Paluu luottotiedottoman ahdinkoon

Vasta muutama päivä Suomessa ja asiat alkavat painaa päälle. Selvisi, että vakuutuksemme on irtisanottu. Mieheni oli Suomessa ollessaan päättänyt lopettaa kalliin henkivakuutuksemme jättämällä alkavan jakson maksamatta, koska vakuutuskirjassa lukee, että henkivakuutus lakkaa ilman irtisanomisilmoitusta 30 päivää eräpäivän jälkeen. Tämän lauseen mukaan voi helposti saada käsityksen, ettei erillistä irtisanomista tarvita. Suuri virhe. Vakuutusyhtiö tietenkin näki tilaisuutensa tulleen ja irtisanoi kaikki vakuutuksemme ilmoittamatta asiasta. Tilanne selvisi minulle, kun kirjauduin vakuutusyhtiön omiin tietoihini nähdäkseni mitä vakuutuksia meillä onkaan. Eipä enää mitään! Vain lakisääteinen autovakuutus. Pääsivät kätevästi epätoivotusta asiakkaasta eroon, joka tuohon yhtiöön on turhaan vuosien varrella maksanut useita tuhansia euroja. Täytynee ilmoitella luotonantajapankille, että näin on käynyt. Irtisanotaanko laina vai myöntääkö pankki vakuutuksen kiinteistölle?

Välillä olen miettinyt tuota blogini nimeä, ettei se pidä enää paikkaansa, ettei elämäni enää niin riskaabelia ole, vaikka pilvilinnaa välillä onkin. Espanjassa oleminen kaukana ongelmista, hämäsi sen verran, että elämä alkoi tuntua taas normaalilta. Suomeen paluu saa näköjään välittömästi olon tuntumaan yhtä riskaabelilta kuin ennenkin. Mielenrauha on tällä hetkellä taas jossain nurkan takana. Silti luottamus Jumalaan, että kaikki järjestyy, on olemassa.

Tänään tätä vakuutusasiaa pohtiessani olen tullut siihen tulokseen, että maksuhäiriö vaikuttaa kohtuuttomasti eri elämän osa-alueisiin joiden luulisi kuuluvan ihmisen perusoikeuksiin, kuten asunto. Maksuhäiriöistä pidetään automaattisesti leväperäisenä asioidensa hoitajana, vaikka syy luottotietojen menetykseen on usein esimerkiksi yritystoiminnan epäonnistuminen. Esimerkiksi nyt luottotiedottomana en saa uusia vakuutuksia mistään. En matkavakuutusta, eli pysynkö Suomessa loppuelämäni? En kotivakuutusta, eli asunnonsaanti on erittäin hakalaa, jos lähes mahdotonta. En saa mitään tapaturmavakuutuksia, en vapaa-ajanasunnon vakuutusta, joka on luotonantajan vaatimus. 

Miksi oletetaan, että luottotiedottomat ihmiset eivät haluaisi asioitaan korjata? Uskon, että suurin osa luottotiedottomista haluaa parantaa mainettaan maksamalla laskunsa säntillisesti päästessään taas tolpilleen. Meille pitäisi antaa toinen mahdollisuus. Luottotiedottomien kohtelu on selvää syrjintää. Ketään ei kiinnosta, miten paljon ja miten kovalla työllä ja vaivalla usein vuosia yritetään kituuttaa minimituloilla ja maksella laskuja, ettei vaan luottotiedot menisi. Moni ei ymmärrä, miten raastava tämä tilanne voi olla. Menee yöunet ja menee terveys. Jossain vaiheessa usein seinä tulee lopulta vastaan. Olisi voinut lopettaa selviämisleikin aikaisemmin - ajattelee moni. Raakaa peliä. Se on kerrasta poikki. Olet yhteiskunnan pohjasakkaa - epäluotettava, kun nimesi on listattu luottotietohäiriöisten listaan. Tästä kirjoitan myös aiemmassa blogissani: Luottotiedoton yhteiskunnan ongelmajäte

Tässä voisi olla yritysidea, jossa asiakkaita riittäisi nyt ja tulevaisuudessa.  Kaikessa yritystoiminnassa on riski, eikä tässä olisi sen enempää eikä vähempää kuin muussakaan toiminnassa. Luottotiedottomien  asunnonvuokrausvälitys ja jos rahkeita riittää, niin lisänä vielä vakuutusyhtiö. Kylläpä ovi kävisi ja puhelin soisi, koska meitä ahdingossa eläviä luottotiedottomia Suomessa on jo melkoinen määrä. Toimessa voisi käyttää porkkanaa ja keppiä riippuen siitä, miten luottotiedoton käyttää asemaansa. Niin kuin sanoin, harva haluaa tahrata mainettaan yhtään enempää näiden koettelemusten jälkeen. Olisin ensimmäinen asiakas. Heti. 

Tiedän, että monet jotka ovat onnistuneet talousasioissaan ärsyyntyvät tästäkin kirjoituksesta. Olen sen verran seurannut kirjoittelua luottotietohäiriöisistä ja ongelmista siihen liittyen, että en ole voinut olla törmäämättä palauteosioiden syyllistäviin ja halveksuviin kirjoitteluihin. En yhtään ihmettele, miksi monet haluavat salata ahdinkonsa. En tiedä onko meillä luottotiedottomilla mitään yhdistystä tms. vertaistukea, mutta on selvää, että sellaista tarvittaisiin.

Kevään ensimmäinen mökkikäärme paistattelee päivää.

Vastassa kylmä keväinen Suomi

Edellisenä iltana Malagan lentokentälle ajellessamme moottoritietä pitkin, katselin hiljaisena rannikon valomerta ja pyyhin kyyneleitä silmäkulmasta. Ajattelin mielessäni, että rakastan tätä paikkaa. Tuntui haikealta lähteä. Miten aika menikin niin nopeasti? Milloinkahan palaan? Palaanko milloinkaan? 

Latasimme jo asunnollamme mobiilitarkastuskortin kännykälle ja muistelimme sitä, miten kerran jouduin jännittämään, riittääkö puhelimen akku, joka veteli viimeisiään näyttääkseni tarkastuskortin lähtöportilla. Tällä kertaa kaikki meni hienosti turvatarkastukseen asti. Pidin huolen, että akku puhelimessani on täynnä ja valuessamme lähtöportille avasin kännykkäni ladatakseni tarkastuskortin ja mitä ihmettä... kännykkäni ei suostunut avaamaan nettiyhteyttä! Olimme sähläyksen takia viimeisenä jonossa ja siinä selitin virkailijalle, että ei toimi, ei vaikka mitä yritän... Tuiman näköinen täti huokaili kyllästyneen oloisena, mutta koska mieheni systeemi toimi ja olin selvinnyt turvatarkastuksen läpi, pääsin mukaan passia vilauttamalla. Tätituima tokaisi, että näitä tapahtuu yhtenään. Koneen noustessa ilmaan heitin huivin silmille, tungin korvatulpat korviin ja nukahdin samantien. Heräilin jatkuvasti vaihtaakseni asentoa ja tuntui, etten nukkunut yhtään, mutta hetken päästä ilmoitettiinkin jo laskusta Helsinki-Vantaalle. Se oli nopea lentomatka! 

Syyskuun 8. päivä koneen noustessa ilmaan, katselin kauniita syksyisiä puita väriloistossaan. Muistan, että aurinko paistoi ja oli aivan täydellinen syyskeli. Muistan harmitelleeni mielessäni, että kaunein ruska on käsillä ja minä lähden. Eilen lensin takaisin Suomeen ja kun laskeuduimme paksun pilviverohon läpi Helsinki-Vantaalle, ihastelin puolestaan sitä hentoa vihreyttä pelloilla ja puissa. Kaunista!

Mökille tultuamme lämpötila oli jotain +12 astetta ja vettä sateli hissukseen. Väsyneinä lennon ja pitkän automatkan jälkeen ei auttanut muu, kun aloittaa puiden kanto ja mökin lämmitys. Pikkumökkimme lämpötila oli vain +10 astetta. Ihan ensin puin päälleni lisähousut ja pari villapaitaa. Sukat piti etsiä myös paleleviin jalkoihin. Väsytti niin, että vähään väliä nukahtelin sänkyyn vahtiessani tulta. Illasta sää selkeni ja päiväunien jälkeen jaksoin siivoilla pahimmat pölypesät ja purkaa laukut kaappeihin. Ja yllättäen sateen jälkeen, sain kokea ensimmäisen kauniin Suomalaisen kevätillan pitkästä aikaa. Ja mikä ihana, outo hiljaisuus! 

Ensimmäinen kevätilta Suomessa.

Ensimmäinen yö mökillä on ohi. Nukutti kyllä todella hyvin saunomisen ja matkanteon jälkeen. Arki hankaloitui monella asteella ja sen saa heti kokea monella tapaa. Huussi reissut kylmässä aamussa, veden ja kesäkeittiön lämmityspuuhat, vesipumppu ei ole vielä paikallaan joten vesikin on "juoksuvettä" suoraan järvestä. Aamusuihku ei onnistu. Ensinnäkään ei ole suihkua, ja toisekseen pesut tästä lähtien vain iltaisin saunan yhteydessä. Onneksi saunasta jää lämmintä vettä aina aamuksi, jos muistaa pellin sulkea. Aamusmoothien teko menettelee, mutta astioiden pesu... huoh. Ensin lämmität veden ja huomaat ettei täällä ole edes astianpesuainetta! Jospa tuo mäntysuopa toimii tässäkin asiassa? 

Aloitan tänään soittelun, asuntotoimistoon, ulosottoon ja terveyskeskukseen. Jonkun verran mielessä herää levottomuutta...

Kesäkeittiön terassilla on kylmää ja kosteaa. 

Lähtöön valmistautuminen

Viimeiset päivät Espanjassa ennen Suomeen lähtöä ovat nyt käsillä. Käsittämätöntä, miten nopeasti aika on kulunut! Vasta nyt, kun kaverit laittavat facebookiin kuvia keväisestä Suomesta, minuun on iskenyt koti-ikävä. Olen valmis lähtemään, vaikka kelit Suomessa ei ainakaan tällä hetkellä houkuta. Eilen poikani mukaan mittari näytti +6 astetta, kun täällä aurinko helli meitä rantahietikolla +30 asteella. 

Joitakin valmisteluja on tehtävä, mutta onneksi asuntoa ei tarvitse tyhjentää kokonaan, koska vuokrasopimuksemme jatkuu vielä. Aion Suomeen viedä kesävaatteeni, tärkeät paperini, veitsisarjan, blenderin ja saksanpähkinöitä ainakin 10 pussia (Suomesta ei saa kun kitkeriä pähkinöitä). Ja koska olen omatoimisesti nostanut kilpirauhaslääkitystäni, aioin varmuuden vuoksi hakea apteekista reseptivapaata tyroksiinia, ennen kuin saan Suomalaisen reseptin uusittua vastaamaan tarvettani. 

Olen ilmoittanut Kelalle paluustani Suomeen, jotta sosiaaliturvaani ei katkea. Olen ottanut yhteyttä ulosottotoimistoon sopiakseni ajan selvitystä varten. Mökiltä käsin alan järjestellä asuntoa heinä-elokuuksi tulevan työpaikkakaupunkini vuokra-asunnon välityksen kanssa. Olisinpa onnekas, jos saisin kalustetun asunnon pariksi kuukaudeksi. Jos en saa, niin patja lattialle ja sitä rataa... 

Jo lentokentältä minun täytyy heti aluksi hankkia itselleni suomalainen puhelinliittymä. Talvella päätin katkaista kaikki puhelinliittymäni, koska niistä tuli kuluja vaikka, en niitä käyttänyt. Joten nyt luottotiedottomana joudun hankkimaan jonkun prepaid-liittymän. 

Miltähän hiljaisuus tuntuu elettyäni syyskuusta asti tässä pulinapesässä? Suomalaiset "muuttolinnut" ovat kertoneet hetkestä, kun saapuvat Suomeen ja yhtä äkkiä kaikki onkin ilotonta, hiljaista ja masentavaa. Kukaan ei tervehdi, kukaan ei rupattele tuntemattomien kanssa, ihmiset ovat epäkohteliaita ja lapset eivät osaa käyttäytyä. Ravintoloissa kaikki syövät hiljakseen ja vain veitsien ja haarukoiden kalahdus kuuluu ja jotain sipitystä. Ymmärrän kyllä, että niillä hinnoilla syöminen on vakavaa puuhaa. Ensimmäinen shokki tietenkin iskee ruokakaupassa, kun vihannekset ja hedelmät maksavat paljon enemmän. Toivottavasti kovasti mainostettu ruokien halpuuttaminen on totta! Ja vaatteita minun ei Suomesta kannata ostaa kun kirppareilta. Täältä taas uusia saa suomalaisilla kirpparihinnoilla. 

Mökillä alkaa jälleen alkeellinen kesärupeama ulkohuusseineen ilman suihkua. Ei haittaa yhtään. Pärjään oikein hyvin alkeellisissa olosuhteissa, kunhan saan rutiinit rullaamaan. Sään salliessa aion nyt vihdoin kesäkuun aikana paneutua maalauspuuhiin. Toivon kovasti, jospa se ihme tapahtuisi, että saisin ostajan mökilleni. Toiveajatteluako? 

Me encanta españa! Rakastan espanjaa!

Vajaa viikko aikaa lähtöön...

Vertailua

Aurinkorannikko on monen eri kansanryhmän loma- tai asuinpaikka. Vapaaehtoistyössäni näen paljon eri kansalaisuuksia. On mielenkiintoista huomata, että pikkuhiljaa olen aika hyvin oppinut eroittamaan, mistä maasta kukin on. Suomalainen tunnistaa suomalaisen helposti. Onko se pukeutumistyyli, vartalon muoto, hiukset vai ihonväri? Joskus suomalaiset tunnisti helposti lenkkareistaan takuuvarmasti. Espanjalaiset kulkivat useimmiten korkkareissaan. Ihmetelin, miten he jaksavat korkeilla koroillaan kulkea päivästä toiseen. Lenkkareista ei ollut tietoakaan. Tänä päivänä lenkkarit on monen espanjalaisen jalassa, sekä nuorten ja vanhempien. Tosin ei näitä tylsiä valko-sinisiä, jotka itsekin omistan, vaan värikkäitä asuun sopivia.
 
Ehkä enemmänkin kuin pukeutumiesta, suomalaisen tunnistaa siitä, miten hän kommunikoi toisten kanssa ja miten hän liikehtii. Kylmässä Suomessa kuljemme helposti hartiat painuksissa, kun taas espajalainen kulkee ryhdikkäästi pää pystyssä. Vaikea pukea sanoiksi, mutta meidän olemus on erityinen. Tosin on käynyt niinkin, että hississä yritin kovasti espanjaa sönköttää keskustelun virittämiseksi. Mies vedätti minua hetkisen hyvällä espanjan taidollaan ja hetken päästä naurahti ja paljasti olevansa suomalainen. Eli ei tämä tunnistamistekniikka niin pommin varmaa ole.

Sotken usein brittimummot suomalaisiin mummoihin.  Brittimummot ovat hieman huoliteltumpia, kauniisti valkoiseksi harmaantuneet hiukset on laitetummat ja he meikkaavat useammin. Heidän olemuksessan on enemmän itsevarmuutta ja avoimuutta, kuin suomalaisessa seniorissa. Pukeutuminen ja olemus on varmaankin se, miksi luulen usein brittimummoa suomalaiseksi.

Silloin tällöin olen ollut paikalla, kun aamuisin koulujen edessä espanjalaisperheet valmistautuvat johonkin juhlaan. Autot täyttävät tienvarret ja autoista astuu ulos vanhemmat lapsineen. Naiset ovat kuin suoraan kampaajalta tulleita ja pukeutuneet ykkösiin laukkujen ja kenkien ollen aina samaa väriä. Minun silmiin niin täydellisesti valittuja asuja. Itse olen antimuodikas - ollut aina, enkä valitettavsti näe kovinkaan paljon vaivaa pukeutumisen suhteen. Mukavuus ennen kaikkea. Mutta espanjalaisnaiset ovat kyllä mielestäni pukeutumisen taitureita! On ihailtavaa, että pienet lapset puetaan täällä pienten lasten vaatteisiin. Tytöillä on kauniit mekot ja hiuksissa söpöt rusetit. Pojilla taas sävy sävyyn housut, liivit, paidat siisteine kenkineen. Kamalat miniaikuisen seksistiset lastenvaatteet eivät onneksi jyrää täällä niinkuin Suomessa. 

Mainitsen lopuksi vielä erään ryhmän, jota tapaan aina ollessani mukana vapaaehtoistyössä. Marokkolaiset. Marokkolaiset ovat usein aluksi hieman surumielisiä, ja varautuneita, ehkä tulkitsen heidän katseistaan jopa jonkunlaista halveksuntaa vääräuskoisia kohtaan (olen mukana kristillisessä työssä). Mutta kun heihin tutustuu paremmin, he alkavat pikkuhiljaa tuomaan esille pehmeämpää puoltaan. Suomalaisen näkökulmasta he käyttävät jokaista tilaisuutta hyväkseen esim. kaupankäynnissä, mutta tässäkin vain kulttuurierot kohtaavat. Nämä marokkolaiset saavat elantonsa kaupankäynnistä, joten kyse on isoista panoksista. Huvittava piirre suomalaisen kaupankäynnin näkökulmasta on, että marokkolaisten mielesta tavaran hinnan alentamisen hyväksyttävä syy on, että vaate ei ehkä mahdu henkilölle kenelle se menee. Marokkolaiset kuitenkin luottavat suomalaisiin siitä päätellen, että he usein jättävät kasan tavaroita meidän pisteeseen vahdittavaksi, kun kiertelevät vielä paikkoja. Liekkö luottamus pelaisi toisinpäin..?

Tätä amatöörivertailua, joka ei ole mikään totuus eri ryhmien olemuksesta, voisi jatkaa loputtomiin. On silti mielenkiintoista huomata, miten tietyt  ominaispiirteet ulkomuodossa tai käyttäytymisessä eroavat eri kansalaisuuksilla. Ihmisillä eri puolella maailmaa on eri normit, jotka tuodaan mukanamme sinne missä oleilemme ja yritämme sopeutua valtaväestön sekaan. 

Kesä lähestyy - Aurinkorannikon suomiyhteisö kutistuu

Tarvitsen selvästikin yksinäisyyttä kyetäkseni kirjoituspuuhiin. Sain pitää poikaani viikon vieraanani, ja silloin keskittymiskykyni ei riitä tekstinluomiseen. Mukavaa kun on väkeä "mökissä" ja mukavaa on olla välillä yksin. Mieheni on ollut Suomessa jo kohta kaksi kuukautta. Sopeudun näköjään hyvin pitkiin yksinäisiin jaksoihin. Viimeiset vieraani saapuvat parin päivän päästä ja heidän lähdettyä alan pakkailemaan omia kamppeitani. 

On haikea tunnelma, kun pikkuhiljaa kaikki "muuttolinnut" lähtevät Suomeen. Se tarkoittaa sitä, että monet aktiviteetit lopahtavat. Kielenopiskelu on loppusuoralla, samoin pilates. Seurakunnallakaan ei ole enää kuin kourallinen väkeä. Kaikki nämä ympyrät ja ihmiset niissä ovat muodostuneet minulle osaksi tätä "juttua". Alkuperäinen ajatukseni, että muuttaisimme jonnekin espanjalaisalueelle, jossa ei suomalaisiin törmäisi, olisi muodostanut talven toisenlaiseksi. Toki se olisi voinut olla positiivisella tavalla toisenlainen, mutta näin ainakin ensimmäisenä vuotena yhteisön läheisyys on muodostunut tärkeämmäksi asiaksi, kuin olisin voinut kuvitella. Elämistä helpottaa kummasti se, että aktiviteettini ovat kohtuullisen kävelymatkan päässä. Näistä kulmista on muodostunut minulle talven aikana kotoisa saarreke. 

Tämä talvi on mennyt liiankin nopeasti. Tekemisen puutetta ei ole ollut. Enemmänkin välillä tuntuu, että juoksen tukka putkella toiminnasta toiseen. Herätyskello on soinut monena aamuna. Kun palkkatyö ei rasita, niin jaksan ihan eri tavalla osallistua toimintoihin. Työelämässä ollessani en jaksanut. Tarvitsen reilusti latautumista omassa yksinäisyydessäni ja tilaa ympärilleni. Nyt, kun olen paljon yksin, lataudun taas yhteydessä muiden ihmisten kanssa. Tasapaino säilyy. Yhteyden tarve on näköjään vakio. 

Täällä on tällä hetkellä todella kaunista. Kukat kukkivat värikkäänä puissa, pelloilla ja talojen seinustoilla. Puut jotka ovat pudottaneet lehtensä talven aikana alkavat vihertää. Keli on lempeän lämmin. 

En haluaisi lähteä täältä pois. Jos kesä ei olisi niin kuuma Espanjassa ja ihana Suomessa, viihtyisin täällä varmasti koko vuoden. Heinä-elokuun helteessä en kykene olemaan muuta kuin merenrannalla, varjon alla kirjaa lukien ja välillä pulahdellen lämpimään veteen. Melko ankeeta...