Pieni vesivahinko talven keskellä espanjalaisittain

Täällä taitaa olla nyt talven kaikkein kylmin viikko meneillään. Parina päivänä on satanut vettä ja tuullut kovasti. Minäkin olen pitkin hampain pukenut päälleni toppatakin, mutta sormikkaita en ole vielä ostanut, jonka takia olenkin jatkuvasti sormet jääkalikkana. Villapaidan hihat saavat toimia sormikkaiden sijaisena. Tänä aamuna mittari näytti kahdeksaa astetta. Diario Surista luin, että mm. Antequerassa, joka noin sadan kilometrin päässä rannikolta, on tullut ihan kunnolla lunta http://www.diariosur.es/fotos/interior/201501/20/nieve-llega-antequera-3010751297842-mm.html?mode=fullscreen. Talvi se on Espanjassakin.

Tämä viikko on mennyt asuntomme kattoprobleeman merkeissä. Oikeastaan ongelma alkoi lähes heti tähän muutettuamme epäilyttävänä värjääntymänä kylpyhuoneen katossa. Vuokraisäntämme kertoi tuolloin, ettei ongelmaa enää ole vaan se on jo korjattu. Jossain vaiheessa katto alkoi kostua uudelleen kuivuakseen jälleen. Luulin asian korjaantuneen, enkä vaivannut sillä enempää päätäni.  Pari viikkoa sitten, aikaisemmin vedensyövyttämä pikkureikä alkoi taas uhkaavasti murenemaan aina enemmän ja enemmän. Joka kerta kun yläkerrassa vetäistiin vessa tippui pari vesitippaa lattialle... tai pöntöllä istuvan niskaan. Mielessäni jo kuvittelin joidenkin örkkien ja muiden mielikuvitusolioiden tulevan rei`ästä sisään ja tungin siihen vessapaperitupon, jota sitten vaihtelin kuivaksi päivittäin.

Vuotoa alettiin kiinteistövälittäjän avustuksella hoitamaan täkäläisittäin nopeasti. Kuulemani mukaan aluksi selvitellään sitä, kenen vakuutuksesta korjauskulut maksetaan. Minuahan kiinnosti vain ongelman hoitaminen, koska astmaatikkona en mitään homepöpöjä elämääni halua. Joitakin kertoja kiinteistövälittäjä joutui asian etenemistä hoputtamaan, mutta sen jälkeen kaikki onkin hoitunut nopeasti. Korjaaja-Carlos on käynyt laipion aukaisemassa, paikallistanut ja paikannut vuodon ja nyt on sitten vielä pari päivää varmisteltu, että vettä ei enää tule. Huomenna alkaa laipion kittaus umpeen ja toisena päivänä maalaus. Jännityksellä odotan jatkuuko sama tahti loppuun asti.

Näinä "katonkorjauspäivinä" koin täydellisen turhautumisen ja kiukustumisen espanjankielen taitooni. Tuli tunne, että mitä ihmettä istun kielikurssilla, kun en osaa selittää edes  yksinkertaisia asioita espanjaksi? Asunnossani kävi talon presidenttiä, talonmiestä ja korjaajaa. Presidentti ja talonmies hälyttivät talon kielitaitoisen suomalaisen minua tulkkaamaan, koska itse en osannut kertoa asioita espajaksi. Mutta, ihana, ihana korjaaja-Carlos - kärsivällisesti odottaen antoi minun hakea sanoja ja korjaili kielioppia ja ääntämistä lähes joka lauseenpuolikkaan jälkeen. Tuumasi vain, että et opi kieltä kuin puhumalla. Siis puhu.

Ongelma laajeni pikkuhiljaa.

Näppärä nainen keinot keksii...

Pitäisikö hakea patenttia?

Odotellaan loppusilausta...

Turvallinen maksujärjestelmä?

Täällä Aurinkorannikolla somen keskusteluketjuissa varoitellaan pankkiautomaateista, joissa kortteja on skimmattu. Ei tämä mikään uusi asia ole, mutta jotenkin sen aina väillä unohtaa, miten haavoittuvaisia rahanjakosysteemit ovat. Peitän aina kädelläni näppäimistön, kun näppäilen tunnuslukua. Olen sen tehnyt jo vuosia. Toistaiseksi ei tiliäni ole tyhjennetty, mutta kieltämättä usein mietityttää milloin korttini "kaapataan". Sirukorttikaan ei ole enää turvassa, toisin kuin moni vielä luulee. Rikollisjoukot kehittelevät jatkuvasti uusia tapoja rikoksen tekoon. Kilpajuoksu rikollisten ja tuotekehittelijöiden välillä on kova. Minulla on nykyisin niin vähän rahaa tililläni, etten ole superhuolissani, mutta toki jos ilman rahaa jäisin, niin aina se elämää hankaloittaisi.

Siirrytäänköhän pian takaisin käteisen käyttöön korttiongelmien myötä? Onko rahan väärentäminen rikollisille sittenkin vaikeampaa, kun korttien skimmaus? Mennään vähän pidemmälle. Kuvitellaanpa, että meille tarjottaisiin maksuvälineeksi jonkinlaista siruimplanttia. Voisiko pankkikorttien ja muiden maksuvälineiden  haavoittuvaisuus johtaa tähän? Systeemihän on jo olemassa esim. eläimillä ja on sitä testattu ihmisilläkin. Pieni siru, joka injektioneulalla tuikataan käteen, ja eipä kukaan enää pysty varojesi väärinkäytöksiin. Rahaa ei enää voi väärentää eikä varastaa, mutta et voi enää myydä tai ostaa ilman sirua, koska muuta rahajärjestelmää ei enää olisi. Maksu- ja tunnistautumis väline kulkee aina mukanasi. 

Sirujärjestelmän kautta meidän kulkemista voitaisiin valvoa kaikkialla maailmassa, eikä valvontaa voisi kukaan paeta. Olisimme käveleviä tietokoneita, koska siruun voidaan syöttää palkkasi lisäksi passisi, sairasvakuutuskorttisi, kaikenmaailman bonuskortit yms. Sitten todellakin voisi sanoa, että "isoveli valvoo". Tänään kehitellään näppäriä älypuhelimia, älyrannekkeita yms. Kehitelläänkö huomenna sirua?

Voihan se olla, että kuvaelmani on kuin huonosta tieteisromaanista, mutta silti ei tarvitse olla Einstein, että ymmärtää nykyisen pankkijärjestelmän haavoittuvaisuuden. Uusia turvallisempia keinoja mietitään pankkimaailmassa jo kuumeisesti. Nähtäväksi jää, mikä on seuraava askel. Fiktiota tai ei, mutta eräässä yli 2000 vuotta vanhassa opuksessa on melko tarkkaan kerrottu tämän suuntaisesta kehityksestä tulevassa maailmanjärjestyksessä. Joku uskoo, joku ei. 

Palaset kallellaan

Näin, joulu ja uusivuosi on mennyt jo aikaa sitten. Minulla oli aika pitkä tauko kirjoittamisesta. Miksi? Eipä huvittanut. Ei ollut mitään uutta kerrottavaa. Ja kävin mielessäni sen laatuista kamppailua josta en pystynyt enkä halunut kirjoittaa. Ensimmäistä kertaa aloin kyseenalaistamaan elämääni täällä ja siinä sitä sitten vierähtikin tovi, ettei huvittanut mitään raapustaa. Tein jopa laskelmia eläisinkö sillä rahalla mitä ulosoton jälkeen palkasta jäisi käteen. No eläisin, jopa melko ruhtinaallisesti n. 10 eurolla päivä, riippuen asumiskuluista. Sehän olisi melkein enemmän, kun mitä yrittäjänä jäi käteen. Onneksi en himoitse enää mitään materiaa. Minulle riittää vain elatus ja vaatteet. Kunhan perustarpeet saisin tyydytettyä. Muuhun elämään pitäisi käyttää sitten mielikuvitusta. Jos suurin osa maapallon väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, miksi en minä olisi yksi heistä, ja silti olisin upporikas köyhimpiin verrattuna. Siis en valita. 

Aloin kelata mielessäni elettyjä vuosia. Mitä on tapahtunut, että olen tässä tilanteessa? Aloin etsiä syyllisiä, muistakin kuin itsestäni. Kävin läpi vihaa, raivoa, inhoa, surua, halveksuntaa ja luovuttamista. Tämä tunteiden sekamelska lähti käyntiin siitä, että koin pilvilinnani saaneen särön tietyn asian johdattamana. Nyt on ollut taas aikaa ajatella ja palaset on jollain lailla paikoillaan, ehkä kallellaan vähän, mutta kai ne aina on.

Olen ihastunut Espanjaan. En haluaisi täältä lähteä. Töitä en ole saanut ja se on minulle outo tilanne. Olen yleensä saanut työn mitä olen hakenut, mutta en nyt. Alanko olla liian vanha? Ensimmäistä kertaa olen työnhaussa kokenut olevani liian vanha! Jänistän oman yrityksen perustamisessa. En uskalla enää.

Itseasiassa on muuten jo aika vaikea kirjoittaa blogia anonyyminä. En halua paljastua. Harmi, kun on tullut kerrottua vähän liian monelle ystävälle tästä, koska ihan ne syvimmät tunnot jää kirjoittamatta. Säätelen tekstiäni. Monta asiaa jää kirjoittamatta espanjanelämästäni myös siksi, koska piirit täällä ovat niin pienet, ja yhteyksistä voi helposti tulla tunnistetuksi. Olen miettinyt, ja jään vielä miettimään jatkanko enää blogia.

Vaikka muu elämä onkin ollut kriisissä, hengellinen elämä kannattelee! Kriiseissä Jumala tulee aina lähemmäksi. Siksi kai minä niitä tarvitsen. Tosin ei elämää voi jaoitella hengelliseen - ja ei hengelliseen kategoriaan. Ihminen on kokonaisuus. Mutta jos joku ymmärtää mitä tarkoitan, niin hyvä. Saan olla Taivaan papalle kiitollinen monesta asiasta. Ihmeitä on tapahtunut, eikä vähiten minun pääni sisässä.

Jouluaatto ja suloisen lempeä iltapäivä. 

Talven tuntua Aurinkorannikolla

Täällä on nyt talvi. Espanjan talvi on välillä sateinen ja välillä tuulinen. Aamut ja illat ovat usein viileitä - jopa kylmiä, mutta useimmiten kuitenkin paistaa aurinko täydeltä taivaalta. Välillä tarkenee oikein hyvin ohuella collegetakilla, välillä on oltava takin alla lisänä villapaita. En ole vielä kuitenkaan espanjalaisten naisten tavoin talvisaappaita ostanut. Sormikkaita olen pari kertaa kaivannut, kun olen joutunut villapaidan hihalla lämmittämään sormiani. Toppatakki on ollut päällä yhden kerran, kun olin illalla ulkona syömässä. Nyt tuntuu oudolta, että turistit kulkevat sortsit jalassa hihattomissa paidoissaan, kun on itse alkanut mieltämään tämän kuukauden talveksi. Olen yleensä tarkkana aurinkorasvan kanssa, mutta jostain syystä aurinkovoide on  jäänyt talviteloille ja olenkin nyt paljon ruskeampi kuin kesäkuukausina. Voi iho parkaa!

Yksi yleisimmistä puheenaiheista on asuntojen jäätävä kylmyys. Kivilattiat hohkaavat kylmyyttä, ja monissa asunnoissa käy sellainen veto, että tukka hulmuaa. Ilman villasukkia ei voi kuvitellakaan oleskelevansa sisätiloissa. Päiväsaikaan ulkolämpötila on yleensä korkeampi kuin sisälämpötila. Tästä syystä pukeutuminen onkin välillä haastavaa, kun sisällä kädet ja jalat on kylmät kalikat niin vaistomaisesti vetää päällensä liikaa vaatetta ulos mentäessä.

Olen onnekas, koska asuntoni on lämmin. Kertaakaan ei ole tarvinnut käyttää ilmanlämpöpumppua ja pysyn lämpimänä lisäämällä jalkaani villasukat ja ylleni villatakin. Alle kahdenkymmenen ei ole tainut sisälämpötila laskea vielä kertaakaan, kun taas ystäväni kertoo mitanneensa asunnossaan 15 asteen lämpötiloja lämmityksestä huolimatta. Yölläkin nukun usein ovi sentin raollaan, että ilma kiertää. On hyvä nukkua viileässä. Ehkäpä tärkein asia asunnon hankinnassa talvikaudeksi on asunnon ilmansuunta. Useimmiten kuitenkin aurinko paistaa lämmittäen ulkoilman yli 20 asteeseen. Jos pääikkunat ovat etelä-länsipuolella, nousee asunnon lämpötila miellyttäväksi, jos valo pääsee esteettä kulkemaan. Asuntoni parveke on nerokkaasti suunniteltu. Kesällä aurinko paistaa korkealta, joten aurinko ei suoraan paista koko parvekkeen syvyydeltä kuumentaen asuntoa. Talvella taas aurinko paistaa niin matalalta, että auringon säteet yltävät lämmittämään sisätilat mainiosti. Maalaisjärjellä ajateltuna, asunnon halpa vuokra yhdistettynä epäedulliseen ilmansuuntaan voi siis kostautua suurena sähkölaskuna. Espanjassa on tunnetusti korkea sähkönhinta ja se näkyy kyllä laskussa.

On vaikea päästä joulun tunnelmaan. Kadut ovat täynnä jouluvaloja ja jouluisia koristeita myydään joka paikassa, mutta kun se suomalaisen tärkein valkoinen jouluelementti puuttuu. Joululauluja on laulettu jo pariinkin otteeseen, mutta ei auta. Ei jouluntuntua edelleenkään. Ehkäpä sitten iskee joulufiilis, kun näen Malagan jouluvalot! 

