maanantai 28. huhtikuuta 2014

Varjoselfie

Uusin harrastukseni - varjoselfie
Ihanan rentouttavan viikonlopun tynkä takanapäin! Sunnuntaina oli aivan mahtava auringonpaiste, vaikka säätiedotuksessa pilvisempää keliä lupailtiinkin. Eli extraa oli tarjolla! 

Aurinko, tuo niin ihana voimaannuttava taivaankappale! Kun päivät olen töissä maan alla, jonne päivänvalo ei paista, auringon säteet ovat sitäkin arvokkaammat. Heti kun aamut yhtään talvikuukausien jälkeen valoistuivat, otin tavaksi kävellä töihin pitkän kaavan mukaan. Aamuisella työmatkalla sain edes vähän valoa väsyneeseen ruotooni. Taisi siinä nelisen kuukautta mennä, että päivänvaloa näin vain sunnuntaina! Ei ihme, että väsymys oli välillä aivan järkyttävää.

Tosin saattoihan siihen väsymykseen vaikuttaa valonpuutteen ja stressin lisäksi myös se, että lounaan syöminen oli melko minimaalista - ja on edelleen. Yrittäjänä en pysty lähtemään minnekään ruokatunnille nauttimaan täysipainoista lounasta, niin kuin "normaalit" ihmiset tekevät, vaan syön tässä tiskin takana nopeasti mahdollisimman vatsankestävää, täyttävää ruokaa. Siinä sitä olikin keksimistä tällaiselle stressivatsalle edulliset ruoka-aineet, jotka eivät kupli suolenmutkassa - tai muuten vaan koske vatsaan. Ja kyllähän ne kokeilemalla löytyi:

- 1 avokado
- valmispakkaus raejuusto-hasselpähkinä sekoitusta
- 1-2 banaania
- vettä niin paljon, kun vain vessassa kehtaa juosta

Näitäkään ei kannata syödä yhdellä kertaa hotkien, vaan noin kahden tunnin välein. Näin syöden ei yleensä ala vatsaan koskea, eikä tule nälkä. Mutta poikkeus vahvistaa säännön tässäkin - ei valitettavasti toimi aina!



Palaan vielä tuohon auringon-paisteiseen sunnuntaipäivään. Siinä kuvailin laiskasti kevään merkkejä kännykkäkamerallani ja hoksasin oman varjoni, joka siihen päivän aikaan ja siinä valossa oli hyvin tarkkarajainen. Napsin pari kuvaa ja kävin näyttämässä tuotostani äidilleni, joka oli möyrimässä kasvimaata. Ja siitä se sitten lähti..! Kaksi naista poseraamassa varjoselfietä mitä kummallisimmissa asennoissa. Oli miehillä hauskaa! Eipä pienet - eikä suuretkaan kauneuspulmat näkyneet tästä keski-ikäisten ja sen ylittäneiden naisten selfiehullutuksessa! Hurraa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti