Kärvistelyä

Eilen se saapui. Kirje jota olin pelännyt. Kun on liian kauan yrittänyt selvitä tästä kassakriisistä, niin olihan se selvää, ettei auton lyhennyksiäkään ollut maksettu. En vaan uskaltanut kysyä siitä autolyhennysten tilasta mieheltäni varjellakseni yöuniani. Mies parka joutuu päivät pitkät pähkäilemään kenelle eurot jakaa. Mahdoton tilanne, kun laskuja tulee monta kertaa enemmän kun on tuloja. Siinä pelätyssä kirjeessä oli autolainan irtisanomisilmoitus: Maksakaa tämä 7 vrk:n kuluessa tai auto täytyy palauttaa paikkaan X tai se tullaan noutamaan blää, blää, blää. Summa on ”vaivaiset” 1650€ tai jotain...

Nyt puskee laskuja ovista ja ikkunoista. Kaikki haluavat rahaa! Tätä on pienyrittäjän persaukinen arki. Kun ei saa enää lainaa pankista, niin rahaa on pitänyt vipata ostoihin. Nyt ei selviä vipeistä, koska ei riitä asiakkaita. Oravanpyörä on valmis. Selviytymistä, selviytymistä laskusta toiseen, yrittäen välttää maksuhäiriömerkintää viimeiseen asti.

Ei onnistu enää. Nyt on pakko jättää laskuja ulosottoon, että voin jatkaa yritykseni toimintaa. Minun täytyy saada lainanlyhennykset maksettua ja asunnon vuokra maksettua, josta ei edelleenkään ole maksettu vakuutta. Eli kohta tulee se päivä, kun vuokrasoppari sanotaan irti. Sitä pelkään nyt. Ei ole ollut ylimääräistä vielä kertaakaan maksella takuuvuokraa. Nyt kun luottotietojen menetys on enää päivien kysymys voi uuden vuokra-asunnon saaminen osottautua hankalaksi, jos ei mahdottomaksi.

Ei tämä yrittäjän elämä nykysuomessa ole kyllä mitään ruusuilla tanssimista, eikä edes liejussa tanssimista, vaan enemmänkin siinä ryömimistä. Vaatimuksia vaan. Yrittäjä maksaa veroja veron päälle, kuluja kulun päälle ja vielä kaiken lisäksi riskeeraa omaisuutensa ja maineensa.

Jos tilanne olisi niin kuin ennen lamaa, ei olisi luultavasti mitään hätää. Tai jos tilanne olisi ennen tuhottua verkkokauppaa, asiat olisivat loistavasti! Tai jos tilanne olisi ennen asunto-, mökki- ja yrityslainan ottoa, leijailisin varmaan ilmassa! Jälkiviisaana ymmärrän, että kaikki tähän tilanteeseen johtaneet tapahtumat ovat lähtöisin omasta ahneudesta. Halusin jotain, mitä suurin osa suomalaisista haluaa; oman asunnon, mökin, auton jne. Nyt olisin onnellinen nainen, jos en olisi niitä koskaan saanut!

Nyt vaan räpiköidään ja tehdään uusia päätöksiä päivä kerrallaan ja kuukausi kerrallaan. Myymälän vuokrasoppari on nyt tekeillä jouluun saakka, koska sain vuokran puolitettua sattuneista syistä. Muuten olisin laittanut ”pillit pussiin” jo paljon aikaisemmin. Nyt pitää vaan yrittää sinnitellä, toivoa ja rukoilla, että tieto asunnon puuttuvista vakuuksista olisi haihtunut bittiavaruuteen. Olen siis suunnitellut itselleni melko huterasti toimivan systeemin jouluun saakka. Välillä uskon taas, että suunnittelija onkin paljon korkeampi taho kuin minä, ja silloin tämä silmillä nähty show ei enää ollenkaan niin hutera.

Kaikki se materia mitä halusin, on pala palalta otettu pois. Viimeisin ja rakkain – mökki, on vielä jäljellä. Sitä ei olisi varaa pitää. Tiedän! Ei kenelläkään köyhällä ole varaa pitää mökkiä. Lainaa mökistä on jäljellä reilusti, joten sen myynnillä en saisi edes lainaa maksettua takaisin pankille, saati veroja verottajalle. Jos asuntojieni myyntivoitto olis jäänyt itselle, eikä yrityslainojen takaisin maksuun, olisin nyt onnellinen rikas – ehkä. Mutta, kun asiat alkavat mennä pieleen, ne vaan menevät pieleen. Ihme, ettei Suomessa joudu vankilaan, kun jää velkaloukkuun. Varmaan sekin kohta kriminalisoidaan! Saahan sitä tosin helposti hieman toisen laatuisen 3-15 vuoden tuomion, jolloin et voi toimia normien mukaan, koska luottokelpoisuus liukenee pois.

Autoa ei viedä. Vielä. Armon aikaa vielä hetki. Maksua 500 eur tässä kuussa ja seuraavat kuukaudet heinäkuuhun asti 800 eur/kk. Nähtäväksi jää onnistuuko.