On vain niin hyvä fiilis. Siunattu olo. Yliluonnollinen. En haluaisi olla nyt missään muualla kuin täällä. Melkein tuntuu turhalta kirjoitella tähän yhtään mitään, koska mikään asia ei ole nyt tässä hetkessä pielessä. Kirjoitanko siis yleensä enimmäkseen negatiivisia asioita? Onko niin, että meidän sisinpään on painettu sananlaskun tavoin "Jolla onni on sen kätkekööt" pelko, että jos paljastumme onnelliseksi se otetaan meiltä pois? Vai onko se niin, että me suomalaiset usein varomme hehkuttamasta onnellisuuttamme, koska emme halua tehdä siitä numeroa. Onhan olemassa vaara, että muut pitävät meitä leuhkana tai muuten vain omituisina. Useiminhan me kilpaillaan siitä, kenellä on asiat huonoimmin. Syyllistyn tähän valitettavan usein itsekin, johan blogikirjoituksenikin sen paljastaa.
Minun tämän hetkinen onni ei tule mistään materiasta. Toki minulla on kohtuullisen kiva asunto, mukava sänky, peseytymismahdollisuus, ruokaa ja mahdollisuus kaiken tämän ylläpitoon - tällä hetkellä. En kaipaa Suomesta mitään muuta kuin lähimmäisiäni. En kaipaa mitään tavaraa, en huonekaluja, en astioita... no myönnän, valokuvia ehkä kaipaan vähän. Tämän hetkisessä kodissani tavarakaaos on minimissään ja näin on nyt hyvä. Joulunkin olen autuaasti unohtanut. Siitä ehdin panikoida lähempänä h-hetkeä, jos nyt välttämättä tarvitsee.
Tämän hetkinen onni tulee uskoni vahvistumisesta. Täällä saan olla konkreettisesti lähellä hengellistä työtä ja kuulla mahtavia todistuksia Jumalan ihmisiltä Jumalan ihmeistä. En kuule tapahtumista jostain kaukaa, jonkun kertomana, vaan olen nyt itse lähellä tapahtumia. Tätä olen kaivannut tietämättäni jo kauan. Tätä ei voi, enkä haluakaan, enempää avata, koska se tuntuisi kornilta.
Minun tämän hetkinen onni ei tule mistään materiasta. Toki minulla on kohtuullisen kiva asunto, mukava sänky, peseytymismahdollisuus, ruokaa ja mahdollisuus kaiken tämän ylläpitoon - tällä hetkellä. En kaipaa Suomesta mitään muuta kuin lähimmäisiäni. En kaipaa mitään tavaraa, en huonekaluja, en astioita... no myönnän, valokuvia ehkä kaipaan vähän. Tämän hetkisessä kodissani tavarakaaos on minimissään ja näin on nyt hyvä. Joulunkin olen autuaasti unohtanut. Siitä ehdin panikoida lähempänä h-hetkeä, jos nyt välttämättä tarvitsee.
Tämän hetkinen onni tulee uskoni vahvistumisesta. Täällä saan olla konkreettisesti lähellä hengellistä työtä ja kuulla mahtavia todistuksia Jumalan ihmisiltä Jumalan ihmeistä. En kuule tapahtumista jostain kaukaa, jonkun kertomana, vaan olen nyt itse lähellä tapahtumia. Tätä olen kaivannut tietämättäni jo kauan. Tätä ei voi, enkä haluakaan, enempää avata, koska se tuntuisi kornilta.
Tänä iltana en suostu maalaamaan uhkakuvia eteeni, tyyliin: "Turhaan hehkutat, kohta putoat!" Sittenhän putoan! Otan riskin. Tämä hetki on ainutkertainen, olinpa onnellinen tai en. Tämä hetki ei koskaan enää palaa. Se todellisuus muistaen - uskalletaan elää ja olla onnellisia - hetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti