Kipuilua

Minulla on tunne, etten tällä hetkellä hallitse elämääni. Olen nyt toista viikkoa Espanjan auringossa ja sisälläni on liian usein tyhjyys, merkityksettömyys ja pelko. Herään aamulla tympeään toimettomuuden ja tyhjyyden tunteeseen. Pyöriskelen sängyssäni ja heittelen syytöksiä ilmaan epäonnistumisestani – typeryydestäni. Annoin elämäni suistua tähän jamaan. Enää voin hallita vain omia valintojani – jos niitäkään.

Minulla on ikävä kotiin – jota ei enää ole. Tai on se vielä pari viikkoa, mutta sen jälkeen irtolaisuuteni syvenee. Minulla on vahva tunne, että nyt kun kaikki tältä ”pelinappulalta” (pelissä Elämä) on otettu pois, viedään varmaan loputkin. Enkä tarkoita tällä maallista omaisuuttani, se on jo lähes mennyt. Pelkään, että elämäni eräs osa-alue on menossa suuntaan, jota en pysty käsittelemään, ja jonka takia hanska jos toinenkin saattaa lentää tiskiin.

Pari iltaa sitten olin jo tehnyt päätökseni jäädä Suomeen ja hankkia itselleni elämä niistä tarpeista joita minulla vielä on olemassa; aikuiset lapseni, terveys, koulutus, ystävät, ja varmaan jotain muutakin. Sitten ennen nukkumaan menoa avasin netin ja mitäh?! Sähköpostiini oli tullut ensimmäinen työtarjous Espanjan puolelta! Olin juuri ajatellut pyytää Jumalalta merkkiä, että saisin työtajouksen, jos on tarkoitettu, että rantaudun tänne Välimeren rannikolle. No siinä se sitten oli – kylläkin vähän etuajassa. Tästä huolimatta minun on vielä saatava parit muutkin palikat järjestykseen ja se tarkoittaa täydellistä rauhaa omien ”kummitusteni” suhteen. Ilman näitä kummituksia eläisin aivan erilaisissa tunnelmissa.