Heräsin aamuyöllä kolmen aikaan - taas. Vesi ropisi äänekkäästi ikkunalautaa vasten ja sateen kohina oli poikkeuksellisen voimakas. Tällä kertaa ei ollut epäilystäkään sääennusteiden paikkaansapitävyydestä. Huomasin heti herätessäni, että ajatukset karkasivat päättäväisesti sabotoimaan nukkumistani. Ensin kävin läpi pienemmät ongelmat, kunnes siirryin jättiläisiin. Miksi ihmeessä juuri yöllä pitää aloittaa elämän järjesteleminen? Miksi pitää maksella laskuja, miettiä lasten asioita tai seuraavan päivän työkuvioita - keskellä yötä? Mielummin nukkuisin.
Pomppasin viideltä kahvin keittoon. Onneksi sanomalehti oli jo tipahtanut postiluukusta. Silmät kuivuudesta kirveltäen luin päivän(vanhoja) uutisia ja hörpin kahvia. Yöllä mietityt laskupinkat ilmestyivät pian eteeni suurelle pöydälle tyhjän kahvimukin viereen. Siitä järjestelin ne aikajärjestyksessä pinoon. Kirjasin kaikki laskut exeliin ja tärkeimmät maksut lihavoin, että hahmotan mitkä pitää hoitaa ensin. Tätä puuhaa olen tehnyt joskus ennenkin, kunnes uuvuin ja jätin homman vuodeksi miehelleni. Nyt päätin taas uskaltaa katsoa totuutta silmiin. Eihän se hyvältä näyttänyt!
Aamulla olin päättänyt soittaa ulosottoon, kun minua oltiin sieltä päin tavoiteltu. Puhelimitse sitten sovimme virkailijan kanssa, miten edetään maksurästien lyhennyksessä. Niinpä 1/3 pankkikorttimaksuista menee tästä edes ulosottoon niin kauan kunnes velka on maksettu, ja ylivelkanen mökki ulosmitataan - niin uuttera täti-ihminen päätti.
Uutta maksua ulosottoon on menossa muutamia tonneja - tiedän sen, eli maksuhäiriömerkintä on enää päivien kysymys. No, ehkä se on tietyllä tasolla loppujen lopuksi helpotus. Maailma pyörii edelleen radallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti