Hesari julkaisi viime viikolla artikkelin, jossa oli osittain niin tutulta tuntuvaa kuvausta velkahelvetistä ja kitumisesta yrittäjänä. Luin tähän aiheeseen liittyvää jälkipuintia ja siinä suurin osa kommentoijista haukkui kaltaiseni vastuuttomiksi, ylivarojensa eläjiksi, yhteiskunnan elätiksi jne. Tunsin kyllä kieltämättä oloni lytätyksi. Ei nämä"lyttääjät" osanneet ollenkaan ajatella sitä, että moni ns. ylivelkainen rikas (joka en ole koskaan itse ollut) on joutunut mahdottomaan tilanteeseen esim. epäonnisesta yrittäjyydestä. Tähänhän meitä kannustetaan - yrittäjyyteen. Riskin joutuu jokainen yrittäjä kantamaan. Joko onnistut tai sitten et. Ja usein nämä velkaloukkuun pudonneet ovat niitä, jotka eivät onnistuneet. Epäonnistujat joutuvat ylivoimaisen selviytymiskamppailun pääosan esittäjiksi, joille ei heru sääliä muilta, kuin saman helvetin kokeneilta.
Minun alamäkeni käynnistyi jo vuosia sitten. Elettiin verkkokaupan nousua, jolloin ei ollut olemassa vielä kehittyneitä valmiita kaupan pohjia niin kuin nyt, vaan kaikki piti tehdä alusta asti itse. Kauppa alkoi käydä hyvin ja kaikki tuntui menevän putkeen, kunnes kohtuullisen hyvin menestynteeseen verkkokauppaan iski hakkeri. Hakkerointi ilmeni pikkuongelmilla esim. tilausvahvistus ei mennyt perille. Verkkokaupan ongelmien etsimiseen meni pienoinen omaisuus ja jotta kauppa ei olisi menettänyt täysin toimintakykyään, sen korjaamiseen piti laittaa jatkuvasti lisää rahaa. Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että erään joulun vilkkaimpina myyntipäivinä tuli ilmoitus viestintävirastosta, että kauppa on suljettava - siis kokonaan tuhottava. Toinen vaihtoehto oli, että se pitää korjata heti. Verkkokaupan korjaamisen arviointikulu hipoi 50 000 euroa. Ei jäänyt vaihtoehtoja. Tuhansien tuntien työ oli tuhottu hetkessä.
Yrityslainat oli otettu siinä toivossa, että ne olemassa olevilla tuloilla maksetaan helposti pois. Jäljelle yrityksestä jäi osa, jonka toiminta ei riittänyt kattamaan kuluja. Tämän "osan" kanssa kituutan vieläkin ja yritän epätoivoisesti selvitä maksuista. Mielestäni on todella kaukaa haettu ajatus, että elin leväperäisesti yli varojeni. Tällä hetkellä elän reilusti yli varojeni, koska minulla ei olisi varaa mihinkään! Tilanne on nyt vaan jo niin mutkikas, että en keksi siitä pois pääsyä. Surkuhupaisaa tässä on se, että minulle jäisi käteen enemmän rahaa, jos jäisin suoraan sosiaalituelle jo lopettaisin yrittämisen. Ja kaikki tämä vain siksi, että epäonnistuin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti