Ei enää päivä voisi kelin puolesta täällä paljonkaan synkempi olla. Vettä sataa ja taivas on aivan pilvessä. Lämpöasteita vain noin 10. Tällaisina pimeinä päivinä joskus muistelen, miten vaikeaa minulle on Suomen talvi marraskuusta-helmikuulle. Se pimeys vie kaiken energian ja unihäiriöt ja väsymys vaivaavat.
Vuosia potemani krooninen väsymys alkaa olla historiaa. Vasta nyt, kun sitä ei enää ole, ymmärrän miten väsynyt olin. Töistä ruuanlaiton jälkeen suoraan sohvalle ja sohvalta väkisin lenkille. En voinut kuvitellakaan mitään harrastusta ennen ilta puoli kahdeksaa. Viimeiset pari vuotta ennen tänne muuttoa palelin aina töiden jälkeen peiton alla noin puolitoista tuntia ennen kuin kykenin mihinkään. Olin uupunut, stressaantunut ja minulle oli kehittynyt kilpirauhasen vajaatoiminta, josta en tosin tuolloin tiennyt. Ennen sopivaa lääkitystä kampailin tippuvia hiuksia päästäni jatkuvasti, ettei niitä olisi joka paikassa. Peilistä minua katsoi entisten kiiltävien ja paksujen hiusten omistajan sijaan elottomat ja ohuet hiukset omaava väsynyt nainen. Nykyisin on toisin. Olen väsynyt vain silloin, kun yöunet ovat jääneet lyhyeksi, on siitepölykausi tai jos on näin pimeä päivä kuin nyt. Lääkitys, stressittömyys, terveelliset elämäntavat ja aurinko ovat tenheet ihmeitä. Etenkin aurinko!
Päivän synkkyyteen osui sopivasti myös ulosottoviranomaisen yhteydenotto. Aiheenaan muistuttaa minua
ulosottokaaren 3 luvun 52 §, jossa todetaan, että velallinen on velvollinen
ilmoittamaan henkilö- ja yhteystietonsa ulosottomiehelle täytäntöönpanoa
varten. En halua olla mitenkään uppiniskainen pakoilija, vaan ilmoitin syyksi osoitetietojen "pimitykseen" epäilyni papereiden perilletulosta. Osoite on nyt silti annettu ja loppu on sitten postipojan käsissä. Minulla on kalsea aavistus siitä, että todellinen ulosottorumba on vasta alkamassa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti