torstai 7. elokuuta 2014

Arjen byrokratiaa

Minulla on näköjään tapana kirjailla tekstiä silloin, kun elämä murjoo tavalla tai toisella. Kirjoittaminen onkin hyvä keino jäsentää tunteita ja pahaa oloa - suosittelen! Kirjoitin aktiivisesti päiväkirjaa seitsemänneltä luokalta lukion ensimmäiselle luokalle saakka. Tyylistäni purkaa pahaa oloani kirjoittamalla johti siihen, että lasteni ollessa pieniä poltin kaikki kirjoitukseni etteivät he koskaan pääsisi niitä lukemaan. Viaton seiskaluokalla kirjoitettu keltainen päiväkirja on edelleen tallella. Välillä harmittaa, että pala elämäni yksityiskohtia paloi tuhkaksi.

Olen ollut nyt matkani jälkeen Suomessa kolme yötä. Olen saanut nautiskella vielä Suomen ihanasta kesästä, uida lämpöisessä Saimaassa, nauttia olostani, ja pitkästä aikaa - olen nukkunut teltassa! Äsken kokosin teltan takaisin säilytyspussiin, koska on lupailtu ukkosia ja sitä paitsi jäin tänne korpeen aivan yksin ilman autoa, niin tuntuu turvallisemmalta nukkua mökissä lukkojen takana. 

Työkkäristä soiteltiin tarkoituksena viedä asioitani eteenpäin, jotta jonkunlaista työttömyyskorvausta saisin. Noh, puhelun aikana selvisi, että en ollut ymmärtänyt muuttaa nettisivuilla osoitettani, joten asioideni hoito kuuluukin toiseen piiriin. Siis tukien odottelu jatkuu, odotellessa toisen piirin pyytämää selvityspyyntoä yrityksen lopettamisesta. Täyttäessäni hakemusta netissä silloin kesäkuun lopulla, muistan tokaisseeni miehelleni järjestelmän olevan hankala. Mietin jo tuolloin, että jos minä, joka jonkun verran kuitenkin konetta käytän koen systeemin hankalaksi, mitenkähän ne jotka ei päivittäin konetta käytä!? No siinä virkailijalle tuumasin, että luulin kyllä loogisesti kaiken kirjaavani systeemiin, mutta näköjään ei riittänyt. Ystävällinen virkailija tunnusti, että hänenkin mielestä uusi järjestelmä on sekava. No onneksi kirppis-, yms. tavaran myynnit oli tuottanut reissuni ajalla kohtuullisesti, joten muutamat tärkeät laskut ja ruokarahat oli heti käytössä. Oma apu paras apu! 

Ja siinä sitä taas onkin miettimistä miten teen muuttoilmoituksen. Mökillä en saa asua virallisesti, jossa kuitenkin nyt asun, enkä kenenkään muun luokse halua leikisti muuttaa. Eli virallisesti olen asunnoton. Mitenkähän työttömyyskorvaukset yms. tuet löytävät minut? Ainakin pankki yrmistelee sille, ettei asiakkaalla ole vakituista osoitetta. Ja velkaneuvonnasta kerrottiin, että velkajärjestelyyn päästäkseni minulla pitää olla vakituinen osoite Suomessa. Edellisenä keväänä kirjasin mökkiosoitteeni muuttoilmoitukseen, jolloin siitä tuli heti noottia. Tällä kertaa en aio tekaistua osoitetta antaa, joten jos ei kelpaa, niin ei ole minun ongelma! Postit ohjaan Poste restanteen. Syys-lokakuussa muutan Espanjaan joksikin aikaa. Jos muutan.

Yritän opetella kirjoittamaan tänne tekstiä silloinkin, kun elämä ei murjo, ettei lukija saa sellaista kuvaa, että olen jotenkin aina "myrskyn silmässä". Toki tällaisena introverttina pohdiskelijana tekstini eivät koskaan tule olemaan hehkuttelevaa hulabaloota. Tai mistäs sen tietää, kunhan aihetta ensin löytyy...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti