Sopeutumista

Muutimme pitkästä aikaa virallisesti samaan osoitteeseen mieheni kanssa, kun hän teki päätöksen luopua Espanjan asunnosta ja muuttaa luokseni. Kokeilemme miltä "normaali" elämä tuntuu. Vaikka edellinen miniasuntoni oli todella pieni, ikävöin sen kodikkuutta. Se oli kuin pieni turvallinen pesä. Eilen kävin vielä sulattelemassa pakastinta ja nuuhkin asunnon raikasta ja neutraalia tuoksua. Uusi asuntomme on kaupungin vuokra-asunto, jossa tupakointi on sallittu, joten vihaamani tupakansavu leijailee avonaisista ikkunoista tasaisin väliajoin sisätiloihin. Tuoksuyliherkkänä astmaatikkona yritän nyt vain sopeutua. Luottotiedottomana ja siksi epäilyttävänä vuokralaisena, asunnon saanti on hankalampaa, joten tähän on nyt tyytyminen. 

Miniasuntoni lähes kokonaisuudessaan. 

On ihmeellistä, miten paljon tilaa on 70 neliön asunnossa, vaikka joskus 100 neliötä tuntui aivan liian pieneltä! Tosin osa turhista tavaroistani on edelleen maailmalla. Olen oppinut, että on typeryyden maksimointia kerätä tavaraa ympärilleen. On älytöntä raahata mukanaan kaiken maailman vaaseja, kippoja, kuppeja ja koristekrääsää, saati säilöä niitä ympäriinsä! Tämän muuton helppous oli siinä, että yksiössäni oli niin vähän tavaraa - tyyliin kaksi lasia, lautasta, haarukkaa ja veistä. Suurin urakka oli hakea mökiltä tavaraa uuden kolmiomme täytteeksi. Mökin tyhjennysurakka jäi vielä kesken, koska vapaapäivät ennen kesälomaa on nyt käytetty. Toivottavasti pankki ei vaadi mökkiä tyhjennettäväksi kuitenkaan vielä kesäkuussa, kun olen lomalla.  

Pitkästä aikaa minulla on palkallinen loma. Olen koko talven säästellyt vuokravakuutta, Espanjan matkaa yms. varten. Onneksemme vuokravakuus oli vain 320 euroa. Luottotiedottomuuteni ei vaikuttanut näissä tutuissa ympyröissä siihen mitenkään, koska olen vuokrani hoidellut täsmällisesti. Olemme lähdössä lomallani tyhjentämään vuorostaan Espanjan asuntoa. En enää pysty säästämään suuria summia, joten saa nähdä, onko tämä nyt viimeinen matka velkajärjestelyni aikana.

Näitä materiasta luopumisia olen käsitellyt melkoisen rationaalisesti, ettei tunteet pääse valloilleen. Mökistä luopuminen on ollut minulle parin vuoden suruprosessi. Sinä päivänä kuin ymmärsin, ettei velkahelvetistä ole pois pääsyä ilman suuria uhrauksia, aloin pikku hiljaa luopua haaveistani tulevaisuuden mökkikesiin. Kyllähän se tekee kipeää, mutta ehkä sittenkin sisimmässäni kuplii päälimmäisenä vapauden tunne siitä, että suuri rahareikä nyt otetaan minulta pois. Olen onnekas, kun näissä asioissa kyse on vain omaisuudesta. 

Materia ei tällä hetkellä merkitse minulle paljoakaan. Näiden kituvuosien aikana olemme myyneet suurimman osan huonekaluistamme rahapulan ja tilanpuutteen vuoksi. Nyt kotimme on sisustettu melkoisen persoonallisen mauttomasti - enkä välitä tippaakaan. Minä, joka olen joskus sisustustavaroita putiikissani myynyt. Kaikestä huolimatta olen nyt onnellinen. Onnellinen siitä ettei laskuja, joita en kykene maksamaan, enää tipahtele postilaatikosta ja onnellinen siitä, että elämäni suunta on nyt kääntymässä oikeaan suuntaan.