keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Yhdenvertaisuuslaki ei koske luottotiedotonta

Eilen mieheni huokaisi kaupasta tultuaan, että on rouvan ruokavalio muuttunut niin terveelliseksi Espanjan talven jälkeen, että kalliiksi tulee. Niin, todellakin Suomessa terveellisesti syöminen on kallista. Hedelmät, kasvikset, kala, pähkinät, yms. ovat niin kalliita, etten yhtään ihmettele, ettei köyhillä ole varaa syödä terveellisesti. Ruokien halpuuttaminen näyttää koskevan enimmäkseen kaikkea epäterveellistä, joten näin köyhien sairauskulut nousevat ja valtionmenot kasvavat. Lue lisää tästä.

Yhdenvertaisuus ei toteudu terveellisen ravinnon saannissa, mutta ei myöskään asunnon vuokraamisessa. Esimerkiksi vuokra-asuntomarkkinoilla kaikilla ei ole samanarvoista oikeutta asuntoon nykysuomessa, koska asunnon vuokraajat vaativat useimmiten kotivakuutusta, jota luottotiedottomalle ei myönnetä. Ymmärrän sen, että vakuutusyhtiöt ovat yrityksiä, jotka voivat valita asiakkaansa, mutta sitä on vaikea ymmärtää, että vaikka maksaisin vuoden vakuutusmaksut etukäteen, vakuutusta ei tipu vain siksi, että minulla on maksuhäiriömerkintä. Mielestäni tämä on laillista syrjintää. Muistan kuinka 2000-luvun alussa kotivakuutusta ei myönnetty myöskään kehitysvammaisille, koska oletettiin, että kaikki kehitysvammaiset rikkovat paikkoja. Liekkö vielä sama epäkohta vakuutusyhtiöiden politiikassa? 

Ihan vain näin maalaisjärjellä ajateltuna sosiaali- ja terveysministeriö suosinee kaupallisia vakuutusyhtiöitä ja antaa siunauksensa niiden syrjivälle toiminnalle. Valtio säästää kuluja näiden vapaaehtoisten vakuutusten takia, mikä on tietenkin hyvä, mutta eriarvoisen kohtelun hyväksyminen sosiaali- ja terveysministeriöltä ei ole oikein. Tässä oppaassa mahdollisuus vapaaehtoisiin vakuutuksiin esitellään sulassa sovussa lakisääteisten vakuutusten kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriön opus ei huomioi tässä niitä tuhansia, jotka eivät näitä etuuksia voi saada.

Koen vakuutusyhtiöiden syrjivän minua, koska ilman kotivakuutusta en ole yhdenvertainen muiden asunnonhakijoiden kanssa. Olemmeko me luottotiedottomat yhdenvertaisuuslain ulkopuolella? Jotta olisimme yhdenvertaisia muiden asunnonhakijoiden kanssa, pitäisi säätää laki kotivakutuksen lakisääteisyydestä. Esim. asunnottoman on vaikea saada töitä ja mahdoton saada mm. pankkitiliä ilman osoitetta. Laki tukisi tältä osin luottotiedottomien asemaa. Koti on sentään jokaisen perusoikeuksiin kuuluva asia sivistysvaltiossa. Täytyyhän meillä suomalaisilla olla lain mukaan kotikuntakin

Meitä luottotiedottomia on Suomessa nyt jo sellainen määrä, että luulisi olevan selvää, että nämä massat eivät voi kaikki olla maksukyvytöntä epäluotettavaa ainesta, mihin meidät automaattisesti niputetaan. Suuri osa on maksukykyistä työssäkäyvää väkeä, jotka eivät halua sotkea  asioitaan enää yhtään enempää. Joskus joutuminen luottotiedottomaksi on tapahtunut mm. toisen osapuolen takia, konkurssin tai avioeron takia, joten mielestäni "listalle" joutuminen kaikkine liitännäisvaikutuksineen on todellakin kohtuutonta yksilön elämässä. 

1 kommentti: