keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Pieni vesivahinko talven keskellä espanjalaisittain

Täällä taitaa olla nyt talven kaikkein kylmin viikko meneillään. Parina päivänä on satanut vettä ja tuullut kovasti. Minäkin olen pitkin hampain pukenut päälleni toppatakin, mutta sormikkaita en ole vielä ostanut, jonka takia olenkin jatkuvasti sormet jääkalikkana. Villapaidan hihat saavat toimia sormikkaiden sijaisena. Tänä aamuna mittari näytti kahdeksaa astetta. Diario Surista luin, että mm. Antequerassa, joka noin sadan kilometrin päässä rannikolta, on tullut ihan kunnolla lunta http://www.diariosur.es/fotos/interior/201501/20/nieve-llega-antequera-3010751297842-mm.html?mode=fullscreen. Talvi se on Espanjassakin.

Tämä viikko on mennyt asuntomme kattoprobleeman merkeissä. Oikeastaan ongelma alkoi lähes heti tähän muutettuamme epäilyttävänä värjääntymänä kylpyhuoneen katossa. Vuokraisäntämme kertoi tuolloin, ettei ongelmaa enää ole vaan se on jo korjattu. Jossain vaiheessa katto alkoi kostua uudelleen kuivuakseen jälleen. Luulin asian korjaantuneen, enkä vaivannut sillä enempää päätäni.  Pari viikkoa sitten, aikaisemmin vedensyövyttämä pikkureikä alkoi taas uhkaavasti murenemaan aina enemmän ja enemmän. Joka kerta kun yläkerrassa vetäistiin vessa tippui pari vesitippaa lattialle... tai pöntöllä istuvan niskaan. Mielessäni jo kuvittelin joidenkin örkkien ja muiden mielikuvitusolioiden tulevan rei`ästä sisään ja tungin siihen vessapaperitupon, jota sitten vaihtelin kuivaksi päivittäin.

Vuotoa alettiin kiinteistövälittäjän avustuksella hoitamaan täkäläisittäin nopeasti. Kuulemani mukaan aluksi selvitellään sitä, kenen vakuutuksesta korjauskulut maksetaan. Minuahan kiinnosti vain ongelman hoitaminen, koska astmaatikkona en mitään homepöpöjä elämääni halua. Joitakin kertoja kiinteistövälittäjä joutui asian etenemistä hoputtamaan, mutta sen jälkeen kaikki onkin hoitunut nopeasti. Korjaaja-Carlos on käynyt laipion aukaisemassa, paikallistanut ja paikannut vuodon ja nyt on sitten vielä pari päivää varmisteltu, että vettä ei enää tule. Huomenna alkaa laipion kittaus umpeen ja toisena päivänä maalaus. Jännityksellä odotan jatkuuko sama tahti loppuun asti.

Näinä "katonkorjauspäivinä" koin täydellisen turhautumisen ja kiukustumisen espanjankielen taitooni. Tuli tunne, että mitä ihmettä istun kielikurssilla, kun en osaa selittää edes  yksinkertaisia asioita espanjaksi? Asunnossani kävi talon presidenttiä, talonmiestä ja korjaajaa. Presidentti ja talonmies hälyttivät talon kielitaitoisen suomalaisen minua tulkkaamaan, koska itse en osannut kertoa asioita espajaksi. Mutta, ihana, ihana korjaaja-Carlos - kärsivällisesti odottaen antoi minun hakea sanoja ja korjaili kielioppia ja ääntämistä lähes joka lauseenpuolikkaan jälkeen. Tuumasi vain, että et opi kieltä kuin puhumalla. Siis puhu.

Ongelma laajeni pikkuhiljaa.
Näppärä nainen keinot keksii...

Pitäisikö hakea patenttia?

Odotellaan loppusilausta...

2 kommenttia:

  1. Joko remontti on valmis? Kuulumisia odottelen!

    VastaaPoista
  2. Valmis on! Täytyypäs yrittää tänään luoda rauhallinen hetki kirjoittamiselle :)

    VastaaPoista