NIE-numero

Siinä se nyt vihdoin on, N.I.E-numero. Täällä Espanjassa sitä tarvitsee esimerkiksi pankkitilin avaamiseen, auton - tai asunnon ostamiseen tai yrityksen perustamiseen. Tämän maagisen numeron saamisesta on tainnut viime vuosina tulla hankalampaa. Joitakin vuosia sitten tarvittiin esittää vain vuokrasopimus ja sinulla oli pidempään voimassa oleva nie taskussa. Nyt se ei enää riittänyt, vaan piti olla selvä syy, miksi haen numeroa.

Käytännössä hakuprosessi lähti käyntiin sillä, että aamulla olin poliisiaseman edessä jonottamassa kymmenien muiden hakijoiden kanssa. Kun ovet aukesivat jono sujahti sisälle ja ihmiset asettuivat palvelutiskin eteen kahteen jonoon, sekä toisella puolella huonetta oleville penkeille. Siinä sitä sitten päätä raapien yritin miettiä, mihin itse asettuisin. Lopulta menin sitten vain virran mukana. Jonot, jotka olivat lähinnä ihmismassaa epämääräisessä järjestyksessä etenivät kohtuullisessa ajassa. Kaksi vanhempaa miestä istui tisikin takana ja hermostuneena jatkuvista keskeytyksistä ja kyselyistä, tiuskivat vastauksia jonottajille ja ohipyrkijöille. Vihdoin oli minun vuoro. Esitin passia ja kerroin hakevani nie-numeroa. Virkailija otti pienen lapun, johon kirjoitti päivämäärän ja kellon ajaksi 9-12. Eli ensimmäinen käynti oli vasta jonotusnumeron haku seuraavaa vaihetta varten, joka oli neljän päivän päästä. 

Taas jonossa ennen aukioloaikaa. Sisään päästyäni luulin meneväni jo "liukuhihnatiskille" ja kävelin viime kerralla tutuiksi tulleiden pikkutiskien ohi. Siinä pyörin hermostuneena ympyrää, kun yritin selvittää mille tiskille asetun tällä kertaa. Lapussa ei lukenut jonotusnumeroa, joka laukkasi "liukuhihnatiskin" edessä olevassa numerotaulussa. Siispä peruutus ensimmäisille tiskeille, joiden eteen oli muodostunut pitkä jono. Haahuiluni takia, eteeni ehti monta minun takana ulkona jonottanutta, mutta ei auttanut. Sitten huomasin, että lapussani luki naisen nimi ja todellakin, yhden tiskin takana, ulko-oven vieressä istui nainen. Jee! Noin puolen tunnin jonottamisen jälkeen oli vuoroni ja kuvittelin asiani hoituvan. Turha toivo. Nainen kyseli syytä nie-numeron hakuun. Yrityksen perustamista varten haettavalle nielle olisi pitänyt olla lisää papereita, eli strategiani muuttui. Hain siis numeroa pankkitiliä varten. Niinpä virkailija kirjoitti lomakkeeseen valmiiksi "para abrir cuenta banco" ja laittoi ruksit kohtiin, jotka tulee täyttää ja antoi maksulomakkeen, joka piti käydä pankissa maksamassa. Ohjeeksi virkailija antoi, että 4 kopiota lomakkeesta ja passista yksi. Mukaani sain jonotusnumeron seuraavaa kertaa varten, joka oli vasta kymmenen päivän päästä. 

Ja niinpä jonotin kolmatta kertaa aamuyhdeksältä sisään, koska nyt tiesin meneväni "liukuhihnatiskille" jonotusnumeron kanssa jonoon, joka eteni todella nopeasti. Toiveikkaana odotin saavani numeron mukaani saman tien, mutta ei! Poliisin näköinen virkamies tarkasti passini ja lomakkeeni, otti kopiot jemmaan ja kirjasi käsin vihkoon tietoni ja sanoi: "Tomorrow 11 o`clok..." Argggh! 

Eli siis tänä aamuna menin jo neljännen kerran rutiinilla poliisiasemalle. Jono oli vain muutaman henkilön mittainen, joten vihdoin - vanha ärtynyt virkailija, joka oli ensimmäisellä kerralla tiuskinut kaikille kaaoksen keskellä, ojensi minulle ystävällisesti hymyillen sen niin vaivalla hankitun numeron. "Muchos gracias! Adios!", huikkasin, ja onnellisena numeron hakuruljanssista selvinneenä reippailin ihanassa auringonpaisteessa merenrantaa pitkin opistolle.