Muistui mieleeni vierailu paikallisessa
pankissa pari viikkoa sitten. Satuimme menemään pankkiin juuri
oikeaan aikaan. Ketään muita asiakkaita ei ollut paikalla, joten
pääsimme ripeästi hoitamaan asiaamme. Muistan ajatelleeni
toiveikkaasti, että tämähän hoituu nyt nopeasti.
Pankkitiskin takana istui hymyilevä nuori nainen, joka äänsi englantia vahvasti espanjalaisittain. Avasimme mieheni kanssa 26 avioliittovuoden jälkeen ensimmäisen yhteisen pankkitilin. Monta erilaista vaihetta allekirjoituksineen ja rupatteluineen kesti ainakin tunnin. Pankkivirkailijan kanssa käytiin läpi perheenjäsenet, unelmat, matkusteleminen, ystävät, asuminen, sisustus jne. Tiedän tästä pankkivirkailijasta aika paljon asioita tuon tilinavauksen jälkeen. Toinen virkailija sääti jo ulko-ovea kiinni sulkeutumisajan ollessa käsillä, ja hieman jo katseellaan osoitti tälle meitä palvelevalle neidille, että eiköhän jo olisi pian valmista. Vihjeillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta, vaan rupattelu jatkui aivan samaan tahtiin. Olimme tyytyväisiä palveluun, vaikka jälkeen päin tuli huomattua, että pari asiaa unohtui, esim. tärkeä koodi, jolla pääsisimme maksamaan laskumme netin kautta. Eihän sitä sen rupattelun tiimellyksessä voi nyt ihan kaikkea muistaa! Seuraava käynti olikin onneksi paljon nopeampi.
Tässä on hyvä esimerkki espanjalaisen kulttuurin viipyileväisyydestä, jos tuota sanaa voisi käyttää. Kiireistä hönkäilyä, johon Suomessa ollaan totuttu, ei näe kovin usein. Kassalla rupatellaan asiakkaan kanssa monesti piirun verran liian pitkään, vaikka jono takana kasvaa. Bussissa ensimmäisenä sisään astuva saattaa jäädä tutun kuskin kanssa suustaan kiinni, vaikka muitakin on astumassa autoon. Kerran bussikuski pysäytti auton, kun näki jonkun tuttavansa jalkakäytävällä ja hoiti jonkun ilmeisen tärkeän asian hänen kanssaan kätevästi ajoreittinsä varrella. Mutta siinä vaiheessa, kun espanjalainen saa auton allensa, kärsivällisyys monilta unohtuu. Sen verran ahkerasti töötti laulaa tien päällä.
Pankkitiskin takana istui hymyilevä nuori nainen, joka äänsi englantia vahvasti espanjalaisittain. Avasimme mieheni kanssa 26 avioliittovuoden jälkeen ensimmäisen yhteisen pankkitilin. Monta erilaista vaihetta allekirjoituksineen ja rupatteluineen kesti ainakin tunnin. Pankkivirkailijan kanssa käytiin läpi perheenjäsenet, unelmat, matkusteleminen, ystävät, asuminen, sisustus jne. Tiedän tästä pankkivirkailijasta aika paljon asioita tuon tilinavauksen jälkeen. Toinen virkailija sääti jo ulko-ovea kiinni sulkeutumisajan ollessa käsillä, ja hieman jo katseellaan osoitti tälle meitä palvelevalle neidille, että eiköhän jo olisi pian valmista. Vihjeillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta, vaan rupattelu jatkui aivan samaan tahtiin. Olimme tyytyväisiä palveluun, vaikka jälkeen päin tuli huomattua, että pari asiaa unohtui, esim. tärkeä koodi, jolla pääsisimme maksamaan laskumme netin kautta. Eihän sitä sen rupattelun tiimellyksessä voi nyt ihan kaikkea muistaa! Seuraava käynti olikin onneksi paljon nopeampi.
Tässä on hyvä esimerkki espanjalaisen kulttuurin viipyileväisyydestä, jos tuota sanaa voisi käyttää. Kiireistä hönkäilyä, johon Suomessa ollaan totuttu, ei näe kovin usein. Kassalla rupatellaan asiakkaan kanssa monesti piirun verran liian pitkään, vaikka jono takana kasvaa. Bussissa ensimmäisenä sisään astuva saattaa jäädä tutun kuskin kanssa suustaan kiinni, vaikka muitakin on astumassa autoon. Kerran bussikuski pysäytti auton, kun näki jonkun tuttavansa jalkakäytävällä ja hoiti jonkun ilmeisen tärkeän asian hänen kanssaan kätevästi ajoreittinsä varrella. Mutta siinä vaiheessa, kun espanjalainen saa auton allensa, kärsivällisyys monilta unohtuu. Sen verran ahkerasti töötti laulaa tien päällä.
Pakko tähän loppuun mainita, että
nyt täällä on aivanihana sää. Aurinko paistaa lämpöisesti
vähän pilven rakosesta ja on aivan tyyntä. Ihanaa, kun ei ole enää
sitä paahtavaa hellettä! Suloinen, lempeä lämpö hellii mieltä
ja kehoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti