Illalla alkoi paikallisten
viljelijöiden kovasti odottama sade ja ukkosmyräkkä. Yön aikana
vettä tuli melkoiset määrät. Kuulosti aivan kuin vesi virtaisi
parvekkeellakin valtoimenaan. Välillä oli noustava verhon rakosesta
varmistamaan, että siellä ei oikeasti lainehdi. Aamulla sitten
huonosti nukutun yön jälkeen, naapurin muppe huolehti jälleen
talon asukkaiden herätyksestä.
Kuvittelin sateen jäljiltä ulkona
olevan ihanan raikasta, kuin aina sateen jälkeen Suomessa, mutta sade olikin saanut
kaikki märät koirien jätökset ja muut maa-ainekset valumaan
jalkakäytävälle pääovemme läheisyyteen. Kadulla ei todellakaan
ollut raikas tuoksu, vaan siellä haisi suoraan sanottuna koiran
paska! Nyt on tähän yhteyteen pakko laittaa, että en ole
todellakaan mikään koiravihaaja, vaikka koirista on tullut
kirjoitettua negatiiviseen sävyyn. Enemmänkin ongelmana useimmiten
on koirien välinpitämättömät omistajat, kuin itse koiruudet.
Ei tästä ole montaa päivää, kun
hehkutin blogissani, ettei yksinolo ole minulle mikään ongelma.
Yksinäisyys on minulle sentään vain väliaikaista. Olen onneksi
päässyt keskustelemaan suomalaisten kanssa erinäisissä
yhteyksissä, mutta nyt on kyllä pakko myöntää, että yksinäisyys
painaa. Varsinkin, kun on viikonloppu ja ulkona ravintoloissa näkee
suuria pöytäseurueita kokoontuneena yhteen ja nauttimaan
yhdessäolosta ja hyvästä ruuasta. Tänä aamuna väsyneenä ja ikävöiden miestäni, kyseenalaistin jopa koko
täällä asumisen mielekkyyttä. Olin totaalisen pitkästynyt. Tätä hetkeä olin jo etukäteen jännittänyt. Tiesin pitkästymisen väistämättä iskevän, mutta silti se vähän yllätyksenä kolahti näinkin nopeasti.
Hieman alakuloisena kävelin ensin
aamupäivästä Skandinaviseen kirkkoon ja illasta menin vielä
Seurakuntakodin messuun. Harvoin muuten luterilainen kirkko on tavan
jumalanpalveluksessa viimeistä penkkiä myöten täynnä. Mutta
täällä Fuengirolassa on! Tunnelma oli lämmin ja kaikin puolin viihtyisä. Ja
niin oli mukava kävellä kotiin seurakuntakodilta bongaamani porukan
kanssa ja jutella niitä näitä. Sitä on vaan itse sitkeästi
osallistuttava mieleisiin tapahtumiin ja lähdettävä ulos neljän
seinän sisältä. Kukaan ei tule sinua kotoa hakemaan. Hutera
sosiaalinen verkostoni kasvoi taas neljällä hengellä. Olen
niin iloinen!
Joudutko vastaisuudessakin olemaan viikkoja yksin? Kirkko on varmin ja helpoin tapa löytää uusia tuttavuuksia tai jos tarvitsee apua jossakin, näin olen itse todennut.
VastaaPoistaTodennäköisesti joudun olemaan vastaisuudessakin paljon yksin. Ja luulen myös, että kirkon kautta tulen löytämään yksinäisiin hetkiin ihmisiä lähelleni. Ja kyllähän sitä kaipaa ihan ystävää/ystäviä, joiden kanssa voi käydä esim. harrastuksissa, kahvilla tms. Niin tärkeä, kuin se oma mieskin on, niin kyllä sitä kaipaa muutakin verkostoa ympärilleen :)
VastaaPoista