Töitä Aurinkorannikolta

Tällä viikolla eräänä aamuna ulosottomies oli minua tavoitellut. Jouduin tekemään pari ahdistuksen poistavaa puhallusta ennen kuin soitin hänelle. Virkailija halusi varata minulle aikaa tapaamista varten. Tuumasin, että nyt en kyllä perjantaina pääse, kun olen täällä Espajassa – ehkä marraskuussa olen tulossa käymään Suomessa. Tavataan sitten. Sehän sopi virkailijalle. Toinen asia minkä hän otti puheeksi oli se, että olisi päästävä arvioimaan mökkiä, koska se olisi laitettava myyntiin. Sovimme miten toimitaan. Saas nähdä miten mökin käy! Ylivelkaisen ja lopputarkastamattoman ja pankille lyhennykset kuitenkin hoidettuna se voi olla haasteellinen kauppatavara. Toivottavasti. Mutta jos se menisi kaupaksi asiani selkenevät. Eli hyvä ja paha. Asialla on aina kaksi puolta.

Tämä viikko on ollut jo paljon vaihderikkaampi kuin edellinen. Olin kahtena päivänä vapaaehtoistyössä yhteensä kymmenen tuntia. Noiden kahden päivän jälkeen olin todella väsynyt ja ehdin jo miettimään, että olenko jo näin erkaantunut työstä? Todennäköisesti kuumuus kuitenkin vain teki tepposet. Kyllähän se on faktaa, että tänne asettautuminen vaatii sen, että on töitä. Toki tämä alkuvuosi menisi kielenopiskelun ja muiden harrasteiden piirissä, mutta rahaakin olisi hankittava.

Täällä on paljon tarjolla mm. puhelinmyyntitöitä, mutta minusta ei taida olla siihen. Puhelinmyyntityössä täytyy olla sanavalmis ja muutenkin kärsivällinen. Vasta haettiin tarjoilijoita suomalaisten omistamaan firmaan, kampaajille olisi tarjolla vuokrapaikkoja, kynsiteknikoita aina välillä kysytään, kielitaitoista apteekin työntekijää ja vasta oli ilmoitus paikallisessa suomalaisten ilmaisjakelulehdessä mummon hoitajasta. Siinä olisi tarjolla ollut myös asunto. Eli kyllä tämä suomalaisyhteisö työllistää suomalaisia, kun vain oikea juttu omalle kohdalle sattuu. Palkkaus ei ole Suomen tasoa, mutta eipä täällä elämisen kulutkaan ole niin suuret – paitsi asuminen. Mutta tekstinkäsittelijäksi olen hakenut. Siinä olisi mukavan kuuloinen työnkuva, vaikka en siitä kovin paljon tiedäkään. Mikäs olisikaan mukavampaa kun kirjoitella päivät pitkät. Yksi vaihtoehto olisi perustaa toiminimi ja työllistää itse itsensä. Sitä pitää kyllä tarkkaan miettiä, haluanko stressata enää yrittäjyydellä itseäni. Mitä jos epäonnistun täälläkin?

Alakulo alkaa vaivata, mutta se taitaa olla enemmän ikävää. Ikävä miestä ja ikävä lapsia. Olen nyt jo kolmatta viikkoa yksin ja vielä viikko pitäisi kestää. Luulen, että olen lenkkeillyt näiden päivien aikana melkoisen määrän kilometrejä. Jalat ovat kipeät, koska muotoiltuja pohjallisiani en saa sandaaleihini. Viileämmällä kelillä on mahtava kävellä, kun voin laittaa kunnon kengät jalkaan. Viime vuoden liikkumattomuuden ja kilpirauhasongelmien aiheuttama kunnon laskeminen alkaa olla jo taakse jäänyttä elämää. Täällä tulee väkisinkin autottomana ja toimettomana liikuttua niin paljon enemmän. Onneksi ensi viikolla alkavat kaikki harrastukset. Ehtivätpähän jalat pikkuhiljaa toipumaan.