tiistai 17. maaliskuuta 2015

Johdatusta?

Edellisen blogini "Keski-ikäisen pohdiskelua" kirjoituspäivänä mieheni oli tietämättäni   neuvottelemassa mahdollisista tulevista työkuvioistaan, jotka toteutuisivat Belgiassa. Sinäänsä erikoinen sattuma, kun ko. blogissani pohdin juuri sitä, että olen valmis lähtemään sinne, minne minua johdatetaan. Illalla mieheni kertoi päivän palaverista, josta minulla ei siis ollut mitään hajua. Kehoitin häntä lukemaan, mitä tuona päivänä tänne kirjoitin. Sattumaako?

Nämä kuviot ovat vasta mietinnässä. En ole tällä hetkella ollenkaan vakuuttunut siitä, onko minulla kutsua lähteä jonnekin Belgiaan. Tämä tuli aivan puskista! Jäisinkö minä sitten yksin Espanjaan tai Suomeen? Eihän me tälläkään hetkellä mieheni kanssa nähdä kuin joka toinen kuukausi. Täytyy silti myöntää, että aina jonkun uuden suunittelu saa minut innostumaan. Ennen suunnittelin ja remontoin ostamiani asuntoja itselleni mieluisaksi, suunnittelin bisneksiä ja laittelin mökkiä. Nyt paljon mielummin odotan uusia seikkailuja, - kokemuksia ja sitä, mitä voisin tehdä vielä pimennossa olevalla kutsullani.

Johdatus elämässä on jännittävää ja mielenkiintoista. Uskon, kun elän johdatuksessa asiat menevät juuri kuin niiden täytyykin. Ei aina helposti, ei aina  mahtavasti, eikä läheskään aina oman tahdon        mukaisesti. Kuitenkin voin täydellisesti luottaa siihen, että kun elän Jumalan johdatuksessa ja kuljen rukoillen, saan kaiken mitä tarvitsen ja paljon enemmän! 



2 kommenttia:

  1. On ollut lohduttavaa ja jopa innostavaa lukea blogiasi. Olen hakeutunut velkajärjestelyyn ja odottelen päätöstä. Uskon johdatukseen, mutta silti mielialani vaihtelee epätoivoisesta luottamukseen siitä, että elämä kantaa ja tämä voi olla jonkin uuden alku. Haluaisin myös lähteä vaikkapa ulkomaille asumaan ja työskentelemään, mutta nykyinen tilanne ei salli sitä. Työt ovat täällä ja se on käsittääkseni yksi edellytys velkajärjestelyyn pääsemiseksi. Siunausta sinulle ja jaksathan kirjoittaa. Tuot kirjoituksillasi valoa tunnelin päähän.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos ihanasta palautteestasi! Varovainen toiveeni onkin ollut, että edes yksi löytäisi blogistani lohtua toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen. Meitä on paljon! Velkahelvetin takana on niin monta tarinaa, kuin on ihmistäkin. En usko, että kukaan tilanteeseen on joutunut yrittämättä ensin kaikkensa asioiden järjestämiseksi. Joskus vain se "kaikki" ei riitä. Jossain vaiheessa vieteri ei vaan enempään veny.

    Olen omat epätoivon hetket käynyt läpi hakkaamalla päätä seinään (kyllä, ihan oikeasti!) itkemällä, huutamalla, vapisemalla, oksentamalla ja kysellen, miksi Jumala minut hylkäsit? Pimeitä hetkiä. Joistakin päivistä ei ole mitään mielikuvia. Elin kuin robotti. Käännös tilanteeseen tuli silloin, kun päätin luovuttaa. En enää yrittänyt pitää mahdotonta yllä. Nielin ylpeyteni ja myönsin tappioni. Eheytyminen on vienyt aikaa ja se jatkuu edelleen, mutta parempi on vielä edessä - niin uskon! Jos en uskoisi Jumalan johdatukseen en tiedä miten jaksaisin. Jumala eheyttää meidät kokonaan, eikä jätä asioita kesken, jos vaan sallimme.

    Sinunkin asiat järjestyvät ajallaan. Muistan rukouksin, että velkajärjestelysi etenee ja saisit hyvän sopimuksen.

    Sinua siunaten,

    Miabella

    VastaaPoista