Unta ja totta

Nykyinen tekniikka tuo olohuoneisiimme reaaliaikaista uutistulvaa jatkuvalla syötöllä. Kännykästä luettavat uutiset ovat saatavilla lähes missä ikinä kuljetkin. Mitään ei jää pimentoon edes matkoilla  jos vain nettiyhteys on saatavilla. Silloin kun olin lapsi uutiset tulivat vain puoli yhdeksältä illalla. Ja koska tietotekniikka ei yltänyt nykysaavutuksiin, saimme olla onnellisen tietämättömiä maailman kriiseistä edes sen yhden kokonaisen vuorokauden. Informaatioähky ei syönyt keskittymistämme ja jaksamistamme kuten tänään.

Seurasin eilen illalla mitättömällä espanjankielen taidollani televisiosta lähetystä, jossa puhutaan ebolasta. Onhan nyt Espanjassa diagnosoitu ensimmäinen Euroopassa saatu ebolatartunta. Joku keskustelupaneeli eri asiantuntioita uutispätkineen varmaankin yritti rauhoitella espanjalaisia tämän uutisen tiimoilta. Kovasti kauhistellaan ebolan saaneen sairaanhoitajan tartuntatapaa, koska suojauksen piti olla kunnossa. Ei amerikkalaiset lentokonesiivojat ehkä sittenkään turhaan elämöi. Tartunnan taitaa saada herkemmin, kun mediassa on annettu uskoa. Joka tapauksessa malaria ja tavan flunssa edelleenkin ovat huomattavasti tuhoisampia kuin ebola.

Suomi kieltämättä tuntuu turvalliselta maalta muualta katsottuna. Suomessa ei ole ihmeempiä luonnonkatastrofeja, vaarallisia tauteja, eikä terrorismia – ainakaan vielä. Luulen silti, että on vain ajan kysymys, kun nämä elämään kyllästyneet Isis-järjestöön rekrytoidut nuoret palaavat takaisin Suomen normaaliin arkeen ja aloittavat oppimansa raakuudet. Voi olla, että lintukoto on pian mennyttä.

Löydän itseni välillä pelkäämästä lapsieni puolesta, jotka matkustelevat ympäri maailmaa milloin missäkin. Toisinaan valvon yön, kun päähäni alkaa sinkoilla uhkakuvia kaikista mahdollisista vaaroista jotka poikiani voi kohdata. Ryöstön kohteeksi molemmat ovat joutuneet, joista yksi kerta päätyi raakaan pahoinpitelyyn, kun ryöstäjäjoukko potki kengänjäljet poikani kasvoille. Olin pari yötä ennen tapahtumaa nähnyt unen, että pojalleni kävi huonosti. Heräsin yöllä täydestä unesta kamalaan ahdistukseen. Uni tuntui liian todelliselta. Parin päivän ajan rukoukset nousivat taivaisiin töiden lomassa pitkin päivää, kunnes sitten se yöllinen puhelinsoitto saapui. Toinen pojistani soitti: Äiti älä nyt säikähdä, mutta... Uneni kävi toteen, mutta onneksi todellisuudessa ei käynyt niin huonosti kun unessa. Oliko rukouksillani joitain vaikutusta? Uskon niin. Olen näitä enneunia nähnyt muutamia kertoja elämäni aikana. Ne ovat olleet useimmiten varoittavia. Enneunet poikkeavat täysin normaaleista unista, joita näen paljon. Enneuni herättää täysin hereille kesken unen ja se on selkeä, realistinen ja sen muistaa täydellisesti. On melko hämmentävää, kun uni sitten toteutuu lähes yksityiskohtia myöten.

Viimeyönä näin hauskan unen. Katselin neljän lapsen leikkivää joukkoa. He olivat noin 7-vuotiaita ja heillä oli valkoiset siistit essut kauniiden mekkojensa päällä. Yksi vaalea polkkatukkainen tyttö oli äitini ja siinä hän niin topakasti touhusi muiden lapsien kanssa. Mielenkiinnolla seurasin äitini lapsuuden leikkejä. Yritin tunnistaa muita lapsia ja mietin unessani, että nuo toisetkin ovat jo seitsemänkymppisiä. Heräsin hymyillen.