Palaset kallellaan

Näin, joulu ja uusivuosi on mennyt jo aikaa sitten. Minulla oli aika pitkä tauko kirjoittamisesta. Miksi? Eipä huvittanut. Ei ollut mitään uutta kerrottavaa. Ja kävin mielessäni sen laatuista kamppailua josta en pystynyt enkä halunut kirjoittaa. Ensimmäistä kertaa aloin kyseenalaistamaan elämääni täällä ja siinä sitä sitten vierähtikin tovi, ettei huvittanut mitään raapustaa. Tein jopa laskelmia eläisinkö sillä rahalla mitä ulosoton jälkeen palkasta jäisi käteen. No eläisin, jopa melko ruhtinaallisesti n. 10 eurolla päivä, riippuen asumiskuluista. Sehän olisi melkein enemmän, kun mitä yrittäjänä jäi käteen. Onneksi en himoitse enää mitään materiaa. Minulle riittää vain elatus ja vaatteet. Kunhan perustarpeet saisin tyydytettyä. Muuhun elämään pitäisi käyttää sitten mielikuvitusta. Jos suurin osa maapallon väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, miksi en minä olisi yksi heistä, ja silti olisin upporikas köyhimpiin verrattuna. Siis en valita. 

Aloin kelata mielessäni elettyjä vuosia. Mitä on tapahtunut, että olen tässä tilanteessa? Aloin etsiä syyllisiä, muistakin kuin itsestäni. Kävin läpi vihaa, raivoa, inhoa, surua, halveksuntaa ja luovuttamista. Tämä tunteiden sekamelska lähti käyntiin siitä, että koin pilvilinnani saaneen särön tietyn asian johdattamana. Nyt on ollut taas aikaa ajatella ja palaset on jollain lailla paikoillaan, ehkä kallellaan vähän, mutta kai ne aina on.

Olen ihastunut Espanjaan. En haluaisi täältä lähteä. Töitä en ole saanut ja se on minulle outo tilanne. Olen yleensä saanut työn mitä olen hakenut, mutta en nyt. Alanko olla liian vanha? Ensimmäistä kertaa olen työnhaussa kokenut olevani liian vanha! Jänistän oman yrityksen perustamisessa. En uskalla enää.

Itseasiassa on muuten jo aika vaikea kirjoittaa blogia anonyyminä. En halua paljastua. Harmi, kun on tullut kerrottua vähän liian monelle ystävälle tästä, koska ihan ne syvimmät tunnot jää kirjoittamatta. Säätelen tekstiäni. Monta asiaa jää kirjoittamatta espanjanelämästäni myös siksi, koska piirit täällä ovat niin pienet, ja yhteyksistä voi helposti tulla tunnistetuksi. Olen miettinyt, ja jään vielä miettimään jatkanko enää blogia.

Vaikka muu elämä onkin ollut kriisissä, hengellinen elämä kannattelee! Kriiseissä Jumala tulee aina lähemmäksi. Siksi kai minä niitä tarvitsen. Tosin ei elämää voi jaoitella hengelliseen - ja ei hengelliseen kategoriaan. Ihminen on kokonaisuus. Mutta jos joku ymmärtää mitä tarkoitan, niin hyvä. Saan olla Taivaan papalle kiitollinen monesta asiasta. Ihmeitä on tapahtunut, eikä vähiten minun pääni sisässä.

Jouluaatto ja suloisen lempeä iltapäivä.