Mennään bussilla

Olen kyllä mielestäni ennen osannut Fuengirolassa linja-autoa käyttää, mutta tänään kaikki ei mennyt ihan nappiin. Aamupäivällä seisoskelin pysäkillä odotellen bussia, joka veisi minut paikallisen kauppakeskuksen eteen. Mietin pysäkillä odotellessani, että onkohan bussilippujen hinnat nousseet viime kerran jälkeen. No oli nousseet, mutta eipä tuo parin sentin nousu tuntunut miltään, kun matkan hinnaksi jäi vain 1,15€.

Siinä bussissa istuessani seurasin elämänmenoa ja kuuntelin paikallisten puheen sorinaa. Bussiin astui mm. vanha iloisesti jutusteleva pappa rollaattorinsa kanssa, tyylikäs harmaahapsinen mummeli, kauniita nuoria naisia ja toki turisteja perheineen ja ilman. Vanhuksille löytyi nopeasti tilaa, kun nuoremmat nousivat penkeistään antaakseen paikkansa. Rollaattori-papan painaessa summeria, löytyi heti auttaja rollaattorin ulos nostamiseen autosta.

Huvittuneena seurasin kuskin äänimerkin käyttöä, joka poikkeaa suomalaisten autoilijoiden tyylistä, mutta on ihan tyypillistä liikennekäyttäytymistä täällä päin. Kapeilla kaduilla autoa joutuu välillä kääntämään risteyksissä kieli keskellä suuta, varsinkin jos joku on jättänyt kulkuneuvonsa tien tukoksi. Ja silloinkos töötti alkaa soida, ja se soi niin kauan, että ongelman aiheuttaja on poistettu. Myös tientukoksi jääneet, liikenneympyrään yrittävät arat autoilijat saavat osansa tööttäilystä. Näytti aivan siltä, että bussi yritti puskea pientä autoa edestään tööttäilyn voimalla. Kaikesta huolimatta matka eteni määrätietoisen verkkaisesti, jättäen tasaisin välein matkustajia kadun varteen. Suomalaisten tuntemia bussipysäkkilevikkeitä ei ole. Kauppakeskuksen kulmilla, vähän ennen määränpäätäni olevalla pysäkillä, kuski ilmoitti jotain kovalla äänellä, mutta en puheensorinan läpi kuullut mitä. Koska kukaan matkustajista ei reagoinut mitenkään, ajattelin, ettei varmaan ollut mitään erikoisen tärkeää. Kunhan lämpimikseen huutelee.

Bussin nytkähtäessä liikkeelle ja kaartaessa liikenneympyrässä reippaasti ohi kauppakeskuksen, ymmärsin, että kuskin ilmoitus oli sittenkin koskenut juuri minua. Matka jatkui samantien moottortielle pitkin merenrantaa aivan väärään suuntaan. Ihaillaan sitten maisemia, ajattelin. Eihän minulla ole mitään kiirettä (espanjalainen matkustaja olisi jo kädet heiluen mennyt kuskin luokse ja vaatinut jättämään juuri siihen kohtaan, suomalainen on hiljaa ja miettii, että mitäs nyt..?).

Kuski pysäytti auton vielä kerran, ennen kuin jatkaisi etenemistään. Hän varmaankin ajatteli kauppakeskukseen menevien turistien (minun) ymmärtävän hypätä viimeistään nyt ulos autosta. Jalassani oli huonot kengät ylimääräiseen kävelylenkkiin, enkä halunnut vaivautua tietäessäni, että pienen lenkin jälkeen ajetaan takaisin päin. Ja sitä paitsi pelkäsin eksyväni, jos nyt tässä kohtaa irrottaudun autosta. Huomasin peilistä, että nuori kuski ravisteli turhautuneena päätään. Ajatteli varmaan kiroillen, että siinähän istuu koko kierroksen. Typerät turistit! No olin olevinaan matkustaja, joka tiesi minne oli menossa, ja yritin sulautua massaan. Mutta silti taisin paljastua kokemattomaksi ulkomaalaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun takaisin kyläkierrokselta tultaessa istuin edelleen bussissa toisten jäädessä kylään.

Tutuille kulmille saapuessa jäin kauppakeskuksen nurkilla vaivihkaa pois kyydistä. Hetken kadulla harhailtuani ja onnettoman suuntavaiston kanssa hikisenä suunnistaessani, kävelin pian kauppakeskukseen vievää tuttua tietä pitkin helpottuneena. Ja siinähän se tutunnäköinen bussikuski ajeli huvittuneena ohitseni kuljetettuaan muut kylästä saapuneet matkustajat turvallisesti kauppakeskuksen ovelle saakka. Olisihan minun pitänyt se tietää! Nolotti.

Mitä opin:

• On hyvä katsoa bussipysäkillä olevasta kartasta, millä autolla pääsee kätevimmin (ei ylimääräisen lenkin kautta) kauppakeskuksen ovelle saakka ja millä ei. Minä kun aina olen luullut, että kaikilla busseilla pääsee!
• Kuskit eivät huvikseen huutele kesken matkan, vaan niillä on oikeasti asiaa – yleensä kai turisteille.