakkokierrokset kuuluvat elämään tavalla tai toisella. Jokainen henkilökohtaisesti joutuu valinnan eteen, ottaako opiksi vai ei. Jos ei näistä sakkokierroksista ole ollut opiksi, niin voi meitä!

Tämä ikä on hyvä ikä. Itsevarmuus lisääntyy, eikä muiden sanomiset enää niin vaikuta. Elämä ei pyöri oman navan ympärillä. On vaikea käsittää, että olen välillä jopa onnellinen siitä, että minulle kävi niinkuin kävi. Menetin sen, jonka ympärillä elämäni ennen pyöri. Enää ajatukset eivät pyöri sen "kuoren" ylläpitämisessä. Omaisuuden kiinnipitämisstressi on poissa. Olen tämän talven aikana valmistautunut luopumaan myös rakkaasta mökistäni. Enhän enää sen kohtaloa voi edes päättää. Sen kohtalo on nyt systeemin käsissä. 

Huomaan asenteideni ja arvojeni muuttuneen parin vuoden aikana. Olen menettänyt kiinostukseni omistamista kohtaan. Minua ei saa enää edes kauppoihin hypistelemään vaatteita norminaisen tavoin, ellen oikeasti etsi jotain. Pitkästyttävää ja ahdistavaa. Enää en haikaile jotain, mitä rahalla saa. Ensi kesän työrupeamaakin mietin nyt vain sen kannalta, että saan päivittää ohjaajantaitojani ja iloitsen, että pääsen hetken olemaan osa työyhteisöä. Palkalla maksan vuokran ja ostan ruokaa. Yksinkertaista.

Olen palautunut entisiin voimiini ja olen etuoikeutettu, kun olen voinut tehdä asioita rauhassa oman aikatauluni mukaan. Olen hifistellyt joutessani ruokavalioni kanssa, koska täällä se on edullisempaa kun Suomessa ja valikoimaa on runsaasti. Varmaankin nämä muutokset elintavoissani ovat vaikuttaneet keskittymiskykyni paranemiseen ja koen enää harvoin väsymystä (toki myös kilpirauhasarvot ovat lääkityksen myötä parantuneet). Olen karsinut ruokavaliostani lähes kaikki lisätyt sokerit, kotimaiset viljat ja monet maitotuotteet. 

Tämä talvi on ollut minulle ruokahifistelyjen lisäksi myös vahvasti hengellisen rakentumisen aikaa. Olen saanut olla lähempänä Jumalaa kun koskaan aikaisemmin, vaikka olen tuntenut Hänet jo 26 vuotta. Heittäydyin tänne asumaan vain  lyhyen pohdinnan jälkeen - jopa hieman pikaistuksissani. Jotain naksahti päässäni siinä vaiheessa, kun velkajärjestelylle ei näytetty vihreää valoa. Tästä voit lukea lisää kirjoituksestani Lähtölaukaus. Kaikesta huolimatta olen saanut kokea, että tänne tulo oli johdatusta. 

Haluaisin mielelläni tulla ensi syksynäkin tänne Espanjaan, mutta olen täysin valmis menemään ja asettumaan sinne minne Jumala johdattaa. Enää tällainen täydellinen välivuosi ei käy. Kyllä tämä elämä on mielenkiintoista - tässä ja nyt! 

Guadalhorcen tukkualue

Kävin viime viikolla Guadalhorcen tukkualueella ostamassa korunnäperrystarvikkeita, koska jään taas useammaksi viikoksi yksin ja tekemisen puute tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. 

Näiden suurten tukkuhallien hyllyjen välissä on tullut kengänpohjia kulutettua useita kertoja. Myytävää on parhaimmillaan haettu lavallisia Suomeen vietäväksi ja toisinaan vain matkalaukullisia. Täytin tukuista noudetulla valikoimalla myymälän, jälleenmyyjien myyntipisteet sekä nettikaupan. Parhaimmillaan putiikkini oli täynnä koruja, huiveja, hiustarvikkeita, vöitä, laukkuja, lompakoita jne. Edullisilla tuotteilla kauppa kävi hyvin.

Tukkualuetta Guadalhorcessa.

Se tunne, kun astuin noihin suuriin halleihin ja ostojen teko alkoi! Rakastin tuota työtä. Oli aivan mahtava fiilis valita tuotteet ja päätellä mikä tuote myy ja mikä ei. Opin nopeasti tuntemaan huivin materiaalin sormieni välissä, suomalaisten suosimat värit ja mallit. Opin päättelemään laukkujen kiinnitysten kestävyyden ja vetoketjujen laadun. Juuri tuon laadun kanssa oli jatkuvaa tuskailua, koska usein saman tuotteen laatu oli heikentynyt seuraavaa ostokierrosta tehdessäni ja suosikkihuivin ompeleet olivatkin vinksin vonksin, printti epätarkka ja materiaali  vaihtunut huonompaan. Tukkuportaalla oli ja on edelleenkin suuria paineita pitää tuotteiden hintaa laadun kustannuksella kilpailukykyisenä.

Toisinaan kävi tuuri, kun mennessämme tekemään ostoja oli laukkutukun laukut juuri laitettu alennukseen. Siellä juoksimme kilpaa paikallisten yrittäjien kanssa kerätessämme parhaita malleja suuriin kärryihin Suomeen vietäväksi. Kärryt täyttyivät vauhdilla ja hyllyt tyhjenivät saman päivän aikana. Näitä laukkuja ei ollut vaikeaa saada myydyksi. Hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdallaan.

Tuolla alueella on lukuisia tukkukauppoja, ja niihin tutustumiseen menee viikkoja. En vieläkään osaa yksin alueella suunnistaa. Tarvitsen aina mieheni mukaan. Laajan alueen hallit kätkevät sisäänsä jatkuvasti vaihtuvia tuotteita ja myymälöitä, joten on mahdotonta tietää tarkkaan mitä kaikkea sieltä löytyy. On vain pakko kierrellä ja etsiä haluamaansa.

Erään kesän makupaloja.

Uskon, että vieläkin osaisin väistää useimmat flopit laadun puolesta. Haasteellisinta ostoja tehdessä on kuitenkin ennustaa, mikä tuote myy ja mikä ei.

Nyt tuo osa-alue elämässäni on mennyttä. Enää en juokse hyllyjen välissä. Käyn vain joskus fiilistelemässä ja hypistelemässä. Väkisinkin aina mietin katsellessani ja käännellessäni tuotteita, miten tekisin niillä kauppa Suomessa jos asiat olisivat toisin. Viimeinen pelastusyritys osui väärälle liikepaikalle. Viivan yli ei jäänyt tarpeeksi euroja ja se loppukin täytyi tilittää verottajalle. Eipä ole pienyrittäjällä Suomessa helppoa siinä vaiheessa, kun kaikki ei menekään oppikirjojen mukaan. Sanoohan nimi "yrittäjäkin" sen. Saahan sitä yrittää...

Puuhapakkaus tylsien päivien varalle.